Jos Israelilla ei olisi Amerikan aseita

Niin arabit on olisivat pyyhkäisseet Israelin mereen jo aikoja sitten
Huuhaa jumalalalla ei ole mitään osuutta Israelin säilymisellä maailmankartalla.
Sillä sipuli.
18171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jumalalla on osuus siinä, että juutalaiset otti Jeesuksen veren päälleen, kun Pilatus ei halunnut sitä tehdä.

Sillä on ollut ja on seurauksensa eikä ne ole siunaavia.

Äänestä

Israelilla on myös atomipommit.
Siinäpä on "suojelevaa" jumalaa kerrakseen.

Äänestä

No yksi syy on siinä, että USA:ssa asuu lähes yhtä paljon juutalaisia kuin itse Israelissa. Plus että juutalaisten puolella on paljon taloudellista valtaa, kiitos pankiirisuvut. Syynä niiden syntyy oli keskiajan vaino, joka kielsi useissa maissa heiltä maanomistuksen ja käsityön harjoittamisen.

Katollinen kirkko kielsi koron ottamisen, juutalainen usko ei sitä tehnyt. Kehittyvä kapitalismi tarvitsi pääomaa ja juutalaisilta sitä sai korkoa vastaan. Näin vuosisatojen kuluessa syntyi lukusia juutalaisia pankkiirisukuja, joita esim Hitler sitten "kauhisteli" Wienin vuosinaan.

Äänestä
  • "Jos Israelilla ei olisi Amerikan aseita", niin heidät olisi jo tapettu viimeiseen mieheen. Se on Hamasin pyrkimys.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    "Jos Israelilla ei olisi Amerikan aseita", niin heidät olisi jo tapettu viimeiseen mieheen. Se on Hamasin pyrkimys.

    Niin miten tämä liittyy siihen mitä minä kirjoitin?

    Äänestä

Jos amerikka ei olisi antanut aseita, olisi Israel sillä alueella millä minkä YK antanut eikä hyökkäillä kaikkiin naapurimaihin.

Se paha YK, joka haluaisi että Israel on ihmisiksi, mahdollistanut sen olemassaolon.

Rasisteilla, nahkapää rasistilla aina sama hokema että Israelia ollaan ajamassa mereen ja silottaa kansanmurhan.

Äänestä
  • Väärin. Kun Israelin valtio syntyi, niin ensi töikseen se joutui sotaan ympäröiviä arabivaltiota vastaa, koska he eivät hyväksyneet kyseistä valtiota, joka tuli heidän mailleen. Kannattaisi lukea historiaa ennen kuin kirjoittaa asiasta yhtään mitään. Muuten tulee sammakkoja. Kuten Pele ja "jumalan käsi".

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_itsenäisyyssota

    Äänestä

Wikissä ei ole tämän nimisiä valheita.

Äänestä

Miksi juutalaiset eivät ole perustaneet Israelia jo aiemmin? 1948 oli myöhässä kun arabit asuttivat jo alueen.

Äänestä
  • Kuningas David perusti tuon valtion n v 1000 eKr, eikä siellä silloin näkynyt palestiinalaisia eikä Hamasin porukkaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuningas David perusti tuon valtion n v 1000 eKr, eikä siellä silloin näkynyt palestiinalaisia eikä Hamasin porukkaa.

    Miksi juutalaiset eivät pitäneet huolta omasta maastaan?

    Äänestä

  • Israelin maa oli harvaav asuttua erämaata.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miksi juutalaiset eivät pitäneet huolta omasta maastaan?

    Jumala hajotti juutalaisen kansan ja lupasi palautta heidät takaisin, kuten nyt tapahtuu.

    Kaikki tapahtuu Raamatun ilmoituksen mukaisesti.

    Äänestä

Jumala nimenomaan vaikuttaa, että amerikka lähettää aseita israelia suojaamaan.

Äänestä

Sef. 3:
Herra kokoaa hajotetun kansansa
18.
Minä, Herra, tuon takaisin ne, jotka murehtivat kaukana sieltä, missä kansani kokoontuu. Sinä olet heidän kotinsa, Jerusalem. Minä otan pois sinun päältäsi häpeän kuorman.
19. Katso, kun tuo aika tulee, minä tuhoan kaikki sortajasi. Minä pelastan sinut, tuon ontuvat ja karkotetut kotiin. Kaikkialla, missä he ovat kantaneet häpeää, minä nostan heidät kunniaan.
Miika 4:6
20. Silloin minä kokoan teidät ja tuon teidät takaisin. Minä nostan teidät kunniaan kaikkien kansojen keskuudessa. Minä käännän teidän kohtalonne, te saatte nähdä sen omin silmin, sanoo Herra.
5. Moos. 30:3-4

Äänestä

Sef. 3:

ISRAELIN Jäännös pelastuu
9. Vielä minä, Herra, annan kansoille uuden mielen, ja niin ne puhuvat puhtain huulin, huutavat avuksi minun nimeäni, kaikki ne palvelevat minua. Jes. 6:5
10. Nubian jokien takaa hajallaan asuvat palvelijani tuovat minulle uhrilahjoja.
11. Tuona päivänä sinun, Jerusalem, ei tarvitse enää hävetä, vaikka olet rikkonut minua vastaan. Silloin minä poistan keskuudestasi kaikki julkeat ja ylimieliset, ylpeät minä karkotan pyhältä vuoreltani.
12. Nöyrät ja köyhät minä jätän sinne asumaan, kansan, joka turvaa Herran nimeen.
13. Ne, jotka ovat jäljellä Israelista, eivät tee pahaa eivätkä valehtele, heidän suustaan ei lähde petollista sanaa. He paimentavat laumojaan ja elävät rauhassa, eikä kukaan ahdista heitä.
3. Moos. 26:6

Äänestä

Herra on kuningas

Sef. 3:
14. Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem! Jes. 12:6; Sak. 9:9
15. Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.
Ps. 23:4
16. Sinä päivänä sanotaan Jerusalemille: - Älä pelkää, Siion, älä anna kättesi hervota!
17. Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.
Jes. 62:5; Jer. 32:41

Äänestä

Jesajan kirja
LUKU 62
Jumalan ihana kaupunki
1. Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, Jes. 46:13
2. ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi. Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki,
Jes. 56:5
3. ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa.
4. Ei sinun nimesi enää ole Hylätty eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni, sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen.
Jes. 54:6; Jes. 60:15
5. Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.
Sef. 3:17; Ilm. 21:2
6.
Sinun muureillesi, Jerusalem, minä olen asettanut vartijoita. Hetkeksikään he eivät saa herpaantua, eivät päivällä eivätkä yöllä. - Te, jotka huudatte Herraa, älkää suoko itsellenne lepoa!
7. Älkää suoko lepoa hänelle, ennen kuin hän rakentaa ennalleen Jerusalemin ja tekee siitä ylistyksen aiheen koko maailmalle!
Jes. 61:11; Luuk. 18:1
8.
Oikean kätensä, vahvan käsivartensa kautta Herra on vannonut: - Sinun viljaasi minä en enää anna vihollistesi ruoaksi, eivätkä muukalaiset enää juo sinun viiniäsi, josta sinä olet vaivan nähnyt, Jes. 65:21-22; Aam. 9:14
9. vaan ne, jotka viljan korjaavat, sen myös syövät ylistäen Herraa, ja ne, jotka kokoavat rypäleet, ne myös juovat viinin minun pyhäkköni esipihoissa.
Tasoittakaa tie, kohottakaa lippu
10.
Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille! Jes. 57:14
11. Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: - Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.
Jes. 40:10; Sak. 9:9; Matt. 21:5
12. Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa, Herran lunastamat, ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki, Kaupunki, jota ei hylätä.
Jes. 35:10; Jes. 51:11

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin arabit on olisivat pyyhkäisseet Israelin mereen jo aikoja sitten
Huuhaa jumalalalla ei ole mitään osuutta Israelin säilymisellä maailmankartalla.
Sillä sipuli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu