Osalla on tietysti aina ollut ja osalla ei tule ikinä olemaankaan. Mutta kun siitä vaahdottiin yhteen aikaan niin kovasti, ajattelin pikkuhiljaa kerätä.
Löytyy hernekeittopurkkeja, tonnikalaa ja nuudeleita, kahvinporojen ja teepussien ohella. Toki myös vesikannu, jossa aktiivihiilisuodin.
Ajattelin täydentää purkki lihapullakastikkeella. Ei hemmetti!
Hinta näytti olevan lähikaupassa yli 4€/prk! Jäi ostamatta. Mikä siinä muka maksaa? Samoin nötkötti on aivan järjettömissä hinnoissa.
Ei nykyinen lehmäpula saisi vaikuttaa noihin vuosia sitten tehtyihin purkkien hintoihin. Mutta kuten tiedämme, kauppiaan ahneudella ei ole mitään rajaa ja silti aina haukutaan työmiestä palkaa ahnehtivaksi siaksi.
Esim. lentäjät on viimeksi haukuttu keskustelupalstoilla, vaikka moni ei edes tiedä mistä on ollut riitaa.
>simiti<

Vastaukset 15
Vanhimmat
Hirvikivääri, kalastusvehkeet ja tulentekotarpeita, elämä kuin Alaskassa.
Sittenhän kriisin sattuessa olisi kiva päästä metsälle/kalaan. Vielä parempi, jos saisi saalistakin. 😁
Talvella olisi hyvä olla edes perunoita jemmassa. Ihminen ei kuitenkaan pitkään pärjää pelkällä lihalla. Ei ainakaan terveenä.
Tokmannilla on usein nötkötti ja säilykelihapullat tarjouksessa viis kympillä.
Joo tuolla on melko usein ihan hyviä tarjouksia kaikenlaisista säilykkeistä ja vieläpä ihan pitkillä säilyvyyksillä, eli ei päivämäärän takia poistossa olevista.
Kastemato-etanankasvatustarha ois kova juttu ; ;). ... Enhän mä tietenkään tosissani ole. Silti osa maailmanlopun odottajista syö huvikseen niitä matoja. Mä ajattelen niin että kuolen sitten kun kuolen. Ei sillä niin väliä. Teurasjätejännepullia ja sitkasta sianlihajännenötköttiä = NAM! Ratkaisevaa on viime kädessä ruoan maku.
Niissä teurasjätepullissa on lihaa 15%. Lihaa + lihaa korvaavia (ne jänteet, rustot jne.) 51%.
Eli 36% teurasjätteitä ja 49% jotain jauhoa ja muuta.
>simiti<
Kirjoitinpa epäselvästi. Uusi yritys.
15% lihaa
36% teurasjätettä
49% vettä ja jauhoa.
Täällä mun nykyisessä asemapaikassa on perunamaakin. Tää on vaan tylsä tää suomen ilmastossa. Etelä ruotsissakin voi kasvattaa perunoita olkien alla.
Mutta löytyy täältä kaivo ja kaivopumppu. Käsikäyttöinen. Vielä kun ois agrekaatti sais noi työstökoneet toimiin kriisitilassa. Se kun ei riitä että ite selvii, vaan myös yhteiskunta.
lenträjät eli lentävät puliukot... jooh joku nainen isolla motskarilla otti kuvaa minusta jotain .. Odon ja KKK Ron Edwwawsille kaimeni hehe
Mulla on 40 kiloa ylipainoa, sillä pärjää jo monta kuukautta.
Jos tilanne maailmalla pahenee, voisi vielä tankata parikymmentä kiloa lisää.
Lentokaupat kapteenien lisäksi tulee olla poissa hiilinieluista ja sellaisista johtajista.
niimpä niin... olen tietokeihminen kiin kai pitäisi olla eipä ole aina kuitenkaan...
mutta niin... voi olla suhteellistakin tuo...millä eahamäärällä pärjää jne.
"its nevwer what you know, it's who youä're knowing.!
Kertauksen vuoksi.
Todennäköisempiä hätätilanteita on a) sähkökatko b) veden jakeluhäiriöt. Hätävara kantsii olla sellaista mitä ei tarvitse kuumentaa missään ja mitä muutenkin syö (jotta varasto liikkuu). Hätävesivarasto on tärkein. Ja kannellinen puhdas ämpäri ☝ tai vaikka kaksi.
- Sheena
Jokaisella on vessanpönttö, jonka säiliön vesi on aina tuoretta. Pulloveden ostaminen ei liene tärkeää. Toki jotkut kammoksuu, kun ei ymmärrä wc-pöntön säiliön veden olevan aina puhdasta ja tuoretta hanavettä tms.
Lätäköistä ja ojista saa tuolla aktiivihiilisuotimella varustetulla kannulla juotavaa vettä. Talvella on yleensä lunta...
>simiti<