Onko Eurooppa matkalla kohti sisällissotaa

Sisällissota, syttyy usein nopeammin kuin kuvitellaan. Taustalla kytee yleensä pitkä kehityskulku. Esimerkiksi Jugoslaviassa, ennen Balkanin sotien puhkeamista, oli nähtävissä juuri ne samat jakolinjat, joita nyt ilmenee Länsi-Euroopassa. Jugoslavia jakautui etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin, joiden välit kiristyivät jyrkästi. Ei ollut enää yhtenäistä kansaa, vaan oli serbit, kroaatit, bosniakit, albaanit, muslimit ja kristityt – kukin omassa leirissään.

Lisäksi talous pysähtyi, köyhyys kasvoi ja ihmisten välille syntyi ylitsepääsemättömiä kuiluja. Lopulta naapuri kääntyi naapuria vastaan ja syntyi: sokea viha.

Samaa kehityskulkua voi havaita monissa Länsi-Euroopan valtioissa – erityisesti Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa. Ehkä pahiten tilanne näkyy Britanniassa. Yhteiskunta on kuin tilkkutäkki: eri etniset ja uskonnolliset ryhmät elävät rinnakkain, mutta eivät yhdessä. Ne kilpailevat valta-asemasta ja taloudellisesta menestyksestä samassa tilassa. Esimerkiksi muslimiyhteisöillä on selkeä pyrkimys vahvistaa asemaansa, ja alueilla, joilla heistä on tullut enemmistö, vähemmistöryhmät joutuvat erilaisten painostuskeinojen kohteiksi.

Monikulttuurisuus, joka oli osaltaan Jugoslavian sisällissodan juurisyy, on monien mielestä samanlainen jakava voima myös nyky-Euroopassa. Väestö koostuu lukuisista ryhmistä, joilla ei ole yhteistä arvopohjaa. Jokainen ryhmä ajaa omaa etuaan muiden kustannuksella.
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muslimit sen saa aikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu