Olen tuntenut nykyisen poikaystäväni nyt noin puoli vuotta ja olemme molemmat vakavissamme suhteessa.Seurustelua on ollut noin muutaman kuukauden verran ja molempien vanhemmat ovat tietäneet asiasta pari kuukautta. Luonnollisesti kummankin vanhemmat kyselevät meitä kiivaasti kylään ja nyt on alkanut sitten poikaystävänikin puolelta tulla kyselyjä milloin mennään. Itse pelkään jostakin syystä ihan hirveästi vanhempien tapaamista. aikaisemmat suhteeni eivät ole ikinä päässeet sille tasolle,että olisin nähnyt vanhempia eli tämä olisi ensimmäinen kerta, kun minut esitellään.Ikääkin on jo lähemmäs 30 vuotta eli teini en enää ole. Olisin nyt halunnut kuulla kommentteja missä vaiheessa olette menneet esittelemään kumppaninne? Tietenkin otan myös neuvoja vastaan ensimmäistä tapaamista koskien.
Vanhemmille esittely
outo
62703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
näin alkaisiksi. Jos minä olisin sinä tai tuleva anoppi, niin kyllä se tapaaminen jännittäisi minuakin. Ihmisiähän me kaikki olemme. Menet omana itsenäsi ja voit viedä vaikka kukkia tulevalle anopille. Yrität ottaa rennosti ja kuuntele, mitä heillä on sanottavaa. Kuuntelemalla oppii uusista ihmisistä paremmin kuin itse suuna päänä pälättämällä.
Olin tuntenut nykyisen avomieheni reilu puoli vuotta ja seurustelua oli takana suunnilleen yhtä paljon kuin teillä, kun vein hänet ensimmäistä kertaa näytille vanhemmille. Asumme opiskelupaikkakunnalla, 200km vanhempieni luota, joten vierailulle lähteminen ei tapahdu "tuosta noin vaan".
Äiti ja isä tiesi, että olen tavannut miehen, ja kerran kun soiteltiin tulevasta viikonlopusta kerroin, että "me" olemme tulossa perjantaina kylään. Ensimmäinen vierailu sujui tosi hyvin, äiti ja isä otti uuden vävykokelaan vastaan avoin sylin, koko viikonloppu oli rento ja mukava.
Tämä tapahtui marraskuun lopulla. Minä en sitten päässyt mieheni vanhempien luo (150km meidän opiskelupaikkakunnalta) vasta kuin joululomalla, välipäivinä. Tietysti jännitti vähäsen, millaisia sen vanhemmat ovat ja onko sisko mukava vai ei. Ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia, uudet appivanhemmat osoittautuivat mukaviksi, normaaleiksi ihmisiksi ja ensimmäinen vierailu meni hyvin.
Ensimmäisenä vierailuna, tai vierailun ekana päivänä, puhuttiin tietysti taustoista, eli vanhemmat kyseli mistä on kotoisin, mitä opiskelee, mistä tykkää jne. En kuitenkaan joutunut kolmanteen asteen kuulusteluun, vaan kyseessä oli rento jutustelu.
Ensimmäistä tapaamista varten muutama neuvo:
- Ole oma itsesi
- Muista käytöstavat
- Tuo anoppikokelaalle vaikka kukan tuliaiseksi
- Älä hermoile, kyllä kaikki sujuu hyvin :)
Mun vanhemmat tapasivat poikaystäväni päivän seurustelun jälkeen :D Eli nopeaa toimintaa siis. Nyt yhteistä taivalta on joitakin vuosia takana ja hyvin on mennyt, eikä ole tarvinnut katua siis tuota nopeaa vanhemmille esittelyä... Itse näin poikaystäväni vanhemmat muistaakseni noin kuukauden seurustelun jälkeen.
Minun poikaystäväni tapasi vanhempani ehkä n. puoli vuotta seurusteltuamme - saattoi siitä olla vähemmänkin aikaa, en ole ihan varma. Se kun tapahtui ihan luonnostaan, koska vanhempani asuvat meistä vain reilun 20 km päässä ja käyn siellä usein tapaamassa koiraani ja nauttimassa luonnon helmassa olosta (en viihdy kaupungissa pitkiä aikoja putkeen). Jossain vaiheessa sitä poikaystävän tapaamista ei vain voinut eikä ollut järkevääkään välttää. Taisi tapahtua aika ohimennen. Nyttemmin poikaystäväni tapaa vanhempiani melkein yhtä usein kun minäkin..tai ehkä puolet harvemmin. Tuntuvat tulevan ihan hyvin toimeen. Ja poikakaveristanikin on välillä hauska tulla tänne "landelle" rentoutumaan.
Ja ne poikakaverin vanhemmat sitten...en ole tavannut heitä vielä ollenkaan. Sikäli hassua, että olemme tosiaan jo pitkälti kolmatta vuotta kimpassa (tosin kummallakin on oma asuntonsa). Kyllä he olemassaolostani tietävät, sen tiedän, ja ovat joskus kyselleet kai käymäänkin, mutta koska poikakaverini ei ole tehnyt itse asian hyväksi mitään en minäkään kyllä sitä aio tehdä. Jokin syynsä hänellä kai on. Ei itsekään käy siellä kuin 2-3 kertaa vuodessa (parin tunnin ajomatka), puhelimitse on yhteydessä kyllä. Ehkä se sitten on sitä. Toisaalta oma jännityskin on tässä vuosien varrella kasvanut sen verran, että uskaltaisinkohan tavatakaan. Miten sitä selittäisi että vasta nyt tullaan käymään? Hankalaa...helpompi olisi ollut hoitaa pois alta jo alussa :p. Tai ehkä me ei koskaan tavatakaan :) -kuka tietää, vaikka ehdittäisiin tässä vielä erotakin ennen kuin asia tulisi edes ajankohtaiseksi! Hassu tilanne joka tapauksessa, myönnetään...
Mies oli pakko tuoda kotiin näytille heti saman kesänä kun tapasimme, muuten äiti olisi askarrellut lukon huoneeni oveen =) Asuin siis vielä kotona ja olin hirmuisen nuori. Miehen vanhemmat tapasin seuraavana jouluna, eli puoli vuotta seurusteltuamme. Kyllä pelotti...
Tapamisenne tulee olemaan hyva kokemus. Tassahan sinulla on loistava tilaisuus kysella tulevan miehesi lapsuudesta vanhempien nakokulmasta. Kaikki vanhemma kertovat siita tosi mielellaan. Myoskin kysella heidan harrastuksistaan ja mielipiteistaan maailaman tilanteesta on todella antoisaa keskusteltavaa. Siihen voit sitten kertoa omista asioistasi, asioista joiden huomaat olevan heille kiinnostavia.
Tietenkin kiitat ja korostat arvostustasi heidan tekemastaan tyosta tuodessaan maailmaan ja kasvattaessaan niin loistopojan joka on tarpeeksi hyva sinulle! Ilman heita et olisi nyt tarinoimassa heidan kanssaan.