Oikeistonynnyjen pelkuruus tulee aina kalliiksi

Oikeiston pyhäkoulunynnyt pelkäävät omaa varjoaankin ja kuvittelevat, että niin tekisivät kaikki muutkin.

Tuosta synnynnäisestä pelkuruudesta kumpuaa myös oikeiston usko "koviin" rangaistuksiin. Oikeistonyhveröt pelkäävät vankiloita ja välttävät joutumasta niihin, vaikka kehuvat vankiloiden olevan kuulema viiden tähden hotelleja. Niinpä he mesovat, että koventamalla rangaistuksia rikolliset alkaisivat pelätä ja muuttuisivat rehellisiksi.

Kuinka moni oikeiston nynnerö tajuaa, että monen rikollisen koti on ollut hirveä juoppojen kaatopaikka ja väkivalta jatkuvaa. He ovat jo lapsena tottuneet oloihin, jollaisia on vain venäläisissä vankiloissa, jotka nekään eivät ole vähentäneet rikollisuutta.

Se, että oikeistolaista elämä pelottaa, ei tarkoita, että muut ihmiset olisivat samanlaisia äitin pikku kakkapöksyjä. Siksi valtaa ei koskaan tule antaa oikeistolle. Tuloksena on vain entistä huonompi ja kalliimpi yhteiskunta.
22176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tämä maa on terroristien paratiisi. Johtuu punikkien löperöstä touhusta.

Äänestä
  • Tämä maa on Euroopan vasemmistolaisin maa ja tämä näkyy suoraan taloudessa. Maan talous on Euroopan kurjin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tämä maa on Euroopan vasemmistolaisin maa ja tämä näkyy suoraan taloudessa. Maan talous on Euroopan kurjin.

    Vasemmistoaate ei kannusta töihin päinvastoin

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tämä maa on Euroopan vasemmistolaisin maa ja tämä näkyy suoraan taloudessa. Maan talous on Euroopan kurjin.

    Miksi Suomessa sitten äänestetään enemmän oikeistopuolueita kuin muissa Pohjoismaissa? Juurihan oikeistopellet kehuivat että edellisissäkin eduskuntavaaleissa vasemmisto sai vain kolmanneksen äänistä.

    Miten Suomi voi olla vasemmistolaisin kun täällä on muuta useammin oikeistopuolueet vallassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Vasemmistoaate ei kannusta töihin päinvastoin

    Eipä näy kannustavan oikeistoaatekaan. Vai miksi oikeistoa äänestävät rakennusmiehet ovat tuolla työttöminä?

    Äänestä

  • Suomi on erittäin turvallinen maa verrattuna vaikkapa Britanniaan ja Ranskaan, tai Yhdysvaltoihin, jossa kouluissakin ammuskellaan yhtenään.

    Oikein hyvä meille kaikille, että Suomessa terroristitkin tuntevat olonsa niin hyväksi, etteivät tapa muita, kuten noissa surkeissa oikeistomaissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miksi Suomessa sitten äänestetään enemmän oikeistopuolueita kuin muissa Pohjoismaissa? Juurihan oikeistopellet kehuivat että edellisissäkin eduskuntavaaleissa vasemmisto sai vain kolmanneksen äänistä.

    Miten Suomi voi olla vasemmistolaisin kun täällä on muuta useammin oikeistopuolueet vallassa?

    Kokoomus ja Keskusta ovat uusvasemmistolaistuneita puolueita. Olkaa onnellisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eipä näy kannustavan oikeistoaatekaan. Vai miksi oikeistoa äänestävät rakennusmiehet ovat tuolla työttöminä?

    Sylttytehdas on punikkien aate. Se lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti eikä tällainen kannusta töihin päinvastoin. Kun ihminen saa sohvalla maaten elingin ja lähes saman rahan kuin tekisi työtä, kuka siinä viittii lähteä töihin?

    Emme näe missäänpäin maailmaa vaurasta ja menestyvää sosialismia. Vai näettekö missään sellaisen? Sensijaan kurjaloita näemme.

    Kiinaa pitää yllä hölmöäkin hölmömpi länsi kun ostaa roinaa sieltä. Se on markkinatalouden ansiota Kiinan menestys, ei kommunismin joka siellä on koneiston aatteena. Länsi ruokkii tätä koneistoa omaksi vahingokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kiina menestyy siis markkinataloudella eli kapitalismilla. Se kerää kermat tästä hirmukoneiston ylläpitoon ja eliitille, yläluokalle. Murut jää kansalle sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kiina menestyy siis markkinataloudella eli kapitalismilla. Se kerää kermat tästä hirmukoneiston ylläpitoon ja eliitille, yläluokalle. Murut jää kansalle sitten.

    Tässä näemme että jopa kommunismille kelpaa markkinatalous. Mutta se mihin tuotot jaetaan, onkin toinen juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kokoomus ja Keskusta ovat uusvasemmistolaistuneita puolueita. Olkaa onnellisia.

    Ei maassa ole kuin kaksi oikeistolaista puoluetta. Niitä haukutte urakalla

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei maassa ole kuin kaksi oikeistolaista puoluetta. Niitä haukutte urakalla

    Ei se meinaa mitään ei joskus ennen puolue on ollut oikeistolainen. Se meinaa millaista politiikkaa puolue nyt tekee. Kokoomus ja Keskusta eivät juurikaan eroa on vihervassujen linjasta sekä politiikasta. Ne ovat heittäneet arvot kotiuskontoisänmaa pois aikoja sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kokoomuksen naismepit tekee vasemmistolaisempaa politiikkaa eurostoliitossa kuin itse vassut.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kokoomuksen naismepit tekee vasemmistolaisempaa politiikkaa eurostoliitossa kuin itse vassut.

    Tai yhtä vasemmistolaista.

    Äänestä

Oikeistonynnyt ajattelevat vain lompsallaan. He haluavat mahdollisimman tylyn yhteiskunnan köyhille ja koska tietävät itsekin että se johtaa rikollisuuden kasvuun, niin sitten vastineeksi rangaistukset tulee nostaa tappiin ja vieläpä vankilat muuttaa mahdollisimman epäinhimillisiksi laitoksiksi, jotta kustannukset olisivat mahdollisimman pienet!

Äänestä
  • Miten ihmeessä vankilapäivä virolaisessa suomalaista paljon karummassa vankilassa siten maksaa enemmän kuin Suomessa?

    Suomessa laskelmien mukaan 6600 euroa / päivä, kun Ruotsi maksaa Virolle yli 8000 euroa / päivä vangeistaan?

    Ei tuo kyllä näytä ollenkaan sille, että oikeisto ajattelisi lompakollaan. Päin vastoin ei näytä olevan mitään hajuakaan rahasta ja sen arvosta.

    Äänestä

  • Ei he sitä tietentahtoen halua. He ajattelevat että kukin taaplaa tyylillään. Tottahan se on että ihmisen on itsekin otettava vastuuta itsestään eikä yhteiskunnan kuten kommunismissa on.

    Kommunismi on muuten murhannut sata miljoonaa ihmistä. Se on aloittajan hyvä joskus palauttaa mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miten ihmeessä vankilapäivä virolaisessa suomalaista paljon karummassa vankilassa siten maksaa enemmän kuin Suomessa?

    Suomessa laskelmien mukaan 6600 euroa / päivä, kun Ruotsi maksaa Virolle yli 8000 euroa / päivä vangeistaan?

    Ei tuo kyllä näytä ollenkaan sille, että oikeisto ajattelisi lompakollaan. Päin vastoin ei näytä olevan mitään hajuakaan rahasta ja sen arvosta.

    Oletko summista aivan varma?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei he sitä tietentahtoen halua. He ajattelevat että kukin taaplaa tyylillään. Tottahan se on että ihmisen on itsekin otettava vastuuta itsestään eikä yhteiskunnan kuten kommunismissa on.

    Kommunismi on muuten murhannut sata miljoonaa ihmistä. Se on aloittajan hyvä joskus palauttaa mieleen.

    Tässä viimeisessä sarakkeessa näkyy tämä vassujen kovuus. Sinähän haukut oikeistolaisia nynnyiksi. Tässä suhteessa onkin hyvä että ihmiset olisivat nynnyjä tavallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tässä viimeisessä sarakkeessa näkyy tämä vassujen kovuus. Sinähän haukut oikeistolaisia nynnyiksi. Tässä suhteessa onkin hyvä että ihmiset olisivat nynnyjä tavallaan.

    Ei siinä empatiaa eikä malttia kyselty kun Kiina ja neukku tekivät hirmutyönsä. Pohjoiskorea jatkaa perinnettä. Venäjä myös.

    Äänestä

Pitäisikö rangaistuksia sitten lieventää ja "elinkautinen" muuttaa vaikka viisivuotiseksi?
Vakavista pahoinpitelyistä, raiskauksista yms. aina korkeintaan muutaman kuukauden mittaisia ehdollisia?

Äänestä

Miksi vassut PELKÄÄ rasismia niin että maahan sen ansiosta tulee jo nyt uudet hallitsijat tulevaisuuden Suomeen joka muuttuu yhä enemmän ei-Suomeksi, ja lopulta Suomea ei enää ole?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikeiston pyhäkoulunynnyt pelkäävät omaa varjoaankin ja kuvittelevat, että niin tekisivät kaikki muutkin.

Tuosta synnynnäisestä pelkuruudesta kumpuaa myös oikeiston usko "koviin" rangaistuksiin. Oikeistonyhveröt pelkäävät vankiloita ja välttävät joutumasta niihin, vaikka kehuvat vankiloiden olevan kuulema viiden tähden hotelleja. Niinpä he mesovat, että koventamalla rangaistuksia rikolliset alkaisivat pelätä ja muuttuisivat rehellisiksi.

Kuinka moni oikeiston nynnerö tajuaa, että monen rikollisen koti on ollut hirveä juoppojen kaatopaikka ja väkivalta jatkuvaa. He ovat jo lapsena tottuneet oloihin, jollaisia on vain venäläisissä vankiloissa, jotka nekään eivät ole vähentäneet rikollisuutta.

Se, että oikeistolaista elämä pelottaa, ei tarkoita, että muut ihmiset olisivat samanlaisia äitin pikku kakkapöksyjä. Siksi valtaa ei koskaan tule antaa oikeistolle. Tuloksena on vain entistä huonompi ja kalliimpi yhteiskunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu