Venäjällä hiv leviää jo ovenkahvoista...

Miksi suomessa ei kerrota totuutta.
18237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Itse käytän kaupassa käydessäni aina hanskoja.

Äänestä

Sompuilla joja kymmenes sitä hiviä kantaa🤣🤣

Äänestä

Kakkabakteeri leviää .

Äänestä

Suojaako raitalippu?

Äänestä
  • Ennen ne poltettiin. Hävisi taudit samalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ennen ne poltettiin. Hävisi taudit samalla.

    Moskova liekkeihin, niin maailma pelastuu.

    Äänestä

Ilmiliekkeihin.

Äänestä

Ja lääkitystä ei anneta potilaille, kuin länsimaissa.

Äänestä
  • Eikö tuo ole jo rikollista touhua että autetaan vaarallista tautia levittävää ihmistä elämään pitempään jotta sillä olisi sitten pitempään mahdollista levittää sitä tautia.

    Äänestä

Pakkokos sitä kahvaa on jokapaikkaan tunkea, ja vielä yhteistä.

1Äänestä

Voi jo hyvällä syyllä sanoa, että Venäjällä kaikki on ihan perseestä.

Äänestä

Venäjän puolustusministeriön tietojen mukaan hiv-tartuntojen määrä sotilashenkilöstön keskuudessa nousi sodan ensimmäisenä vuonna yli neljäkymmentäkertaiseksi.
Hiv hoitaa Naton hommat.

Äänestä
  • höh, päinvastoin, HIV aiheuttaa sen ettei kuolemaa tarvitse pelätä ja sotilas on tehokas.

    Äänestä

Suomessa HIV-tartunta on muuten peruste turvapaikan myöntämiseen, jos henkilö ei saa sitä hoitoa kotimaassaan, siksi esim 90-luvulla tuli afrikkalaisia miehiä tuhansia maahamme, tosin tulee niitä joka tapauksessa.

Äänestä

Saastainen paikka

Äänestä

Voi voi suomalaisia siiderivalaita

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi suomessa ei kerrota totuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu