Jumala antoi siunauslupaukset Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen, Iisakille, Jaakobille ja hänen 12. pojalleen, joista tuli Israelin kantaisät:
”Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat.” 1 Moos. 12:3.
Tämän opetuksen ja lupauksen perusteella rukoilemme nykyisen Israelin valtion ja siellä asuvien Aabrahamin jälkeläisten puolesta. Näin osallistumme heidän siunaamiseensa, ja tulemme itsekin Jumalan siunaamiksi. Myötätuntomme on siis horjumatta Israel-myönteinen. Tämän tähden asetumme ajattelussamme ja poliittisissa kannanotoissamme Israelin puolelle. Tahdomme hyvää Israelille. Rukoilemme mm. Hes. 37. luvussa olevien siunauslupausten täyttymistä, että Israel kansakuntana löytää Messiaansa Jeesuksen, tulevat uskoon ja täyttyvät Pyhällä Hengellä. Hes. 37:9-14.
Raamatun kertomat poliittiset maailman tilanteet kulminoituvat lähes aina Israeliin, sekä osittain myös seurakuntaan. Olemme Israelista alkaneena seurakuntana siunattuja yhdessä heidän kanssaan: ”Jos te siis olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.” Gal. 3:29 ”Lupaukset siis lausuttiin Abrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: ”ja siemenille”, ikään kuin monesta, vaan niin kuin yhdestä: ”ja siemenellesi”, joka on Kristus.” Gal. 3:16. Ja me olemme Hänessä, Aabrahamin Siemenessä, Jeesuksessa Kristuksessa (2 Kor. 5:17), Hänen verellään ostettu kuningaskunta yhdessä kaikkien pelastuneiden kanssa. Ilm. 1:5,6. 1 Piet. 2:9,10.
– Jumalan seurakunnan ei pidä sekaantua maailmanpolitiikkaan Raamatun ulkopuolisten asioiden setvimisellä.
ISRAELIN VIHOLLISET
Israelia ympäröivät muslimimaat ovat Israelin vihollisia tahtoen tuhota juutalaiskansan. Iran on päässyt hankkeissaan jo vaarallisen pitkälle kehittäessään ydinasetta Israelin tuhoamiseksi. Ja Venäjä on avustamassa Irania ydinohjelman kehittämisessä. Venäjä ja Iran ovat jo pitäneet yhteiset laivastojen sotaharjoitukset Omaninlahdella maaliskuussa 2023. Venäjä on siis antisemitistinen valtio tukiessaan Israel-vihamielisyyttä. Emme voi sen tähden hyväksyä Venäjä-myönteisyyttä, ”putinismia”.
USA on edelleen suurin Israelin puolustaja, aseistaja, jonka myötätunto on juutalaiskansan puolella? Heidän toimintansa on ollut Israelin siunaamista?
Miten tästä kaikesta siis tulisi ajatella? – Ensinnäkin on todettava Raamatun mukaisesti, että Israelin viholliset ovat Jumalan vihollisia. Israelin puolustajat ovat Jumalan siunaamia. Tämän pohjalta osaamme erottaa maailmanpolitiikassa eron hyvän ja pahan välillä. Se tapahtuu ed.m. periaatteen mukaisesti. Myös Jeesus antoi selkeän hyvän ja pahan määritelmän, joka soveltuu politiikkaan: ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden.” Joh. 10:10. Tämä tarkoittaa siis, että sellainen ihmisryhmä, valtio tai terroriliike, joka tahtoo hyökätä, tappaa, sotia ja hävittää, on pahasta. Mutta sellainen järjestelmä, kansa, valtio, ihmisryhmä, puolustusliittoutuma yms. joka tahtoo olla rauhantekijänä, on oikeudenmukaisuuden ja siis Jumalan tahdon puolella. ”Autuaita ovat rauhantekijät.” Matt. 5:9.
Jos maailmaa ei puolustettaisi pahaa vastaan, ottaisi joku terrorisjärjestö maailman hallintaansa muutamassa päivässä. Siksi tarvitaan Israel-myönteinen ns. ”maailmanpoliisi”.
Näiden ajatusten pohjalta muodostamme mielipiteemme maailmanpolitiikasta sekä asetumme asenteissamme Israelia siunaavien ihmisten joukkoihin.

Vastaukset 73
Vanhimmat
Täältä löytyy oivallisia ja varsinkin totuudenmukaisia Israel-uutisia:
https://Jeesus-on-Herra.com/israel-aiheiset-opetukset/
Satutunti?
YK:n tulee peruuttaa tuo maalahjoitus tuolle kansanmurha kansalle. Toistavat Hitlerin oppeja ghetoilla!
Koko Israel on siirrettävä Siperiaan ja heti.
Kiitos!
Katso Raamatusta Israelin alkuperäiset, JUMALAN määräämät rajat.
Ei ole karttaa siitä.
Antoivatko alueen muut kansat suostumuksen tälle maanluovutukselle?
Oliko tuo vitsi? Tiedätkö kuka Jumala on?
Jos puhut kristittyjen, judaistien ja islamilaisten jumalasta (noilla kolmella suuntauksellahan siis on yksi ja sama ns. jumala), niin en tiedä muuta kuin sen mitä kannattajiensa käyttäytyminen hänestä kertoo. Eli pikkumainen, pitkävihainen, epälooginen, väkivaltainen ja kostonhimoinen kaveri.
Satukirja koko raamattu. Siihen ei voi luottaa...
"Neuvostoliiton hallitus julisti alueen juutalaisten kansalliseksi alueeksi 1928. Se oli tarkoitettu Neuvostoliiton juutalaisille, vaikka juutalaisilla ei ollut minkäänlaista historiallista yhteyttä alueeseen. Piirikunnasta tuli autonominen alue 7. toukokuuta 1934."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisten_autonominen_alue
On niitä sekopäitä ollut muissakin kansoissa, valitettavasti.
Hienoa, asia on ymmärrätty oikein.
Ei pidä paikkaansa. Ne jotka sillä ovat eivät ole sieltä kotoisin. Eikä muutenkaan se vale maa ole sitä mitä luulet vaan pedojen ja rikolisten käärmeen pesä.Ihmiskauppa,lapsi porno yms kuten Ukrainassa..
Suomalaiset ovat tyhmiä höperöitä Israel palvomassaan.
Uskonnolliselta kannalta Israel on sielunvihollisen tekele. Ehähti ennen kuin Messias ehti perustaa. Ja hölmöimmät kristityt uskovat olevan Jumalan valtio. Kyllä Pirua naurattaa.
Saatanan viesti!
Tässä ratkaisu "palestiina"-ongelmaan. Se ei ole mikään maa eikä tule koskaan olemaankaan. Sen tulette näkemään.
Oikeat rajat löytyy Raamatusta.
Raamattu on luotettava lähde.
Tarkoitatko niitä takasivulle piirrettyjä karttoja?
Voi vttu mitä lahkolaispaskaa
No miksi sitten laitoit sen tähän kirjotusvihreinen?
Minne lahkolaispaskan toteaminen lahkolaispaskaksi pitäisi laittaa jollei lahkolaispaskaketjuun?
Lutherilaisena sanoisin että juutalaiset ovat isästä perkeleestä.
Lutherhan sanoi että juutalaiset tulisi hirttää kuusi kertaa korkeammalle kuin tavalliset rosvot. Ja että omaisuutensa pitää takavarikoida ja synagogansa pitää polttaa.
Luther olikin kunnon kristitty. Ei mikään lahkolaissekopää.
Lutherin kirjoittama Von den Jüden und ihren Lügen (Juutalaisista ja heidän valheistaan) oli erään hassuviiksisen itävaltalaiskorpraalin suosikkilukemistoa istuessaan Saksassa 1920-luvulla vankilassa epäonnistuneen vallankaappausyrityksensä päätteeksi. The rest is history, kuten on tapana sanoa.
Miksiköhän lahkolaiset eivät mielellään muistele tuota :)
Luther ei ollut Raamatun mukaisessa uskossa.
No kukas sitten on?
Luterilaisuus on harhaoppi.
No mikäs sitten ei ole harhaoppia?
Onko tässä oikea oppi?
www.Jeesus-on-Herra.com
Helluntailaissekoilukin on luterilaisuutta.
Oli minun 1970-luvulla myös.
Miksi maailma vihaa juutalaisia?
Ismailiitit, jotka olivat nykyisten muslimien esi-isiä, olivat Aabrahamin jälkeläisiä myös.
Eli Herra tulee rankaisemaan israelilaisia kun he kiusaavat siunattuja. Ehkä 10.7. oli jo varoitus Israelille.
Siunatkaamme Israelia!
Mitä muuta Jerusalemista?
Israel on rikollinen terroristimaa.
Tiedätkö mikä on oikea Israel?
Hyödylliset kristityt idiootit luulevat Jumalan suosivan jotain maallista valtiotekele Israelia. Jumalan valittu kansa oli Israel ennen Kristusta. Se loppui Kristukseen, jolloin oli hengellinen Israel eli Kristukseen uskovat. Maallinen nykyinen Israel on pelkkä sionistinen maallinen tee-se-itse valtio ilman Jumalan siunausta. Siksi se tappaa ja terrorisoi palestiinalaisia.
Kannattaisiko lukea aloitusviesti uudelleen.
En todellakaan usko, että Jumala sallisi tuollaisen tuhoamisen ja tappamisen, mitä Israel harrastaa! Saattaa olla, että juutalaiset ovat olleet joskus Jumalan valittu kansa, mutta tuskin enää nykymaailmassa suvaitaaan tuollaista hävittämistä ja ihmisten aivan tarkoituksellista tappamista, mitä Israel tekee tuon rikollisen Netanjahun johtamana!!
Tuollainen rikollinen joutaisi vankilaan! Mikään tosi uskovainen ei tee tuollaista tuhoa naapurilkansan keskuudessa kuin israelilaiset ovat tehneet ja luulevat vielä, että Jumala sallii tuon kaiken tappamisen ja hävityksen!!
Kosto tulee vielö Netanjahulle!!!
Onneksi nyt on suunnitelma koko Gazan valtaamiseksi.
Tämä on oikea askel.
Joo ilman muuta Gaza pitää vallata jotta Trump saa rakennettua siitä muovisen krääsähelvetin jenkkilän ökyrikkaille kristofasisteille.
Siellä olevat asukkaat eivät koskaan voi taata turvallisuutta. Lisäksi alue kuuluu alunperin Israelille.
No ei hätää. Pianhan Israel on tappanut kaikki Gazan asukkaat pois Trumpin tieltä. Ylistäkää Herraa!
Siellä on miljoonia asukkaita. Joitakin kymmeniä tuhansia on kuollut.
Kyllä, niille, jotka ovat olleet haudattuina 2000. Vuotta. Nykyinen väestö ei ole missään perintösuhteessa heihin.
Väesrö on levinnyt ja jälleen koottu.
Sekapuljua. Keränneet DNAhansa lisukkeita vaelusmatkojensa varrelta olleilta kansoilta. Ei ole enää puhdasta hebrealaista,joten miten Jumalaa enää tuo porukka kiinnostaa?
Haudassa olleet jo 2000 vuotta.
Henki tekee luut eläväksi.
Missä ne 2000 vuotta kuolleet nyt hengissä ovat. Puhuvatko arameaa?
Hienoa että tämä asia on nyt selvinnyt, ihmisille on avautunut TOTUUS.
Näin on!
Turhaan siteeraat raamattua.
Nationalismi keksittiin vasta 1800-luvulla, sitä ennen kaikki mahtui samalle alueelle. Vainot ovat olleet paikallisia. Nämä maailmanlopun ennustukset on tekemällä todeksi tehty. Täysin tietoista politiikkaa. Älkää olko noin halpoja.
Aloitus on täyttä asiaa.
Raamattu ennustaa ilmastonmuutoksen myös. Jesaja 24.
Hyvä pointti.
Kulmakivenä Jeesus. Demokraatit liittyy yhteen yksissä tuumin, mutta uskovat kootaan kansaksi.
Saatanan vallassa on demokraatit.
Suunta on oikea.
Ukrainan kasaarijuutalaisetkin?
Tämä on nyt lopunaikana tapahtuva:
”Sen jälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastaan. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttään päivien lopulla.” Hoos. 3:5.
Ja yksi uskovaisten sakki haluaa äänioikeuden pois naisilta ja jenkkiministeri kannattaa. Sairasta sakkia.
https://yle.fi/a/74-20176708?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth on jakanut sosiaalisessa mediassa videon, jossa evankelikaalisen herätysliikkeen pastori kertoo kantanaan, ettei naisten pitäisi saada äänestää.
Saako heksäkki äänestää?
Siionistit eivät ole mitään sukua Abrahamille tai raamatun juutalaisille heimoille. Kuka tahansa voi olla siionisti ja alkaa joukkomurhata, kiduttaa ja varastaa seemilaisten palestiinalaisten mailla. Natsien oppeja käyttävät siionistit murhaavat myös kristittyjä mm. Länsirannalla.
Hyi olkoon mikä paholaisen viesti.
Israelin valtio on antikristus.
Hedelmistään puu tunnetaan.
Kaikessa ne näyttää onnistuvan, Jumalan siunauksen takia.
Jumala siunannut likaisiin tekoihin ilman Jeesusta, pahempia kuin pakanat.
Jumala antoi siunauslupaukset Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen, Iisakille, Jaakobille tarkoittaa henkeä, ei lihaa.
Lihalaiset tappoi Jeesuksen Jumalan Pojan. Ne ratsastaa sillä.
"Muut kansat on vain pelinappuloita": Mannerheim.
Tätä on mielenkiintoista seurata.