Kenelläkään ei ole oikeus tuhota toisen elämää

Silloin vasta voi edes seurustella , kun tuntee ittensä ensin.

Ja kyllä, olen vasta nuori ja uskon asiat ovat tulleet mulle tärkeäksi.

Sitäpaitsi etsin turvallista miestä.

En ikimaailmassa mitään juopon renttua.

Ja en millään olisi halunnut edes tuollaista joka on huono ihminen kaikille.

Isäksikö muka tuollainen kelpaisi tämmöiselle, jolla oli jo turvallinen isä.

En ole perääsi millään tavalla.

Ja lopeta tuo muka taas jälkeenpäin kaikesta kehuminen, et ymmärrä koulutuksiani etkä mitään muutakaan elämästäni.

Isä ei halunnut olla koskaan näkyvä, ja näin minä sen haluan muistakin kunnollisista sanoa.

Hän oli siis hyvä Isä, ja se ei mitenkään kuulu jokaiselle sanoa . Olkoon se omana tietona.

Etsin vanhempana vain turvaa miehestä , joka EI ole se joka se luulee taas olevansa.

Olen vihainen ja väsynyt .

Ja mitä se sullekkaan kuuluu, mutta eihän sulla ole mistään käsitystä.
1103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihan hyvin sanottu siellä perällä, mutta isässä kyllä oli ongelmansa ja oli enemmänkin sellainen silloin tällöin turvallinen. Aika paljon oli matkoilla 🙂

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Silloin vasta voi edes seurustella , kun tuntee ittensä ensin.

Ja kyllä, olen vasta nuori ja uskon asiat ovat tulleet mulle tärkeäksi.

Sitäpaitsi etsin turvallista miestä.

En ikimaailmassa mitään juopon renttua.

Ja en millään olisi halunnut edes tuollaista joka on huono ihminen kaikille.

Isäksikö muka tuollainen kelpaisi tämmöiselle, jolla oli jo turvallinen isä.

En ole perääsi millään tavalla.

Ja lopeta tuo muka taas jälkeenpäin kaikesta kehuminen, et ymmärrä koulutuksiani etkä mitään muutakaan elämästäni.

Isä ei halunnut olla koskaan näkyvä, ja näin minä sen haluan muistakin kunnollisista sanoa.

Hän oli siis hyvä Isä, ja se ei mitenkään kuulu jokaiselle sanoa . Olkoon se omana tietona.

Etsin vanhempana vain turvaa miehestä , joka EI ole se joka se luulee taas olevansa.

Olen vihainen ja väsynyt .

Ja mitä se sullekkaan kuuluu, mutta eihän sulla ole mistään käsitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu