Yksinäisyys eron jälkeen

Anonyymi-ap

Tehtiin muutama viikko sitten eropäätös ja päätettiin että vietetään nyt molemmat kesälomat erillään. Ajattelin ensin että tämä olis helpotus, koska parisuhde on ollut huonossa jamassa jo kauan. Yhteisiä vuosia takana 25 ja lapset jo lähes aikuisia.

Sisimmässäni tiedän että tämä on oikea ratkaisu, kumpikaan ei ollut onnellisia. Jopa lapset on sanoneet että meidän olis parempi erillään. Silti nyt on alkanut ahdistaa ja tuntuu etten kestä tätä yksinäisyyttä.

Minulla on muutama hyvä kaveri, mutta yhtä lukuunottamatta kaikki onnellisessa parisuhteessa. Ja sillä yhdellä on niin tiivis oma sosiiaalinen kalenteri, ettei sillä riitä aikaa. Enkä viitsi koko ajan roikkua muissa, tuskin ne jaksaa kovin kauan kuunnella. Kaikilla on oma elämä.

Miten tästä pääsee eteenpäin? Pelkään että kohta alan anella miestä takaisin - vain siksi ettei tarvii olla yksin. Haluaisin soittaa hänelle koko ajan jotta olis edes joku jonka kanssa jutella. Tiedän kuitenkin että se olis iso virhe - hän sai myös minut tuntemaan oloni usein tosi kurjaksi.

Kertokaa ihmiset miten te olette päässeet yli omista eroistanne? Kenen kanssa te puhuitte kun tunsitte itsenne yksinäiseksi? Olisko teillä jo paljon ystäviä ennestään? Tai mistä löysitte ystäviä uudessa elämäntilanteessa?

20

1151

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Läheisriippuvuus on ikävä tauti.

      Vie vuoden-puolitoista, kunnes huomaat tuntevasi itsesi ja lakkaat ripustautumasta muihin.

      Ihan aluksi osta mukavat lenkkarit, lähde pitkille kävelyille.
      Kierrä erilaisia paikkoja, niitä, joissa nuorena pyörit ja sellaisia, joissa olet joskus haaveillut olevasi.

      Tarjoa itsellesi kahvit kahvilassa, katsele ihmisiä, kuuntele maailman ääniä.
      Käy joskus kävelyllä yöaikaan.
      Aja junalla tai metrolla jonnekin - ilman päämäärää.

      Katsele maailmaa ympärilläsi ja tee matka itseesi.
      Opit, kuka olet ja mitä oikeastaan elämältäsi haluat.

      Jos sitten haluat parisuhteen, itsensä tuntevana ihmisenä on helpompi miettiä mitkä arvot parisuhtessa itselle ovat ehdottomia ja mistä voi puolestaan joustaa.

      Kaikkein tärkeintä on tehdä rauha itsensä kanssa.

      Terveisin,

      Mies67, eronnut neljä vuotta sitten

      • Anonyymi

        Kiitos.

        Tällä hetkellä en kaipaa uutta parisuhdetta. Enemmänkin ystävää jonka kanssa keskustella. Oma kaveripiiri aika pieni ja eivät oikein ymmärrä tilannetta. Tai ehkä en vaan viitsi kuormittaa heitä omilla ongelmillani.

        Mutta ehkä tässä pitäis vaan ensin oppia nauttimaan yksin olosta.. . Avioliiton viimeisinä vuosina olin kyllä henkisesti yksin. Luulin että tämä ero toisi jonkinlaisen helpotuksen Mutta nyt yksinäisyys konkretisoituu voimakkaammin.


    • Anonyymi

      Kyllä mä olen aina jäänyt yksin eroissa kun suurin kaveripiiri on ollut toisen puolelta. On tietysti omat kaverit, mutta parisuhteessa olevista ei juurikaan tukea ole tullut. Lapsista saat varmaan suurimman tuen alkuun ja sitten pari luottoystävää. Tsemppiä kuitenkin vaikka vaikeaa hetkittäin tulee olemaan.

      • Anonyymi

        Kiitos!
        Olisi tosiaan pitänyt pitää omista ystävistä paremmin kiinni. En edes huomannut miten vuosien varrella asiat meni niin, että lähes kaikki yhteiset ystävät jotka jäi, tuli miehen puolelta. Jos nyt jotain tekisin toisin, niin priorisoisin itseäni ja omia ystävyyssuhteita enemmän.

