Trumpin EU tullit ja sodan syttyminen. Terv. Henkka.

Trump on alun perin lähtenyt viemään tullien tekoja sillä ajatuksella että saadaan valuuttojen väliset eriarvoisuudet paikattua.
Nyt on käynyt niin että Trump on lähtenyt luomaan ylimääräisiä prosentteja tulleihin, jotka ylittävät realismin ja vieläpä suurella surrealistisella mallilla.
Tämä tarkoittaa sitä että Trump on tekemässä Amerikasta samaa ja täysin identtistä valtiota vallassa kuin mitä Kiina on ja on ollut koko maailmalle koko meidän historian.
Olemme Lord of the Rings sormuksen sodassa jossa pikkupojat leikkii pippelileikkejä atomipommien kanssa toisiaan vastaan. Kyseessä on ylivalta statuksen luominen ja ylläpitäminen.
Tämä tulee luomaan maailmaan tasapainottoman tilan, jossa valuuttojen arvot lähtevät suureen inflaatio syöksyyn ja menettävät lopulta koko arvonsa. Tulee aika jolloin minkään maan valuutalla maailmassa ei ole mitään arvoa.
Diktaattori Klonkut johtaa maailman totaaliseen kaiken loppumiseen syömällä itse kaiken mitä maailma on. Ja tässä on kyseessä vain kourallisesta ihmisiä jotka maailman syövät ja loput kumartaa pedon silmää.
Kiinan satanistinen pedon kumartelu on tullut osaksi koko maailman todellisuutta ja se tulee olemaan kaikki mitä on. Kiinan filosofiat ja uskonnot integroituvat meihin ja voimalla jota käyttää vain muutama ihminen kaikkia meitä vastaan, vain saadakseen kaikki kalat itselleen.

Powers changes, ja nyt jokainen valtio on lunastamassa vallan itselleen. Suuret sodat syttyvät ennen loppua... valuuttojen nollaa.


Terveisin

Henkka
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trump on alun perin lähtenyt viemään tullien tekoja sillä ajatuksella että saadaan valuuttojen väliset eriarvoisuudet paikattua.
Nyt on käynyt niin että Trump on lähtenyt luomaan ylimääräisiä prosentteja tulleihin, jotka ylittävät realismin ja vieläpä suurella surrealistisella mallilla.
Tämä tarkoittaa sitä että Trump on tekemässä Amerikasta samaa ja täysin identtistä valtiota vallassa kuin mitä Kiina on ja on ollut koko maailmalle koko meidän historian.
Olemme Lord of the Rings sormuksen sodassa jossa pikkupojat leikkii pippelileikkejä atomipommien kanssa toisiaan vastaan. Kyseessä on ylivalta statuksen luominen ja ylläpitäminen.
Tämä tulee luomaan maailmaan tasapainottoman tilan, jossa valuuttojen arvot lähtevät suureen inflaatio syöksyyn ja menettävät lopulta koko arvonsa. Tulee aika jolloin minkään maan valuutalla maailmassa ei ole mitään arvoa.
Diktaattori Klonkut johtaa maailman totaaliseen kaiken loppumiseen syömällä itse kaiken mitä maailma on. Ja tässä on kyseessä vain kourallisesta ihmisiä jotka maailman syövät ja loput kumartaa pedon silmää.
Kiinan satanistinen pedon kumartelu on tullut osaksi koko maailman todellisuutta ja se tulee olemaan kaikki mitä on. Kiinan filosofiat ja uskonnot integroituvat meihin ja voimalla jota käyttää vain muutama ihminen kaikkia meitä vastaan, vain saadakseen kaikki kalat itselleen.

Powers changes, ja nyt jokainen valtio on lunastamassa vallan itselleen. Suuret sodat syttyvät ennen loppua... valuuttojen nollaa.


Terveisin

Henkka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu