Kun aiheena oli laittomien siirtolaisten, käytännössä lähi-idästä ja Afrikasta tulevien laittomien siirtolaisten, pääasiassa muslimien aiheuttamat ongelmat Euroopassa, Gemini tekoäly ei halunut ottaa kantaa
Google on siis woke, kannattaa huomioida. Grok tekoälyä nykyään ihastellaan estotta, kannattaa kokeilla vaikka sitä tai Perplexyä
Google on siis woke, kannattaa huomioida. Grok tekoälyä nykyään ihastellaan estotta, kannattaa kokeilla vaikka sitä tai Perplexyä
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuo on totta. Tavallaan ihmetyttää koska Google on juutalaisten perustama.
Joo, juutalaiset ikinä ole olleet woke, eivät vasemmistolaisia saati kommareita.
Niinpä, N-liiton johdostakin suuri osa oli juutalaisia, kuten nyt vaikka Lev Bronstein alias Trotski.
Grok tekoäly, jota pidetään tällä hetkellä kehittyneimpänä vastasi laittomien siirtolaisten aiheuttamiin rikoksiin ja ongelmiin Euroopassa niin, että jos Hiter olisi voittanut sodan, tilanne Euroopassa ei nyt olisi näin kaoottinen heidän takiansa kuin nyt on
Ihmisten kannattaa avata silmät ja ymmärtää että on tekoälyjä ja tekoälyjä
Varmasti tulee tekoälyjä, joita ohjaa suuryritykset ja saavat vaikka remonttia tehdessä ihmiset kääntymään "oikeiden" yritysten puoleen ja tiettyjen tuotteiden
Tekoälyt voivat kusettaa ihan kybällä, siinä missä perinteinen mainontakin
Mihin voi enää luottaa tässä simulaatiossa jossa elämme?
Ei edes tekoälyyn voi luottaa kuten wanhoina hywinä aikoina.
Taasen MömmöMuskin Grok AI kutsuu itseään MechaHitleriksi ja on antisemitistinen!!!
Tekoälyyn ei ole luottaminen kun faktoja halutaan
Joo, kyllä on parempi luottaa paikalliseen persuun tai Venäjään.
Tekoäly on ympäristörikos, konesalien energiankulutus ja päästöt kasvaa moninkertaisiksi normaaleihin hakukoneisiin verrattuna.
Tekoälyt pois, bensa autot tilalle
tekoäly myönsi.... heh heh. Persut eivät taida oikein ymmärtää, miten tekoäly toimii.
Tekoälyllä ei saa olla mielipiteitä; pelkkiä faktoja (vaikka se joitakin kirpaisee)
Ja kun fakta ei ole woke henkinen Gemini hiljenee
Älä sitten käytä geminiä. Jos tekoälyllä on omia mielipiteitä, se on arvoton paska.
Ei kai tuota kukaan käytä kuin demokraatit