Oikean ja väärän tunnistamista, myös moraaliksi kutsutaan.

Anonyymi-ap

Myös Buddhalaisuus perustuu totuuden ymmärtämiseen ja noudattamiseen.

Siis kun Buddhalaisuutta arvostava on kertonut esimerkiksi että on ottanut 10 vuotta osakaslainaa ja maksaa takaisin kun jaksaa, niin se ei muuksi muutu sitten jälkikäteen.

Nykyinen rajakiista sai alkunsa Kambodžan ollessa Ranskan siirtomaa. Vuonna 1907 Ranska painosti itsenäistä Thaimaata, silloista Siamia, allekirjoittamaan sopimuksen maiden välisestä rajasta.

Thaimaa on myöhemmin sanonut, ettei kartta ole pätevä.

Sopimus jätti monien raja-alueella sijaitsevien kohteiden hallintaoikeuden epäselväksi. Alueella sijaitsee satoja vuosia vanhoja hindutemppeleitä, jotka ovat perua Khmerien valtakunnan ajoilta.

Khmerit ovat nyky-Kambodžan suurin etninen ryhmä ja vähemmistöryhmä rajaseudulla Thaimaan puolella.

Esimerkiksi yli tuhat vuotta vanha Preah Vihear -temppeli jäi Ranskan hallinnoiman Kambodžan puolelle. Tähän mennessä verisimmät kiistat ovat liittyneet juuri Preah Viheariin.

Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) linjasi vuonna 1962, että temppeli kuuluu Kambodžalle.

KYSYMYS ??????
Kenelle temppeli kuuluu ??????????????? Miksi siitä pitää sotia ja tappaa ?????

2010 on tehnyt päätöksen että mikäli sota jatkuu, niin Thaimaa jyrää ja voittaa pienemmän.
Vai niin että niinkö on asiat, historiantietäjä siis tietää että maan koko ratkaisee, ok.

4

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Katos Pasasta! Googlannut ja kopioinut, ottanut hieman asioista selvää jotta pääsee miettimään ja ihmettelemään että mitä mahtaa kateutensa kohde sanoa josta pääsisi vääntämään muunnoksia ja uusia aloituksia joita voi käyttää jatkossa aineistona näissä luovissa teoksissaan. Hyötyä näistä ei ole, sillä lopulta Pasanen muistaa vain oman luomiskertomuksen.

      Laiffila, Vantaa, perjantaina töihin

      Paluuliput neljältä tarjolla kuvattuna sille joka Chiang Maista laittaa kuvan kuksasta tai siitä alkoholisoituneesta poninhäntämiehestä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Älä pidättele hengitystä odotellessasi Pikku-Posson kuvakavalkadia.

        Pikku-Posso lupasi sensuroimattoman perhepotretin Chiang Maista, kun näkee tonnisen Gixerin päällä minut istumassa. Sellaisen kuvan laitoin, mutta Pikku-Posson perhepotretti on varmaan juuttunut Abu Dhabin tulliin.

        2010


    • Anonyymi
      UUSI

      Fiksuilla ja järkevillä ihmisillä toimii moraalinen kompassi. Kaikki eivät valitettavasti vaan sellaisia ole.

    • Anonyymi
      UUSI

      Pasasen tarinat ovat edelleenkin kuin vanhan muorin pieru, 95% paskaa 55555

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      104
      4703
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2425
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2362
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      425
      2020
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      176
      1567
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      102
      1291
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1097
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      80
      879
    Aihe