        (Ex-)Mieheni on todella hyvä käsittelemään ihmisiä. Usein isommassa porukassa hän näyttäytyy mitä parhaimpana ja huomaavaisimpana miehenä. Kahden kesken ja parisuhde asioissa asiat on toisin. Lapset on onneksi sen nähneet ja he kyllä tukevat minua - ja meitä molempia. Mieheni on silti hyvä isä ( vaikkakin huono aviomies) ja hänellä hyvät välit lapsiin. En halua rikkoa sitä. Joka tapauksessa useimmat ystävät ja sukulaiset eivät näe miten asiat oikeasti ovat - ja heidän silmissä varmaan näyttää että syy on enemmän minussa.

        Lapset siis tukevat, mutta en halua ”kaataa” liikaa heidän niskaan, koska en halua että he joutuvat meidän väliin ja valitsemaan puolensa. Toivottavasti jossain vaiheessa löydän ne pari luottoystävää.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos!
        Olisi tosiaan pitänyt pitää omista ystävistä paremmin kiinni. En edes huomannut miten vuosien varrella asiat meni niin, että lähes kaikki yhteiset ystävät jotka jäi, tuli miehen puolelta. Jos nyt jotain tekisin toisin, niin priorisoisin itseäni ja omia ystävyyssuhteita enemmän.

        (Ex-)Mieheni on todella hyvä käsittelemään ihmisiä. Usein isommassa porukassa hän näyttäytyy mitä parhaimpana ja huomaavaisimpana miehenä. Kahden kesken ja parisuhde asioissa asiat on toisin. Lapset on onneksi sen nähneet ja he kyllä tukevat minua - ja meitä molempia. Mieheni on silti hyvä isä ( vaikkakin huono aviomies) ja hänellä hyvät välit lapsiin. En halua rikkoa sitä. Joka tapauksessa useimmat ystävät ja sukulaiset eivät näe miten asiat oikeasti ovat - ja heidän silmissä varmaan näyttää että syy on enemmän minussa.

        Lapset siis tukevat, mutta en halua ”kaataa” liikaa heidän niskaan, koska en halua että he joutuvat meidän väliin ja valitsemaan puolensa. Toivottavasti jossain vaiheessa löydän ne pari luottoystävää.

        ” Lapset siis tukevat, mutta en halua ”kaataa” liikaa heidän niskaan, koska en halua että he joutuvat meidän väliin ja valitsemaan puolensa. Toivottavasti jossain vaiheessa löydän ne pari luottoystävää.” Kommentoin guben juttuja mm sen takia, että nämä höhlät perheenäitilarppaukset ovat mauttomia. Anteeks siitä ei vaiskaan


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        ” Lapset siis tukevat, mutta en halua ”kaataa” liikaa heidän niskaan, koska en halua että he joutuvat meidän väliin ja valitsemaan puolensa. Toivottavasti jossain vaiheessa löydän ne pari luottoystävää.” Kommentoin guben juttuja mm sen takia, että nämä höhlät perheenäitilarppaukset ovat mauttomia. Anteeks siitä ei vaiskaan

        Ja muuten varsinkin naisihminen oli lapsia tai ei spinnamassa tällaista on aika tunkkainen ilmiö. T naiselta kasvamisia


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ja muuten varsinkin naisihminen oli lapsia tai ei spinnamassa tällaista on aika tunkkainen ilmiö. T naiselta kasvamisia

        Ja mitä miehistä tyttärien poikien iskäihmisistä voi sanoa -esimerkki se huonokin


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ja mitä miehistä tyttärien poikien iskäihmisistä voi sanoa -esimerkki se huonokin

        Jopa seuraavassa sukupolvessa ns faarit


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Jopa seuraavassa sukupolvessa ns faarit

        Hyviä viimeisiä aamuja vaa joko se kaikuu


    • Anonyymi

      Auttaa suunnattomasti kun otat itsellesi uutta ajateltavaa ja henkisesti kehittävää.

      Esim : nyt juuri on aika kirjottautua eri kursseille, työväenopistot, kansanopistot, avoin yliopistot, jne. osallistuminen joko netissä tai paikanpäällä. Tutustuisit ihmisiin joiden kanssa vaihtaa ajatuksia. Tuolta saattaisit saada jopa ystäviä - onhan teillä yhteinen kiinnostuksen kohde!

      Yksinolossa ei ole mitään negatiivista! Oikeastaan sinun kohdalla se olisi jotain uuden oppimista! Tulet huomaamaan että hyväksyessäsi itsesi kokonaisena yksilonä, uuden sielunkummpanin etsiminen (kun olet siihen valmis- se ei tapahdu huomenna eikä ehkä tänä vuonna. Anna itsellesi aikaa!) alkaa aivan toiselta tasolta.

    • Anonyymi

      Eihän nuoruuden rakkaus unohdu koskaan ja kun yhteiset lapset niin hyviä muistoja on paljon. Samaa kokeneena voin kertoa et kun aikaa kuluu on kiitollinen siitä kun on ollut hyvääkin paljon. Yksin elämiseen kyllä tottuu ja suuri helpotus jos on ollu väkivaltaa parisuhteessa, ettei tarvitse pelätä. Kaikesta selviää vaikka se ero onkin tuskaa tuottava kokemus. Tsemppiä ja selviit varmasti.

    • Anonyymi

      Tuttuja tunteita. Ex-ukko petti ja nyt on erottu lopullisesti. Yksinäisyys on välillä kalvavaa, vaikka yksin viihdynkin. Minä olen reissannut nyt yksin eri kohteissa, nytkin on matka varattuna. Reissuissa on ihana tutustua muihin turisteihin, ja syödä ja nukkua silloin kuin huvittaa. Toivon toki että löydän vielä elämääni uskollisen, tanssitaitoisen tavallisen miehen. Jaksamista sinulle, älä ota entistä takaisin. Ongelmat vaan jatkuvat.

      • Anonyymi00017

        Nii onhan gubbe ns rytmi veressä toki arvostettava piirre tjn


    • Anonyymi00013

      Ota aikaa... Pikku seikkailut eivät ole pahasta, mutta älä aloita laastarisuhteita. Tuska on kova, mutta yli pääsee yllättävän helposti ajan kanssa. Minulla tuli ero voimaan syksyllä, ja vasta nyt olen huomannut, että suhde oli epäterve jo alusta asti. Ex vaimo oli kleptososiaali. Lupasi melkein tähdet taivaalta ja kuun päälle. Nyt oon ulosotossa ja makselen vaimoni velkoja, mutta nyt on vapaus olla pelkäämättä ketään.

    • Anonyymi00014

      Ei vanhaa kannata ottaa, olen muutunut mies on yleinen sanonta mutta koskaan ei sanota että mihinkä suuntaan on muutos. Jos kysyy niin vastaus on joo joo.

      • Anonyymi00016

        No enpä tiiä sanoa niin


    • Anonyymi00015

      No onpa tunteita herättävä kerronta. Varmaan niitä ns revansseja kannattaa välttää että rosessi nopeutuu entisestään. Karnevalisoin gubbea lähinnä tässä esim ny

    • Anonyymi00024

      Minä laitoin aikoinaan eropaperit menemään, enkä ole sen jälkeen lasteni isän perään haikaillut!

    • Anonyymi00026

      Jeesus auttaa kaikkia yksinäisiä.

    • Anonyymi00029

      Itse erosin juoposta vaimosta ennekuin veti minutkin mukaa elämäntapaansa. Alku oli vaikeaa vaikka sainkin sympatiaa myös hänen kaverilta ja sukulaisilta. Onneksi lapset oli jo omillaan, joten ei tarvinnut miettiä heidän pärjäämistä.
      Ensin oli kyllä yksinäistä, ja muutaman kerran tuli käytyä exän luona, mutta ajan kuluttua olen olen tajunnut kuinka vapauttavaa ero oli. En ole löytänyt vakituista kumppania ja toisinaan mietin kuinka korkeaksi olen nostanut riman ja kuinka paljon se vaikuttaa minuun?
      Kuitenkin olen onnellinen elämästäni omillani, nyt voin itse päättää mitä haluan ja etenkin tiedän mitä en halua...
      Tämä oli vain minun tarina, kaikilla meillä on oma polku kuljettavan...

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      53
      1010
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      52
      743
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      638
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      139
      545
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      45
      535
    17. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      528
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      119
      526
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    Aihe