Yön vitsi

Unohditko kortsun, vai "unohdit" 😁? Tuo oli siis miehille. Riittää tässä naisillekin asiaa. Elikkäs, pystyn tällaisena nerokkaana visionäärinä näkemään kuinka löyhästi leijailevan parisuhteen epätoivoisempi osapuoli voisi yrittää saada toisen puolikkaansa nalkkiin kyseenalaisin metodein. Heitetään nyt tälleen klassisena esimerkkinä vaikka traumataustainen nuori nainen joka on itseään muutamaa vuotta vanhemman kokeneen pelimiesjännämiehen riepoteltavissa/retuutettavana. Nainen yrittää sitten hankkiutua paksuksi tekemällä esim. nuppineulalla reiän kortsuun toivoen että plääni onnistuu ja kaikki kääntyisi lopulta parhain päin. "Pieniin päin", niin sanotusti 🤭.
2163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikuttaa siltä, että kysymys esitettiin dementia-palstalle 😀 kukaan ei tiedä mistä puhut.

Ihan mielenkiinnolla kuuntelisin miesten vastauksia, mahtaako paljalla mieluummin touhuileminen tarkoittaa salattuja toiveita vaimosta, vauvoista ja perheestä.

Olisiko mukavaa, jos 🪄 mies olisikin perheellinen! Alkaisi hikinen mietintä, mihin huvipuistoon perhe viedä viihtymään, jotta keslomasta tulisi jonkun kesämuiston arvoinen ja unohtaa toiveet kylmästä kaljasta.

https://youtu.be/cfAU1Yo3jMA

Tämä musiikki herättää ainakin omia muistoja 😁

Äänestä
  • Ai jai 🥲 Haikeita muistoja maailman hirveimmästä vahakabinetista, tylsyydestä, salmarisnapseista ja dinosauruksesta 😂

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Unohditko kortsun, vai "unohdit" 😁? Tuo oli siis miehille. Riittää tässä naisillekin asiaa. Elikkäs, pystyn tällaisena nerokkaana visionäärinä näkemään kuinka löyhästi leijailevan parisuhteen epätoivoisempi osapuoli voisi yrittää saada toisen puolikkaansa nalkkiin kyseenalaisin metodein. Heitetään nyt tälleen klassisena esimerkkinä vaikka traumataustainen nuori nainen joka on itseään muutamaa vuotta vanhemman kokeneen pelimiesjännämiehen riepoteltavissa/retuutettavana. Nainen yrittää sitten hankkiutua paksuksi tekemällä esim. nuppineulalla reiän kortsuun toivoen että plääni onnistuu ja kaikki kääntyisi lopulta parhain päin. "Pieniin päin", niin sanotusti 🤭.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu