Ympäri maailmaa on taas mitattu ennätys lämpötiloja.

Turkissa mitattiin ensimmäinen kerran yli 50 asteen lämpötiloja.
10104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sää vaihtaa paikkaa. Kaikki liikkuu. Mutta sitkeässä ovat edelleen lämpöennätykset, joita mitattiin vuodelta 1913.

Ruotsin ennätys +38 astetta vuodelta 1948. Suomen ennätys vuodelta 2010 on mitattu kyseenalaisissa olosuhteissa.

Harva tietää, että se,.mihin näitä lämpömittauksia verrataan eli esiteollinen aikaan 1850, niin tuolloin oli Suomessa tasan kaksi lämpömittaria. Yksi Helsingissä ja yksi Oulussa.

Mieti tältä pohjalta niitä "ennätyksiä".

Jos mittareita laitetaan joka helvetin kolkkaan, niin A) löytyy kyllä ennätyksiä ja B) keskiarvot paukkuu.

Merten lömpötiloja on kyetty mittaamaan suht koht sinnepäin noin 20 vuotta.

Lämpötila trendejä on olemassa noin 200. Niistä vain harva on niin lyhyt jakso, jota ihminen nyt mittaa verissä päin.

Kun itse olin lapsi 1960 luvulla, ei silloin kukaan jaksanut katsoa mittareita, eikä meillä sellaista ollut. Mitä lämpimämpää sitä parempi kesällä. Eikä ilmastointi laitteita ollut. Ei autoissa saati muualla.

Ihmiset lihovat, ovat huonokuntoisia ja usein sairaita ja vanhoja ihmisiä on kymmenkertainen määrä.

Ei ihme jos joka tuutista huudetaan että +30 astetta on nyt "kuumaa" ja maailma on tulessa. Vielä 1970 luvulla lehdet varoittivat uuden jääkauden tulosta.

Yhä vain suomalaiset muuttavat ilmastopakolaisiksi Espanjaan, Portugaliin, Ranskaan, Italiaan, Turkkiin ja mitä lie Thaimaahan.

Äänestä
  • Lämpömittarit ovat olleet jo hyvin tarkkoja 150 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Lämpömittarit ovat olleet jo hyvin tarkkoja 150 vuotta.

    Kun itse olin lapsi 1960 luvulla, ei silloin ylitetty koskaan 30 asteen lämpötiloja. Mitä lämpimämpää sitä parempi kesällä. Eikä ilmastointi laitteita ollut. Ei autoissa saati muualla. Ei niitä silloin tarvittu. Kesät olivat huomattavasti viileämpiä kuin nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun itse olin lapsi 1960 luvulla, ei silloin ylitetty koskaan 30 asteen lämpötiloja. Mitä lämpimämpää sitä parempi kesällä. Eikä ilmastointi laitteita ollut. Ei autoissa saati muualla. Ei niitä silloin tarvittu. Kesät olivat huomattavasti viileämpiä kuin nyt.

    Selvä.

    Itse en elänyt 1960-lukua, mutta tilastojen mukaan esim. vuonna 1963 on mitattu vuoden korkeimmaksi lämpötilaksi 32,8. Vielä tähän päivään mennessä ei vuonna 2025 ole mitattu yhtä korkeaa lukemaa. Itseasiassa ei edes vuonna 2024, jolloin maksimilämpötila oli 31,4. Vuonna 2010 on joku epämääräinen piikki maksimilämpötilassa, jota tuskin seuraavaan sataan vuoteen ylitetään....37,2. Tästäkin siis aikaa 15 vuotta.

    Onhan näitä lämpimiä kesäpäiviä siis aina ollut. Toki tilastointi on ollut vähän erilaista.

    Äänestä

Kyllä Kaliforniassa mitattiin tuolloin +56,7 astetta ja Libyassa vuonvau1922 yli +57 astetta.

Mutta ei nämä korkeat lämpötilat ole aina samassa paikkaa, joten ennätyksiä on tietenkin aina tulossa!

Äänestä
  • Aina jossain on joku ennätys tuloillaan, kun tarpeeksi näitä setvitään.

    Helsingissä ei vielä tänä vuonna ole muuten 30 astetta ylittynyt.

    Äänestä

Kaikkialla viedään nyt mittareita muodikkaasti oikein kuumiin paikkoihin. Nyt on tossissaan menossa ilmastohulabaloo :D

Äänestä
  • Se nyt on fakta, että tällaiset helleputket, joissa lämpötilat pysyy kolmekin viikkoa 30 asteen tuntumassa, ovat uusi asia Suomessa.

    Äänestä

  • Ite tuuppasin jo pienenä kuumemittarin kuumaan patteriin, sain keuhkokuume -diagnoosin ja jäi uimakoulut väliin. Elettiin 80-lukua.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ite tuuppasin jo pienenä kuumemittarin kuumaan patteriin, sain keuhkokuume -diagnoosin ja jäi uimakoulut väliin. Elettiin 80-lukua.

    Nyt riittää kun nostat mittarin aurinkoon vähäksi aikaa. 80 luvulla se ei olisi riittänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Turkissa mitattiin ensimmäinen kerran yli 50 asteen lämpötiloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu