Ukkomiehet ja treffit

Lähdettekö te ukkomiesten kanssa koskaan treffeille? Entä jos sanoo olevansa eroaikeissa?

Entä onko teille käynyt niin, että sanoo olevansa vapaa, mutta treffeillä totuus paljastuu? Miten ovat selittäneet temppunsa?
82362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

treffeille kärkkyjiä ovatkin,kun ovat omiinsa kyllästyneitä.Ei kiinnosta.

Äänestä

Voihan sitä treffeillä mennä, mutta eri asia on miten siitä eteenpäin..

Eihän pelkille treffeille lähtö ole mikään sitoumus. Moni ajattelee, että kun tästä nyt sokkotreffeille lähdetään, niin sitä ollaan sitten loppuikä yhdessä. Sehän on vasta katselmus.

Henkilökohtaisesti itse en ottaisi vastikään eronnutta miestä, sillä tekee hyvää puida eroa ja sen syitä ja ottaa opikseen asioista. Mutta tiedän tapauksia, joissa suhde on toiminut hyvin vaikka toinen on heti eron jälkeen aloittanut uuden suhteen. Ja onhan siinä sekin pointti, että kuulema hyvät miehet viedään heti, joten ystävättereni sanoi, että kannattaisi heti tarttua tilaisuuteen. Mitä pidempään on yksin, sitä vaikeampaa on aloittaa enää uutta parisuhdetta.

Äänestä

Minä ainakin henk.koht. olen tehnyt näille ukkomiehille heti selväksi sen etten niiden kanssa mihinkään ala. Itse olen joutunut petetyksi ja sitä tuskaa en halua muille aiheuttaa. Mitä tulee näihin jotka kertovat olevansa juuri eroamassa...
Useimmiten(ei kuitenkaan aina)nämä ovat niitä pahimpia. Huonosti menevällä suhteella kalastellaan sympatiaa eikä miehillä ole aikomustakaan erota nykyisestä kumppanistaan.
Suosittelen ainakin omasta puolestani pieneen varovaisuuteen unohtamatta terveen maalaisjärjen käyttöä...

Äänestä

liitonrikkoja mene ukkomiehen matkaan, mutta jos haluat olla sivistynyt ja naista(vaimoa) ajatteleva, niin älä MISSÄÄN olosuhteessa mene ukkomiehen kyytiin. Se ei ole kahden asia, vaan mahdollisesti siitä kärsii hyvin monta henkilöä. Sinä, vaimo ja mahdolliset lapset.
Ja vapaita miehiä, ihan hyviäkin riittää kyllä meille kaikille, kun vaan jaksamme etsiä.
Minäkin taisin löytää.......
Nainen -60

Äänestä

Näistä kärkkyjistä ja vonkaajista on todella pahaa haittaa myös niille ukkomiehille, jotka haluaisivat tutustua naissukupuolen edustajiin puhtain paperein, eli todella vain tuttaviksi/kavereiksi/ystäviksi. Meneppä ehdottamaan jotakin yhteistä tekemistä, harrastusta tai vaikka vapaaehtoistyötä, niin johan luullaan, että sänkyyn kärkytään, omaa pettämään.

Kaikki miehet eivät vain tule toimeen miesten kanssa ja silloin ainoita kavereita ovat naiset.

Jättäkää varatut vonkaajat narikkaan, niin kaikilla on helpompaa.

Äänestä

harmia itsellesi niin siitä vaan. Helposti ajattelee että "vain tämän kerran". Mutta sitten huomaa pitävänsä tyypistä ja tulee toinen ja kolmas ja... kerta. Ja huomaa olevansa kiintynyt mieheen suhteessa joka etenee täysin miehen ehdoilla. Siis istuu uskollisesti kotona haikailemassa viikonloppuisin ja muina ajankohtina jolloin sinulla itselläsi olisi aikaa seurustelulle. Varo ettet jää ansaan ja hukkaa elämäsi parhaita vuosia.

Älä vaan usko jos mies kertoo olevansa eroamassa! Tuollaisia juttuja on kerrottu ammoisista ajoista lähtien ja lähinnä se on kait naisen myötätunnon kalastelua ja "saaliin" varmistelua.

Äänestä
  • Silloin, kun molemmat on varattuja eikä kummallakaan ole mitään eroaikeita, tilanne on paras. En halua minkäänlaisia ihmissuhdesotkuja, vaan tiukasti aviossa oleva mukava, fiksu ja halukas ukkomies on optimaalisin kumppani.

    Äänestä

Hei!

Mä olen itse varattu(naimisissa) oleva nainen ja miehet on mulle huumetta....tarviin aina jonkun pelurin elämääni, vaikka kaikki on muuten todella hyvin...Vapaisiin en koske, vaan pidän kivaa juuri pelkästään varattujen kans, ne ei juttele/huutele...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marjaana kirjoitti:

Lähdettekö te ukkomiesten kanssa koskaan treffeille? Entä jos sanoo olevansa eroaikeissa?

Entä onko teille käynyt niin, että sanoo olevansa vapaa, mutta treffeillä totuus paljastuu? Miten ovat selittäneet temppunsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu