Ketkä kuuluvat yli-inhimillisiin säveltäjäneroihin?

Anonyymi-ap

Miksi professori Salmenhaaran ei luetellut Mozartin, Beethovenin ja Bachin lisäksi lähes yli-inhimillisinä säveltäjäneroina pitämiinsä musiikin voimahahmoihin myös vaikka Haydnia ja Schubertia, ja joista viimeksi mainittu nukkui pois jo niin nuorena, mutta sävelsi valtavan tuotannon ja kohosi harvinaiseen musiikilliseen suuruuteen vanhemmiten romantiikan tiennäyttäjänä ja oli saksalaisen taidelaulun liedin varsinainen perustaja ja suuruus, jonka veroista ei musiikin historiassa ole sen jälkeen nähty, vaikka voimiaan liedsäveltäjänä ovat koetelleet monet tunnetut suuret säveltäjät, mutta sellaiseen intensiiviseen ja yhtenäiseen runouden ja musiikin väliseen ideaaliseen liittoon nämä eivät aivan yltäneet, jossa kokonaista laulua kannattelee yhtenäinen spontaani idea ja runon muotoa ja sisältöä musiikillinen hahmo. Tammen musiikkitietosanakirjan mukaan Schubert on alkuvoimaisuutensa ja rikkaan mielikutuksensa takia romantiikan paras ilmentymä monessa mielessä.

2

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      hyvä kysymys mut sanoisin että vivaldin anton on myös nero. Omalla tappaa nero että hän ei luonut aina ajattomia teoksia yhtä paljon kuin nuo muut eikä yhtä tunteita herättäviä välttämättä mut omalla tappaa nero hänkin vai ootko eri mieltä?

      mä oon siis kova Anton vivaldin fani että hän on mulle number one ykkönen. Etenkin hänen teokset viuluille. Mul on hänen yksi kokoelmalevy jossa hänen viulumusaa esitetään.

      juha

      • Anonyymi

        Onhan Vivaldikin ihan hyvä säveltäjä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7756
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6158
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3134
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1209
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      1000
    Aihe