Nyt ryhdistäydytään ja aletaan toimia kuten sheriffit. Käytetään kaikki asukkailta liikenevä raha ja vapaa-aika Ähtärin hyväksi. Kun yhdessä kaikki teemme Ähtärin eteen töitä, niin eläinpuisto ja koko matkailumäki alkaa kukoistamaan ja kunta ja sen asukkaat voivat hyvin. Kiitos sheriffeille esimerkistänne.
Ähtäri nousuun sheriffien mallin mukaan.
Anonyymi-ap
32557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kaikki liikenevä raha raha menee jo kuntaverona tuohon tarkoitukseen, sen ovat kepulaiset hoitaneet.
Nyt kiinnostaakin mikä on tämänhetken tulos ?
Velanhan ei pitäisi enää kasvaa missään tapauksessa, ehkä jossain muussa on jotain kuihtumista tai kutistumista
Kuulin kylillä, etteivät kaikki kepulit lähde mukaan Ähtärin pelastamistalkoisiin. Eivät ole valmiita laittamaan rahojansa ja vapaa-aikaansa Ähtärin pelastamiseen, niin kuin sheriffit.
Ähtärin K-Keskusta miettii, mistä saadaan uusi K-kaivo. Semmoinen aito ja pohjaton K-Kankkulan kaivo, jonne voidaan syytää surutta ähtäriläisten verorahaa.
Eläinpuiston kaivo alkaa ehtymään, vaikka kepulien tyytyväisenä myhäillessä K-Kiinaan ehdittiin lähettää Ähtärin rahaa yli 10 miljoonaa euroa.
Mikä olisi seuraava mehukas rahan hassaus K-kaivo?
Sheriffien malli on , että kuljetaan kauppojen edessä ja tapahtumissa lietsomassa vihaa sekä katkeruutta.
Niin ja tietysti täällä netissä, Se on hyvä malli.
Herättää katkeruutta etenkin heissä jotka joutuvat korvaamaan laittomien päätöksiensä vahingot.
Toivottavasti sinut apulaissheriffi temmataan mahdollisimman pian.
Kukaan muuten ei joudu korvaamaan yhtään mitään.
,,,🤣🤣🤣
No voisinpa sanoa jotain muuta. Kyllä korvattavaa löytyi.
Paitsi tietysti sheriffit ovat tuomiolla
K-Keskusta
K-konkurssi
K-kriisikunta
Panee miettimään, onko keskustan aikaansaannokset olleet kovinkaan hyvästä Ähtärille.
Panee myös miettimään, että kuinka suuri on todellisuudessa sheriffien aiheuttama vahinko Ähtärille?
Sheriffeillä on kova yritys tuhota Ähtäri. He onnistuivat saamaan mm. valtakunnan ykköslehteen useampia erittäin katkeria kirjoituksia Ähtäristä. Näistä kirjoituksista on suurelle määrälle suomalaisia jäänyt todella negatiivinen kuva Ähtäristä. Joten paljon kiitoksia "kostaja sheriffeille". Te asetitte kostonne elämäntehtäväksenne.
Me kaikki jotka olemme nähneet teitä eri tilaisuuksissa, voimme todeta teidän hyökkäävän suuren tunnekuohun vallassa päättäjien "kimppuun". Sellainen ei ole aivan tervettä.
Ähtärissä "tervettä" on salailu ja laiton päätöksenteko,,,,🤣🤣🤣
Onko muumit tipahtanut ,vai ollut liian laimeat aineet.
Joo. Kyllä nyt idiootinkin pitäisi tajuta, että kaikkeen mitä Ähtärissä yritetään (esim. nyt tokmanni ja k-market) pitää ottaa kielteinen kanta ja yrittää tuoda esille vain itsekeksimiään huonoja puolia. Niin toimii kunnon sheriffit.
Mutta mistä voivat johtua ne kertomasi "katkerat" kirjoitukset?
Jotkut ns. eliitin edustajat ovat naureskelleet sheriffien jutuille. Tästä shriffit suuttuivat ja vannovat kostoa.
Onko muumit tuon kirjoittajalla kohdillaan, Ähtärin on juuri päättäjiensä ansiosta valtakunnan median riepoteltavana ei minkään muun takia.
Apulaissheriffi on melkoinen muumifani...
En ole kuullut että ottaisivat kielteistä kantaa kauppa hommaan, taitaa olla kepulaisten trolli.
Joo. Apulaissheriffi tuntuu kovasti surevan tulevaa Tokmannin konkurssia. Siitä hän on mennyt takuuseen.
Mielestäni sheriffien toiminta on täysin hyväksyttävää, koska heille on naureskeltu.
en o nänhy mitää salasta salailua
ei salailua näekään ne on salattu
Onko aloittaja sitä mieltä, että Ähtäri saataisiin nousuun Nisun ja Pikkumiehen menetelmillä? Varmaan kohta olisi tapahtunut ihme ja velat olisivat muuttuneet saataviksi. Sitä odotellessa makselemme tappioita.
Onko joku puhunut Nisun ja pikkumiehen menetelmistä? Onko vain kaksi vaihtoehtoa?Paljonko olet makssanut tappioita tähän mennessä?
Tämäkin on Nisun ja pikkumiehen aikaansaama?
Kun jaetaan Suomen valtionvelka (174,77 miljardia euroa tammikuun 2025 lopussa) Tilastokeskuksen ilmoittamalla ennakkoväkiluvulla (5 638 675 tammikuun 2025 lopussa), saadaan valtionvelan määräksi henkeä kohti noin 30 996 euroa.
Sekin meidän pitää maksaa. Kiitos Nisu ja pikkumies.
Kun Nisu syntyi, niin Suomen Valtion Velka Vuonna 1981 oli Noin 3,7 miljardia euroiksi muutettuna. Nisu on siis lisännyt valtion velkaa yli 170 miljardia euroa. Kiitos Nisu.
Eikö näin olekin toimittukin jo vuosikymmeniä ?
Mikä on lopputulos ?