Outoja ulkomaalaisia kuvaajia kaupungissa

Mitä ovat nämä herrat jotka tänään 01.08 aamupäivällä kuvasivat jokainen vuorollaan omituisia kohteita Hyvinkäällä? Selvästi ulkomaalaisen oloisia valkoihoisia tai hieman tummia, keski ikäisiä miehiä.

Noin 20 minuutin aikana näin yhden kuvaamassa rautatien viereen vievää hiekkatietä Jokelantien vieressä (radan alikulun vieressä viertolan kohdilla), toinen oli kuvaamassa Tapainlinnan koulun viereistä leikkikentän pusikkoa ja aluetta (otti ensin pusikosta kuvan? sitten käveli leikkikentän alueelle)
No, seuraava oli viellä Willan kulmalla kuvaamassa Willan seinustalla pääkadun yli jäätelökioskin ja vanhan pankkirakennuksen suuntaan, puhuen samaan aikaan jotain vierasta kieltä puhelimeen.

Ei ole normaalia, että tuollaisia kohteita kuvaillaan, sattumoisin samaan aikaan kaikki, ja ulkomaalaisia, joten pohdin että ilmoitan asiasta jonnekin.
13357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

1. Kuvaaja (viertolan alikulku)
50-60v mies, ruskea/harmaa kangas laukku jossa teksti Finland. Taisi olla silmälasit. Digikamera kaulalla.

2. Kuvaaja(Tapainlinnan koulu)
n.50v mies, tummempi. Kuvasi kännykällä

3. Kuvaaja (willa)
Melko tumma, taisi olla jokin puku päällä. Kuvasi puhelimella ja puhui kieltä jota en tunnistanut

Äänestä

Hyvä että pidät silmällä. Vielä parempi jos saisi ylös rekisterinumeron, jos liikkuvat autolla.

Voivat olla minkä tahansa maan värväämiä vakoojia. Venäläiset värväävät verkossa muiden maiden kansalaisia.

Äänestä
  • Voit ottaa kännykkäkuvan epäilyttävistä hemmoista, katunäkymiä saa kuvata, kunhan ei suuntaa kameraa suoraan toisen naamaan.

    Äänestä

Kuulostaa siltä että kohteena on rautatie. Muut voivat olla lähestymis- tai pakoreittejä.
Muualla Euroopassa on terrorisoitu junaliikennettä.

Äänestä

Voit antaa vinkin Suojelupoliisille
turvaviesti.supo.fi/ota-yhteytta

Äänestä

Vihdoinkin ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet Hyvinkään!
T. Bertil.

Äänestä

Kylläpä mielikuvitus laukkaa. Henkilöt tutkivat maastoa ja kulkureittejä koulun taakse rakennettavaan datakeskukseen.

Äänestä
  • En olisi noin huoleton. Kannattaa pitää silmällä outoja tyyppejä rautateiden, lentokenttien, sähkölaitosten, vesilaitosten ja miksei myös datakeskusten ympärillä.

    Aloittajan tavoin ylös kellonaika ja tuntomerkit, mieluiten auton rekkari ja jos uskaltaa, niin valokuva.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    En olisi noin huoleton. Kannattaa pitää silmällä outoja tyyppejä rautateiden, lentokenttien, sähkölaitosten, vesilaitosten ja miksei myös datakeskusten ympärillä.

    Aloittajan tavoin ylös kellonaika ja tuntomerkit, mieluiten auton rekkari ja jos uskaltaa, niin valokuva.

    Päivitä lääkkeet.

    Äänestä

Nettiin ei kannata kirjoittaa mitä vaan eikä levittää kuvia. Tuttavilta pitää kysyä lupa tietojen ja kuvien julkaisuun esimerkiksi Facebookissa. Itse en anna lupaa kenellekään, varmuuden vuoksi.

Kaikki tiedot voivat olla vakoojille hyödyksi: nimi, osoite, perhe, harrastukset, tuttavapiiri. Onko tuttavissasi esimerkiksi poliiseja, upseereita tai teollisuusvakoilun kannalta mielenkiintoisissa firmoissa työskenteleviä?

Älä laita myöskään herttaisia alastonkuvia lapsistasi, ne voivat päätyä kansainvälisille pedofiiliverkostoille.

Äänestä

"Outoja kuvaajia ja kuvasivat eri kohteita". Heitä yleensä sanotaan turisteiksi. Kun ollan ulkomailla eri kohteissa ja kuvataan eri monumentteja, niin silloin ollaan itse turisteina. Nyt Suomessa on ETYJ kokous ja turistejakin jonkin verran niin muistoja hekin kuvaavat. Tasan 50 vuotta sitten oli ETYK ja turisteja Suomi täynnä ja kaikki kuvasivat. Oliskohan ollut tuota ETYJ väkeä ne kuvaajat.

Äänestä
  • Ai pusikoita ja leikkikenttä / hiekkatietä, aika omituisia kohteita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä ovat nämä herrat jotka tänään 01.08 aamupäivällä kuvasivat jokainen vuorollaan omituisia kohteita Hyvinkäällä? Selvästi ulkomaalaisen oloisia valkoihoisia tai hieman tummia, keski ikäisiä miehiä.

Noin 20 minuutin aikana näin yhden kuvaamassa rautatien viereen vievää hiekkatietä Jokelantien vieressä (radan alikulun vieressä viertolan kohdilla), toinen oli kuvaamassa Tapainlinnan koulun viereistä leikkikentän pusikkoa ja aluetta (otti ensin pusikosta kuvan? sitten käveli leikkikentän alueelle)
No, seuraava oli viellä Willan kulmalla kuvaamassa Willan seinustalla pääkadun yli jäätelökioskin ja vanhan pankkirakennuksen suuntaan, puhuen samaan aikaan jotain vierasta kieltä puhelimeen.

Ei ole normaalia, että tuollaisia kohteita kuvaillaan, sattumoisin samaan aikaan kaikki, ja ulkomaalaisia, joten pohdin että ilmoitan asiasta jonnekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu