Onkohan kalan elämä saviprunnissa surkeaa vai pelkästään tottumiskysymys?

Koska minulla on jonkinlainen taipumus vaipua toisinaan syvällisiin ajatuksiin ja pohtia elämää erilaisista tulokulmista niin nyt minulle tuli ajatus pohtia maailmaa kalan silmin.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Punkalaitumenjoki. Punkalaitumenjoki on erittäin ruskeavetinen, voisi sanoa, että vesi on yhtä raskasta savivelliä kuin jos sitä vertaisi vaikkapa sellaiseen kymmenen lusikallisen maitokaakao mukilliseen.

No, jos ajatellaan sitä kalan silmin niin mitä se näkee siellä? - Tuskin mitään! Entäpä jos se sama hauki yhtäkkiä siirretäänkin vaikkapa Puruvedelle, jossa vesi on kristallinkirkasta ja melkein juomakelpoista sellaisenaan? Ajatteleeko hauki, että voi perhana, kaikki nämä vuodet olen ajatellut olevani sokea, mutta kyse onkin ollut vain siitä, että elinympäristö on estänyt näkemästä asioiden todellista laitaa? Miettiikö se, kuinka paljon elettyä elämää on jäänyt näkemättä ja kokematta? En tiedä mitä kalat ajattelevat, joten tämä on pelkkää spekulaatiota!

No, mutta ei tämän jutun pointti ollut tuo kala vaan ihminen ja tässä tapauksessa minä. Mietin, että jos tämä ympäristö, tämä peijakkaan tuppukylä on minulle se pilkkosen pimeä savivelli, jonka ulkopuolinen elämä ja maailma jää tyystin näkemättä, koska olen täällä sinkkuna vankina ja teljettynä niin kuin se Punkalaitumenjoen ressukka hauki, joka tuntoaistillaan saa joskus kuivaa särkeä purtavakseen vaikka maailman vedet olisi täynnä herkullista muikkua. Se ei vaan tiedä sitä vaan elää omassa surkeassa todellisuudessaan ja kokee onnelliseksi sellaiset hetket, jotka ovat itse asiassa melko tragikoomisia. Nauttiiko se kenties uudesta viemärivedestä, jonka on sen mielestä raikas tuulahdus siihen apulantavelliin, jota tavanomaisesti koko sen maailma edustaa?

Itsekin nautin, kun joskus pääsen tästä tuppukylästä kahville Härkäpakarille "Huittisiin", mikä sinänsä monelle on täysin arkea, eikä herätä mitään tunteita. Minulle se on hieno ja arvostettava hetki, koska muuten elän kuravellissä!

No joo, tämä oli tämän illan ajatus periferian keskipisteestä. Aina en jaksa mollata urjalalaisiakaan, koska ei se ole heidän syynsä, että heidän kylänsä on samanlainen tuppukylä kuin Punkalaidunkin. Silti heidän kiusaamisensa tuo jonkinlaista tyydystystä, vähän kuin heinänkorella kutittelisi edessä istuvan niskaa ja odottelisis jotain reaktiota!