Punakapinan aikaan eivät tyytyneet vain ampumaan valkoisia vaan kiduttivat näitä myös.
Vaarini kertoi mitä petoja sosialistit ovat
Anonyymi-ap
81510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Luonnevikaisia psykopaatteja oli molemmilla puolilla, eikä sillä perusteella voi yleistää.
Valokoisethan vasta julmia olivat ja järjestelmällisesti - korkeammaltakin taholta - esimerkiksi sotavankeja kohtaan. Suurin osa vangeista vieläpä kuoli sodan jälkeen
He olivat syyllistyneet valtiopetokseen, joten saivat mitä ansaitsivat
Oliko niitä neukkulassa Kiinassa kun tappoivat sata miljoonaa ihmistä?
Eivät todellakaan, merkittävä osa kuoli tutkintavankeudessa ennen kuin oli ehditty edes selvittää, mihin he olivat syyllistyneet.
Miksi trollaat noin typerällä asialla? Venäjäkö maksaa vai onko jääneet lääkkeet ottamatta?
Suomen kansan pedot 60% kansasta.
Se oli Kiinassa. Järjestäjä mikäpä muukaan kuin kauris-vesikäärme...
Kyllä. Karmea paikka tuo Suomenlinna. Alunperin vastustivat kyllä köyhyyttä.
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Jotkut vanhat kääkät uskovat edelleen venäjän olevan kommunistinen. Markkinatalous sielläkin porskuttaa ja rikkaat vallassa. Pikemminkin Kokoomuslainen meno venäjällä.
Äiti Venäjän rakkaus on monilla vasureilla geneettispohjainen ominaispiirre. Mutta ihan sama imperialistinen meno jatkuu siitä riippumatta kuka siellä on vallassa.
Jo mongolivallan aikana selviytymisen eväät olivat: valehtelu, varastaminen ja tappaminen.
Aivan samat tavat kuin suomalaisilla oikeistolaisilla. Jopas sattuikin.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000822867.html
Penikat voisivat opetella lukemaan historiaa, koska koulupudokkaina jäivät historiantunnit väliin!!!
Kummallakin puolella oli ääretöntä julmuutta ja valkoisten koston julmuus konkretisoitui vankileireillä!!!
Sosialistit aloittivat sodan
Oikeisto kaappasi aluksi vallan itselleen.
Nyt ymmärtää paremmin miksi valehtelet koko ajan. Vaari on näyttänyt esimerkkiä.
"VAARISI VALEHTELI"!!!!
Valkoisille laadittiin armahduslaki taannehtivasti. Murhamiehet saivat lainsuojan jälkikäteen.
Ketään valkoista ei tuomittu omankädenoikeudesta, vaikka se olikin rikollista tekohetkellä. Näitä ei otettu edes tutkintaan.
Eli aloittajan vaari oli lahtari joka halusi aina olla teloituskomppaniassa työn touhussa.
Punainen viha ja katkeruus olivat syvällä. Jo ennen varsinaista kapinaa tapettiin mm. Alfred Kordelin.
Lisäksi eräs kansanedustaja teloitettiin Eläintarhan lahdelle.
Uho oli kovaa. Jopa itse Stalin kävi täällä joulukuussa 1917 lietsomassa kapinaa. Kapina alkoikin sitten tammikuussa "räyhädemarien" komennossa.
Onneksi lahtarit pelstiva Suomen Mannerheimin ja jääkärien johdolla. Vallankumous kusi ja se oli suuri pettymys Neuvostoliitollekin. Odotettiin punasuomen liityvän suureen ja mahtavaan perheeseen. Stalin yritti korjata tämän "työtapaturman" sitten hyökkäämällä OW Kuusisen innoittamana Suomeen 1939.
Jos punaisten jälkeläiset eivät olisi taistelleet rintamalla, Suomi olisi hävinnyt sodan, fakta.
Olisi Neuvostoliitto teloittanut kaikki lahtarit.
Pitkälti totta.
Monelta löytyy yllätykseksi niitä "punaisia" sukulaisista. Häpesivät ja vaikenivat.
Ei paatunut punikki osaa hävetä. Monet hautovat revanssia vieläkin.
Kun taas valkolaisten jälkeläiset ovat rauhaa rakastavia, kuten tälläkin palstalla ovat monesti näyttäneet.
Sinä elät kyllä jossain todella omituisessa persufantasiakuplassa.
Sinut saisivatkin viedä saunantaakse ja pieksää nokkosilla oikein kunnolla.
Persu elää omassa mielikuvitusmaailmassaan kuten muutkin harhoista kärsivät.
Meidän suvustamme ei tuota paskaväkeä löydy. Pohjanmaalla ei ollut punikeita.
Vaarisi puhui ns paskaa. Oli omaksunut valkoisen propagandan sellaisenaan.
Oli valkoisten helppo tapa tuolla valheellisella propagandalla valehdella omalletunnolle että viattomat sai murhata.
Ainoastaan jotkut UrpoUrputtajat jaksaa enää vielä itkeä ja urputtaa näistä menneistä yli 100vuoden takaisista tapahtumista,,,
Onneksi Suomessa ei ole tarvinnut rakentaa muureja kaupungin osien välille kuten Irlannissa, konfligti alkoi virallisesti 1968 ja virallisesti loppui 1998 silti vieläkin on verisiä yhteenottoja,,,
...piruuttasiko kirjoitit noin ? Hienojahan ne on , vieraskieliset sivistyssanat , on toki ... mutta kuitenkin ?
Vaarisi ei kertomut että se oli kostoa hänen toiminnastaan.
Ja vaarisi ehkä lahtasi sodan jälkeen "kapinallisia"
Ei vaari ollut vielä syntynyt 1918. Kertoi vain mitä oli vanhemmiltaan kuullut.
Ne sitten lahtasivat?
Purran työkokemus 0v 0kk 0pv
Velanottajana - toisinkuin Sanna Marinin !
Suomi on yäysin sosialismin saastuttama koska SDP
Tulihan se sieltä. Aloituksen tarkoituksena oli siis mustamaalta demareita.
Vain venäjäntrolli tekee noin.
???? Mustamaalata demareita ??? Ei tarvitse , kertoo vain puolueettomasti koplan aikaansaannoksista ....
Palstan perusteella suurin osa oikeistolsista kärsii vakavista mielenterveydenongelmista ja kuuluisi hoitoon.
Varsinkin lasten hukkumisilla ilakoivat saastakasat.
Kyse ei ollut lapsista vaan somaleista
Jaa, käytinkö koko aivosolun ,
kapasitettisi kun nuo kommentin
päissäsi keksit?
Sinun vaarisi valehteli sinulle, valkoiset teloittivat sodan jälkeen ilman oikeudenkäyntejä syyttömiä lapsia ja naisia. Mannerheim tiesi tämän ja oli suurin Suomen kansan vihaaja.
Kyse ei ollut lapsista vaan kommareista
Jopa yksityiset valkoiset pitivät yllä epävirallisia joukkoja, jotka tappoivat sotaan osallistumattomia. Ei ollut mitään tuomioistuinta tai käräjiä.
Näitä koski armahduslaki jälkikäteen vuoden 1918 loppupuolella.
Valkoisten tekemiä sotarikoksia ja murhia ei tutkittu ja kaikki valkoisten puolella sotineet saivat yleisen armahduksen. Rummin Jussi ja muut kuuluisat teurastajat eivät koskaan joutuneet vastuuseen teoistaan.
Ei ole sotarikos, jos kohteena on maanpettureita. Maanpetturit ammutaan kaikissa sodissa kaikkialla.
Se maanpetturuus oli vain mielipidekysymys. Ei heidän syyllisyyttään missään todettu.
Et ymmärtänyt viestiä johon vastasit.
Niin yksinkertainen ja selkeä asia. Mitä mahtanee kertoa sinusta.
Historia kertoo, mihin pystyy suomalainen sota-aikana, vaikka vaientaen ja valikoiden kertookin. Ja jälleen meillä on sotahulluus nostanut päätään. Jos sota syttyy, tulemme kokemaan omakohtaisesti kauheuksia. Siitä on sankaruus ja kunnia kaukana, miten ihminen sodassa käyttäytyy.
Ihan kuin SANNA MARININ lapsi ja
Thaimaasta uudet vaimot.
Muille eivät kelpaa.
Mikä sotahulluus ? Jos on valmis puolustamaan tätä maata tarvittaessa , ei vielä ole "sotahullu" , tänne väkivalloin pyrkivä taas .. Vierasta valtaa ja outoa komentoa kritiikittömästi ihaileva aatesuunta on saanut vuosikymmenet vapaasti levittää myrkynkylvöään , osoittaa mieltään vieraan maan lippuja kantaen ja kansallishymniä soittaen muka "työväen aatteen" nimissä , ottamatta selvää mihin oikein olivat pyrkimässä ja viemässä koko maata ... "Pääkonttorin konkurssista" huolimatta näyttää vielä löytyvän yksinkertaisia jotka pysyvät "uskossa lujana" vaikka maailmantapahtumat näyttävät "paratiisin puolen" todelliset kasvot ..
Ei tietenkään puolustusvalmius ole sotahulluutta. Eikä vieraan vallan ihannointikaan liity asiaan.
Mutta meillä on joukko, joka hurraa aikamme sodille ja palaa halusta siihen, että Suomikin niihin liittyisi.
Vähissä ovat isänmaalliset, jotka eivät mitään vierasta valtaa olisi maahan huolineet.
"Jos on valmis puolustamaan tätä maata tarvittaessa"
Oisko sulla mitään uusia ideoita? Moniko meinaan ois voinu sanoa tuon saman?
Miten kauan maata pitäis puolustaa? Paljonko kantasuomalaisia pitää olla, että se on kannattavaa?
Muistelen miten vaari aikanaan sanoi valkoisten olevan todellisia petoja. He eivät vain tyytyneet vangitsemaan punaisia vaan myös kiduttivat heitä ja murhasivat heitä...
Entinen tasavallan pitkäaikaisin presidentti, oikeustieteen tohtori Urho Kaleva Kekkonen johti valkoisten teloitusryhmää ampuen syylliset, punaiset oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi vuonna 1918.
Olikohan näille pidetty oikeudenkäynti?
Itse muistan kuinka meillä iloittiin Kekkosen kuolemaa...
Eivät olleet sosialisteja - olivat kommunisteja-
Englantilaiset ovat havahtuneet, miksi heidän maansa on ajettu kohti raunioitumista:
https://www.bitchute.com/video/QhC8AMOHgL1l
Kyseessä ovat Fabianistit eli siellä heitä nimitetään piilikommunisteiksi. Meillä sossut ovat olleet liikkeen jäseniä jo 1800-luvulta asti:
https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2020/02/aton-kultti-osa-252-fabianismi-suomessa.html
Ei ole ihme, että Ahtisaari nousi 300-komitea jäseneksi aikoinaan. Marinista ei vielä tiedetä, kuin hänen yrityksensä mahtava, miljoonien laskutus. Jutta on ilmeisesti jo niin varakas, että Lähi-Itä kutsuu miljardööreineen.
Kenen joukossa he seisovat?
Periaatteessa punikkien!
Kyllä vaari tietää.
Scorpions https://yle.fi/a/74-20174896
Sosialistit ovat julmia ihmisiä
He ovat elukoita, jotka pitää hävittää
Muu muu vaan sinnekin.
Kommarit ja sossut elävät valheessa, he kääntävät asiat väärinpäin. Punaisten lässytykset "lahtareista" on yksi esimerkki.
Ahaa, he siis olivat sittenkin oikeassa.
Muistelen vielä vaarini hauskoja juttuja. Kerran hän kertoi miten ampui ensin jakauksen valkoisten upseerille ja sen jälkeen tappolaukauksen keskelle otsaa - kyllä me naurettiin näille vaarin jutuille.
Kerran hän kertoi miten hän oli punaisten partion mukana valtaamassa erästä kartanoa. Omistaja oli jo pötkinyt pakoon, pöytähopeat varastettiin ja sitten tuikattiin tuleen koko kartano - kyllä me naurettiin noille vaarin jutuille....
Pelle 🤡
Sama tapahtuisi tänäpäivänäkin.
Vasemmisto / kommunisti toimii samoin vieläkin nakertaen yhteiskunnan perustuksia vaatimalla aina lisää ylläpitoa . Myyrähän se on
Pois kommunismin saasta Suomesta!
Mitä tilalle? Demokratia?
"Poliittisesti he ylistävät demokratian siunauksia, eivätkä ymmärrä, että demokratian välityksellä olemme saaneet heidän valtionsa hallintaamme... Heidän kirjansa opettaa lakeihin perustuvaa hyväntahtoista itsenäistä hallitusmuotoa, samanaikaisesti kun demokratia on rikollisjärjestö, jota hallitsemme heidän kirkkojensa, uutisvälineidemme ja taloudellisten instituuttien välityksellä..."
Kyllä se niin on, että kellä valta on, niin se lahtaa kaikki eniten ja kaikkein tunteettomimmin.
HIRVIÖT! OLISI PITÄNYT AMPUA NE KAIKKI