Apua auton ruosteiden paikkamaalauksessa!

Hei! Olen aika uusi autojen parissa enkä ole kauheasti koskaan maalaillut mitään. Rupesin kuitenkin käsittelemään autoni ruostekohtia itse muilta saamieni neuvojen mukaan.

Hioin maalit ympäriltä sekä irto ruosteen pois, putsasin alueen tärpätillä, vedin noin 4 kerrosta happomaalia ja siihen päälle autoon tarkoitetun akryylimaalin. Maalasin jo aikaisemmin yhden alueen onnistuneesti jossa nyt lakat päällä mutta toisen paikan suhteen tuli hieman ongelmia.

Unohdin maalatessa irrotella ympärillä olevia teippejä jonka vuoksi auton omaan maaliin nähden paikattu alue tuli "korkeammalle". Ehdin maalata yhden kerroksen akryylillä pohjamaalin päälle. Kun tajusin että maalipintojen välille oli muodostunut raja, irrotin teipit ja hioin alueen tasaiseksi(annoin maalin kuitekin kovettua yön yli ennen hiomista) . Tässä kohtaa tein varmaan virheen mutta putsasin pölyt tärpätillä, annoin alueen kuivua ja maalasin kerroksen akryylillä.. Alueelle alkoi sitten muodostua pieniä kuplia..

Miten nyt kannattaisi toimia? Hionko alueelta vain kyseisen maalikerroksen ja putsaan eri tavoin vai täytyykö pohjatyö tehdä uusiksi?

Toivoisin asiallisia vastauksia!
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei! Olen aika uusi autojen parissa enkä ole kauheasti koskaan maalaillut mitään. Rupesin kuitenkin käsittelemään autoni ruostekohtia itse muilta saamieni neuvojen mukaan.

Hioin maalit ympäriltä sekä irto ruosteen pois, putsasin alueen tärpätillä, vedin noin 4 kerrosta happomaalia ja siihen päälle autoon tarkoitetun akryylimaalin. Maalasin jo aikaisemmin yhden alueen onnistuneesti jossa nyt lakat päällä mutta toisen paikan suhteen tuli hieman ongelmia.

Unohdin maalatessa irrotella ympärillä olevia teippejä jonka vuoksi auton omaan maaliin nähden paikattu alue tuli "korkeammalle". Ehdin maalata yhden kerroksen akryylillä pohjamaalin päälle. Kun tajusin että maalipintojen välille oli muodostunut raja, irrotin teipit ja hioin alueen tasaiseksi(annoin maalin kuitekin kovettua yön yli ennen hiomista) . Tässä kohtaa tein varmaan virheen mutta putsasin pölyt tärpätillä, annoin alueen kuivua ja maalasin kerroksen akryylillä.. Alueelle alkoi sitten muodostua pieniä kuplia..

Miten nyt kannattaisi toimia? Hionko alueelta vain kyseisen maalikerroksen ja putsaan eri tavoin vai täytyykö pohjatyö tehdä uusiksi?

Toivoisin asiallisia vastauksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu