Sammallahti: Miten SDP aina päätyy historian väärälle puolelle?

Tere Sammallahti ei säästele sanojaan SDP:n ajamasta Palestiinan valtion tunnustamisesta.

Sammallahti ryöpyttää linjaa X:ssä Hamas-terroristien tukemiseksi.

– Neuvosto-myönteisyys, Putinin hännystely, länsivastaisuus. Miten te aina päädytte historian väärälle puolelle?, Sammallahti kysyy SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraiselta.

Tuppurainen vaati tänään tiedotteessaan, että Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio viipymättä.
Tunnustamisen on tyrmännyt myös esimerkiksi arvostettu pitkän linjan huippudiplomaatti, suurlähettiläs Pasi Patokallio. Alueen hyvin tunteva Patokallio toimi Suomen Israelin-suurlähettiläänä vuosina 1998-2003.

Kokoomus vie demareita kuin märkää rättiä.
40330
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Sammallahti on työpaikkakiusaaja ja öykkäri vailla alkeellisiakaan käytöstapoja.

1Äänestä
  • Miksi terroristijärjestö pitäisi tunnustaa, kuten Tytti vaatii?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Miksi terroristijärjestö pitäisi tunnustaa, kuten Tytti vaatii?

    Osaatko muutakin, kuin sotkea asioita keskenään?

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoiti aivan väärää tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Miksi terroristijärjestö pitäisi tunnustaa, kuten Tytti vaatii?

    Suomen kansasta 46%:tia on sitä mieltä, vai 28 %:tia on Persujen kannalla.
    Jos Persut jotain kirjoitatte, tarkastaa ensin taustat.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Osaatko muutakin, kuin sotkea asioita keskenään?

    🤔🤔🤔 ööö, ja taitaa olla meille Persuille tavanomaista sotkea asioita.
    Johtuu varmaan siitä että, emme kovin hyvin ymmärrä luekmaamme juttua.

    Äänestä

  • Se on näköinenkin törkyturpa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Miksi terroristijärjestö pitäisi tunnustaa, kuten Tytti vaatii?

    Olet taas ulkona kuin lintulauta. Liki puolet kannattaa kahden valtion mallia. Kaikkiko Tyttejä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Osaatko muutakin, kuin sotkea asioita keskenään?

    Ei persu mitään osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suomen kansasta 46%:tia on sitä mieltä, vai 28 %:tia on Persujen kannalla.
    Jos Persut jotain kirjoitatte, tarkastaa ensin taustat.

    Eihän persut osaa mitään tarkastaa. Höpöjä kun ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    🤔🤔🤔 ööö, ja taitaa olla meille Persuille tavanomaista sotkea asioita.
    Johtuu varmaan siitä että, emme kovin hyvin ymmärrä luekmaamme juttua.

    Ette vaan osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Olet taas ulkona kuin lintulauta. Liki puolet kannattaa kahden valtion mallia. Kaikkiko Tyttejä ?

    Ei ole kyse mistään mallista, vaan siitä, että Tytti haluaa tunnustaa terroristijörjestön hallinnoiman valtion.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei ole kyse mistään mallista, vaan siitä, että Tytti haluaa tunnustaa terroristijörjestön hallinnoiman valtion.

    Valtio on eri kuin terroristinen järjestö.
    Ymmärsinkö vieläkään, että kaksi ei asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Valtio on eri kuin terroristinen järjestö.
    Ymmärsinkö vieläkään, että kaksi ei asiaa.

    Valtio, jota terroristijärjestö johtaa. Etkö tosiaan ymmärrä?

    Äänestä

  • Puhut itsestäsi sosse.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    🤔🤔🤔 ööö, ja taitaa olla meille Persuille tavanomaista sotkea asioita.
    Johtuu varmaan siitä että, emme kovin hyvin ymmärrä luekmaamme juttua.

    Sammallahti on kokoomuslainen, onko vaikea käsittää vassut+

    Menkää lääkäriin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eihän persut osaa mitään tarkastaa. Höpöjä kun ovat.

    Ei tässä mikään liity persuihin, idiootit.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Aloittaja kirjoiti aivan väärää tietoa.

    Todista.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    🤔🤔🤔 ööö, ja taitaa olla meille Persuille tavanomaista sotkea asioita.
    Johtuu varmaan siitä että, emme kovin hyvin ymmärrä luekmaamme juttua.

    Kysymys on kokoomuksesta, pässi.

    Äänestä

  • Hakutulos
    lohikäärme:ut:x
    1. Ilm. 12:3 Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua;

    2. Ilm. 12:4 ja sen pyrstö pyyhkäisi pois kolmannen osan taivaan tähtiä ja heitti ne maan päälle. Ja lohikäärme seisoi synnyttämäisillään olevan vaimon edessä nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi.

    3. Ilm. 12:7 Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,

    4. Ilm. 12:9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.

    5. Ilm. 12:13 Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt.

    6. Ilm. 12:16 Mutta maa auttoi vaimoa: maa avasi suunsa ja nieli virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastansa.

    7. Ilm. 12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.

    8. Ilm. 13:2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

    9. Ilm. 13:4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"

    10. Ilm. 13:11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.

    11. Ilm. 16:13 Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.

    12. Ilm. 20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi

    Äänestä

  • Ethän sinä tunne häntä.

    Äänestä

Kysyn uudelleen, eikös tämä sammallahti ole niitä salaliittohörhöjä?

Äänestä
  • Onko niitä muissakin puolueissa, Persuissa heitä paljon.

    Äänestä

  • On kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onko niitä muissakin puolueissa, Persuissa heitä paljon.

    Kokkareita pari hörhöä. Persuissa 98 %.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kokkareita pari hörhöä. Persuissa 98 %.

    Jos sammal ja kaleva siirrettäisiin persuihin, tulisiko siitä jo täydet 100%

    Äänestä

Väärälle puolelle ja miten muka, SDP: pee ei ole ainua.
Suomalaisista 46%:tia kannattaa, vastustaa 28 %:tia ja 26 %:tia ei osaa sanoa kantaansa.

Äänestä

Koska ovat väärässä.

Äänestä
  • Koska olet tyhmä, miksi vastasit.

    Äänestä

Milloin Tere Sammalahti kunnioittaa ihmiskuntaa päätymälle sammalen oikealle puolelle?

Äänestä
  • Vielä kun sine päätyy moni Persu, sitten alkavat asiat luistamaan.

    Äänestä

Persut vie orpo lapasta kuin märkää rättiä. Monelleko Purra antaa " piirakkaa" ?

Äänestä

Oliko IKL-kok oikealla sen jälkeenkään kuin nerokas johtajansa ampui kuulan kalloonsa, ei vaan kypäräpääpapit tekivät natsitervehdyksiä vielä valvontakomission ollessa, Kekkonen vihasi nä'itä luuserityperyksiä.

Äänestä
  • Terekille ja takaisin

    Äänestä

Kokoomuksella taas on tosiaan tapana päätyä aina "oikealle" puolelle:
- kansanmurha kotimaassa 1918
- Itä-karjalan valtaus ja paikallisten siviilien tappaminen leireissä
- sitten pelkurimaisesti sota aseveljiä vastaan

ja tietenkin se kuningassekoilu.

Demareita kannattaa äänestää jo senkin takia, että eivät onneksi päädy ainakaan samalle puolelle kokkareiden kanssa.

Kotitubettaja Sammallahti on ehdottomasti tyhmin "poliitikko" sitten Orpon jälkeen. Ja se on kyllä "saavutus" se.

Äänestä

Tere on itse vastenmielinen kokoomuslainen niljake, empatiakyvytön MINÄMINÄ-tyyppi. Kaahaa premiumautollaan säännöistä piittaamatta, solvaa somessa kaikkea mahdollista mikä ei osu yhteen hänen arvojensa kanssa. Ja tällainen psyko on kansanedustajana!

Äänestä

Tere taas ajan hermolla.

Äänestä

Kuin Tere, myös Hamassikomanssit lukeutuvat äärioikealle.

Äänestä

SDP päätyi jo vuonna 1918 väärälle puolelle.

Äänestä

Tere tere vaan sinne päin!
👀🤣

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tere Sammallahti ei säästele sanojaan SDP:n ajamasta Palestiinan valtion tunnustamisesta.

Sammallahti ryöpyttää linjaa X:ssä Hamas-terroristien tukemiseksi.

– Neuvosto-myönteisyys, Putinin hännystely, länsivastaisuus. Miten te aina päädytte historian väärälle puolelle?, Sammallahti kysyy SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraiselta.

Tuppurainen vaati tänään tiedotteessaan, että Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio viipymättä.
Tunnustamisen on tyrmännyt myös esimerkiksi arvostettu pitkän linjan huippudiplomaatti, suurlähettiläs Pasi Patokallio. Alueen hyvin tunteva Patokallio toimi Suomen Israelin-suurlähettiläänä vuosina 1998-2003.

Kokoomus vie demareita kuin märkää rättiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu