Mieheni haluaa erota. Hänellä on suhde työkaverinsa (ei tunnusta, mutta todisteita on). Miten päästä eteenpäin siitä ajatuksesta, että erossa jään itse yksin, mutta miehellä on rinnalla ihminen, jonka kanssa jatkaa elämää. Tiedän kyllä, että voin varmasti tulevaisuudessa paremmin, kun pääsen omilleni, mutta yksinäisyys pelottaa.
Petetty ja jätetty
7
922
Vastaukset
- Anonyymi
Uskot hiljalleen itseesi. Annat aikaa ja teet kivoja juttuja. Liikunta auttaa lisäämään hyvinvointia ja itsetuntoa. Nauttii omasta kehosta ja eiköhän sitä kohtaa sopivan ihmisen kun sen aika on.
Mitä todisteita on? Vai onko vain arvelua? - Anonyymi
Olen syvästi pahoillani tilanteesi vuoksi. Tilanne on varmasti pelottava mutta yksinäisyydessä on myös hyvät puolensa. Se antaa mahdollisuuden keskittyä omaan hyvinvointiin ja ylipäätään itseen. Se voi selkeyttää ja tuoda mukanaan myös helpotusta. Keskittyminen muihin sosiaalisiin kontakteihin voi myös auttaa. Näkisin olennaisena sen miten sen mahdollisen tulevan tyhjyydentuntteen ottaa vastaan ja toki myös ne muutkin tunteet. Antamalla sen tulla ja mennä alkaa huomata ettei siinä olekaan mitään pelättävää ja se pienenee hiljalleen
- Anonyymi
Hae vain rohkeasti apua lääkäristä myös jos tarvitset jotain rauhoittavaa pahimman yli pääsemiseen. Itseäni harmittaa, etten syönyt lääkärin reseptillä määräämiä lääkkeitä silloin ja kärvistelin turhaan ahdistuksessa ja vaikeissa tunteissa.
Ajan oloon huomaat, että elämääsi tulee taas uusia asioita ja kenties ihmisiä ja voit kokea paljon hyvää. Voimia ❤️ - Anonyymi
Ei sillä syyllä ole edes metkitystä tuossakohtaa. Ja luultavasti jos on joku sivu suhde niin sekin kuivuu heti kun salailu loppuu. Voit paremmin kun jätät tommoset äijät.
- Anonyymi
Ikävä tilanne.. Oletko saanut selville kenen kanssa on suhteessa? Jotain varmaan on ollut suhteessa pielessä kun väliin mahtuu kolmas osapuoli, jos edes salasuhteesta on kyse teidän tilanteessa
- Anonyymi
Ei siinä auta muu sitten kuin erota. Nämä ei ole mitenkään tasapuolisia juttuja toinen jatkaa rakastuneena ja onnellisena elämää toinen jää kärsimään. Tämä riski näissä aina on. Itsellä päättyi myös suhde ja voimavaroja ei kyllä ole uuteen oli sen verran kivulias kokemus varsinkin kun olin itse täysillä mukana. Ei vaan jaksa. Aika parantaa haavat. Paljon tulee itkua vihaa ja kaikkea muuta kunnes olet tarpeeksi kauan jauhanut asioita. Pikkuhiljaa toivut. Alussa voi olla jopa itsetuhoisia ajatuksia koska etsit poispääsyä tunteista. Kannattaa puhua ystävien kanssa ja jos ei ole ystäviä ammattiapua kannattaa hakea. Yksin oleminen ei ole maailman loppu se varmasti pelottaa mutta uskon että selviät lopulta hyvin. Tee itsellesi hyviä asioita muista että sinä olet se ihminen joka voi tehdä sinusta onnellisen. Älä turruta päihteillä itseäsi se ei auta ja saa tekemään myös joskus tyhmiä ratkaisuja kuten soittamaan ja möykkäämään. Tässä maailmassa on niin että suhteeseen tarvitaan kaksi ja vaikka se olisi kuinka epäoikeudenmukaista se voi loppua. Kun toinen ei sitä halua sitä ei voi olla. Omalla kohdalla ajattelin että haluan kaikesta huolimatta koska elämiä on vain yksi että nainen on onnellinen ja toivon että hän löytää onnensa vaikka se tekee minut todella surulliseksi edelleen että se onni en ollut minä. Ketään ei voi omistaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018114- 565002
- 244647
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274560Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364370Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h594240- 623833
- 423495
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402774- 452489