Maailman onnellisin maako nykyään?

Suomen tuhon historia
Suomi oli käytännössä velaton maa vielä 1980-luvun alussa ja verot olivat vähäiset tämän hetkiseen verrattuna. Työttömyys oli vähäistä. Valtio rahoitti rautateiden rakentamisen 1860-1900 lähes kokonaan Saksasta saaduilla lainoilla. Kaikki muu rahoitettiin 1800-luvulla itse. Vaikka kansa oli köyhää. Maaseudulla torpparit tekivät kartanoiden työt ja iltaisin ja pyhien aikana rakennettiin omat talot ja navettarakennukset ja hoidettiin viljelykset ja karja.
Miten Suomen vaurastuminen on ollut mahdollista? Yksi selkeä syy on se, ettei ollut sosiaaliturvaa eikä kehitysapua ollut (Suomelle), jonka takia jokainen otti vastuun omasta elämästään.
Iso merkitys menestykselle 1800-luvun puolivälistä alkaen oli tulevaisuuden uskolla. Sen myötä syntyi kansallismielisyys, jonka huipentuma oli itsenäisyys 1917.
8116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

maahanmuutto Suomeen oli vain positiivista: Hans Gutzeit Norjan saha 1872, Fazer 1891 kahvila-konditoria, G. A. Serlachius 1868 perustettu metsäteollisuusyhtymä, Rettig 1845 tupakkatehdas, Rosenlew 1870 höyrysaha, James Finlayson, 1820 konepaja ja valimo, 1828 puuvillatehdas
Suomi toipui nälkävuosista 1866-68, jolloin kuoli joka kymmenes suomalainen, yhteensä 200.000.

Äänestä
  • Suomen tuhon tie alkoi lokakuussa 1985, jolloin Suomen Yhdyspankki (nyk. osa Nordeaa) valtasi Helsingin Osakepankin. Se oli lähtölaukaus kasinotaloudelle ja Suomen velkaantumiselle. Sinä vuonna Suomen valtionvelka oli 7,9 miljardia euroa ja kuntien velka kaksi miljardia. Valtauksen jälkeen Helsingin pörssin kurssit moninkertaistuivat muutamassa vuodessa.
    1990-luvun lama oli seurausta 1980-luvulla tehdyistä rahamarkkinoiden vapauttamistoimenpiteistä. Se mahdollisti holtittoman ulkomailta otettujen velkojen räjähdysmaisen kasvun. Sen seurauksena pankit luotottivat yrityksiä ja kansalaisia täysin vastuuttomasti. Vuonna 1991 Suomen markka devalvoitiin 14 prosentilla. Se johti 48.000 yrityksen konkurssiin ja satoihin yrittäjien itsemurhiin. Suomen kansantalous ei ole koskaan toipunut yrittäjien määrän romahduksesta.
    Laman tuhoisuutta lisäsi 1990 alkanut Neuvostoliiton romahduksen aiheuttanut somalien kansainvaellus Suomeen, mikä on kiihtynyt kaikkia muslimeita koskevaksi sosiaaliturvamaahanmuutoksi.
    Suomeen tuli naispappeus 1988. Se on rapauttanut kirkon merkityksen yhteiskunnassa. Kirkko oli alun perin ainoa sosiaalitoimisto Suomessa. Kirkko oli lisäksi koulu ja ainoa mielenterveyspalveluja tuottava laitos. Se loi kristillisyyteen perustuvan elämäntavan Suomeen. Kirkon uskottavuuden menettäminen on tuhonnut yhteiskuntamoraalia kivi kiveltä. Se on mahdollistanut islam-uskon laajenemisen Suomeen. Islamin myötä on tullut rahan tuhlaus, väkivalta ja naisten aseman heikentyminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Suomen tuhon tie alkoi lokakuussa 1985, jolloin Suomen Yhdyspankki (nyk. osa Nordeaa) valtasi Helsingin Osakepankin. Se oli lähtölaukaus kasinotaloudelle ja Suomen velkaantumiselle. Sinä vuonna Suomen valtionvelka oli 7,9 miljardia euroa ja kuntien velka kaksi miljardia. Valtauksen jälkeen Helsingin pörssin kurssit moninkertaistuivat muutamassa vuodessa.
    1990-luvun lama oli seurausta 1980-luvulla tehdyistä rahamarkkinoiden vapauttamistoimenpiteistä. Se mahdollisti holtittoman ulkomailta otettujen velkojen räjähdysmaisen kasvun. Sen seurauksena pankit luotottivat yrityksiä ja kansalaisia täysin vastuuttomasti. Vuonna 1991 Suomen markka devalvoitiin 14 prosentilla. Se johti 48.000 yrityksen konkurssiin ja satoihin yrittäjien itsemurhiin. Suomen kansantalous ei ole koskaan toipunut yrittäjien määrän romahduksesta.
    Laman tuhoisuutta lisäsi 1990 alkanut Neuvostoliiton romahduksen aiheuttanut somalien kansainvaellus Suomeen, mikä on kiihtynyt kaikkia muslimeita koskevaksi sosiaaliturvamaahanmuutoksi.
    Suomeen tuli naispappeus 1988. Se on rapauttanut kirkon merkityksen yhteiskunnassa. Kirkko oli alun perin ainoa sosiaalitoimisto Suomessa. Kirkko oli lisäksi koulu ja ainoa mielenterveyspalveluja tuottava laitos. Se loi kristillisyyteen perustuvan elämäntavan Suomeen. Kirkon uskottavuuden menettäminen on tuhonnut yhteiskuntamoraalia kivi kiveltä. Se on mahdollistanut islam-uskon laajenemisen Suomeen. Islamin myötä on tullut rahan tuhlaus, väkivalta ja naisten aseman heikentyminen.

    Hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa!”
    Seinähullu mies (suurissa kaupungeissa) syö enemmän kuin jälkipolvet tienaavat (Teemu Keskisarja)
    Suomesta tuli 35 vuotta sitten velkayhteiskunta, joka on rahoitettu lisävelan otolla. Velkayhteiskunta mahdollisti virkakunnan valtavan laajentamisen, holtittoman rakentamisen, liian korkean sosiaaliturvan ja omien rahojemme kippaamiseen niin Afrikkaan kuin EU-maillekin. Kirsikkana kakussa holtiton maahanmuutto: koska meillä on varaa (eli velkarahaa).
    Rahaa on laitettu taivaan tuuliin 200 miljardia euroa vuodesta 1990 - kolmen vuoden kaikki valtion verotulot
    Kun rahan käytöllä ei ole ollut mitään rotia, on sitä tuhlattu holtittomasti sinne tänne. Viimeisin hullutus on kompostien tarkastaminen, joka tapahtuu kaksittain (nuohoojat ovat aina toimineet yksin, vaikka työ on paljon vaarallisempaa). EU on lisännyt hirmuisesti byrokratiaa, mutta kompostitarkastus on täysin kotimaista keksintöä (vain vinkki saatiin EU:sta).
    Rahaa on tuhlattu ilman, että kenenkään kellot hälyttävät. SOTE-uudistus on valtava rahareikä. Lääkärien palkat Suomessa ovat korkeimmat Euroopassa. Uusia upeita sairaala- ja terveydenhoitoon liittyviä rakennuksia on tehty jo SOTEa ennakoiden, koska rakennukset siirtyivät aluehallinnon vastuulle. Esimerkiksi Jyväskylän uusi keskussairaala valmistui 2021.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ykkösonnelliset maahanmuuttajat
    Suomessa onnellisia ovat maahanmuuttajat. He elävät omiensa keskuudessa mitään töitä tekemättä koko elämänsä. Heidän takuueläkkeensäkin on suurempi kuin suurimman osan yrittäjistä saama yrittäjäeläke. Ikuiset tulkkauspalvelut mahdollistavat sen, etteivät kaikki halua edes oppia suomen kieltä.
    Monilapsisten maahanmuuttajayksinhuoltajien sosiaalituet ylittävät hyväpalkkaisten työssäkäyvien suomalaisperheiden saamat nettoansiot.
    Sosiaaliturva Suomessa on hulppea etenkin kun sitä vertaa tulijoiden lähtömaissa työllä ansaittua elintasoa. Turva on niin hyvä, että se mahdollistaa maahanmuuttajien kuukausia kestävät sukuloimismatkat kotimaissaan alueilla, joista he ovat tulleet ”turvaan” Suomeen. En sano ”lomamatka”, koska mistä he olisivat lomalla (lorvimisesta?). Suomen sosiaaliturva juoksee koko ajan silloinkin kun he elävät pitkiä jaksoja kotimaassaan.
    -Kakkosonnelliset virkamiehet ja -naiset
    Suomessa onnellisin työssä käyvä ihmisryhmä ovat virkamiehet ja -naiset. Valtion työntekijöillä on Suomen parhaat palkat. Työtahti on keskimäärin varsin verkkainen. Julkisella on pidemmät lomat kuin yksityisellä ja lomia lisätään sairastamalla etenkin maanantaisin ja perjantaisin.
    Julkisella töitä organisoidaan italialaisen lakon tapaan. Kun hain notaarin todistusta asiakirjoihin, odotin käytävällä. Ovi avattiin hetkeksi kun tuli vuoroni. Töitä oli tekemässä kaksi naista ja todistukset sain viidessä minuutissa. Sen jälkeen odotettiin 25 minuuttia seuraavaa. Samalla tavalla työt on organisoitu (ainakin osassa) hyvinvointialueiden terveysasemilla.
    Julkisella tehdään paljon etätöitä. Jopa niin paljon, että työpaikoilla on puute asiakaspalvelun suorittajista. KELAssa sanottiin pitkään odottaneelle asiakkaalle, että yli puolet on etätöissä. Jokainen tietää, että etätöissä töitä tehdään vain nimeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kolmosonnelliset kolmannen sektorin työntekijät, yleensä naisia
    Kolmas sektori saa tulonsa verorahoista. Yhdistykset ja järjestöt tekevät usein jonnin joutavia töitä hyvällä palkalla ja pitkiä lomia pitäen. Tästä esimerkkinä kirjoitukseni Mitä saa miljoonalla eurolla verorahoja ja Piiri pieni pyörii, tyttölapset siinä hyörii. Tähän ryhmään voidaan lukea myös kaikenlaiset tutkijat, jotka tutkivat isoilla rahoilla esimerkiksi afrikkalaisten vaellusreittien vaikutuksia paikalliseen tarinankerrontaan tai kynsien koristajien työtä Varsovassa.
    Neljäsonnelliset työnvieroksujat, työttömät ja eläkeläiset
    Työttömien toimeentulo on kohtuullista niin kauan kuin ansiosidonnainen päiväraha on voimassa. Sen jälkeen elämä on niukkuutta ja vähemmän onnellista.
    Työnvieroksujat ovat järjestäneet elämänsä siten, että he pärjäävät työttömyyskorvauksilla ja sosiaalituilla. Elämä on niukkaa, mutta toisaalta ei ole huolta huomisesta, eikä työnteosta.
    Kun Suomen romahtaminen etenee, eläketurva tulee heikkenemään ensimmäisenä. Sitä suunniteltiin jo 1990-luvun lamassa. Eläkkeitä ei välttämättä alenneta, mutta niiden verotusta kiristetään ja indeksitarkistuksia ei täysimääräisesti tehdä. Eläkelupausta on vähennetty koko 2000-luvun ajan. Eläkkeitä on alennettu mm. elinaikakertoimella.
    Joka kuudes suomalainen eläkeläinen saa eläkettä alle 1200 euroa kuukaudessa. Takuueläkkeen 986 euroa saa jokainen kehitysmaasta Suomeen tullut, vaikkei olisi tehnyt päivääkään töitä Suomessa. Asumistuki huomioiden vuosikymmeniä töitä tehnyt suomalainen saa vähemmän käteensä rahaa kuin kehitysmaalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Riistetty kansanryhmä yrittäjät
    Yrittäjät ovat onnellisten ihmisten luokittelussa viimeisinä, kaukana muista. Yrittäjien byrokratia ja valvonta on lisääntynyt vuosi vuodelta. Valtio on siirtänyt suuren osan omasta työstään yrittäjien tekemäksi ja ilman korvausta. Silti valtion työntekijöiden määrä ei ole vähentynyt. Suurimman osan yrittäjistä ansiotulo jää alle suomalaisen keskimääräisen qansiotulon, vaikka he tekevät pitempiä työpäiviä ja pitävät vähemmän lomia kuin työntekijät. Myös yrittäjien eläketurva on heikompi kuin heidän omien työntekijöidensä, joiden eläkkeet yritykset maksavat.
    Erityisen heikossa asemassa ovat epäonnistuneet yrittäjät. Heiltä viedään kaikki: työ, omat ja perityt varat, asunnot, perheet, tulevaisuus. Valtio estää heidän mahdollisuutensa uuteen tulevaisuuteen erilaisilla ylisuurilla veroilla ja maksuilla, liiketoimintakielloilla ja estämällä heidän pääsynsä ennakkoperintärekisteriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Summa summaarum:
    Onnellisten Suomessa
    -luku- ja kirjoitustaidottomien määrä kasvaa
    -lasten liikalihavuus. Ylipainoisia (mukaan lukien lihavat) on pojista noin 27 % ja tytöistä 18 %.
    -maahanmuutto tuhoaa Suomen, nyt yli 600.000. Tulijoiden määrä on kaksinkertaistunut 10 vuoden välein. He aiheuttavat taloudellisen katastrofin, minkä lisäksi suuria ongelmia aiheuttavat
    -rikollisuus
    -raiskaukset
    -nuorisojengit
    -asuntoalueiden ghettoutuminen
    -kansan tyhmentyminen (mm. PISA-tulokset romahtaneet)
    -työttömien määrä yli 400.000 tempputyöllistetyt mukaan lukien
    -ulkomaan kansalaisia työttöminä ja tempputyöllistettyinä lähes 100.000, vaikka Suomen kansalaisuuden saaneita työtä tekemättömiä ei lukuun huomioidakaan
    -rahat eivät riitä tunnin junan rakentamiseen Lohjalta Turkuun
    -uudet rakennukset kestävät 40-50 vuotta, minkä jälkeen ne puretaan. Muutos on ollut valtava kun miettii rakennusmateriaalien kehitystä ja rakennustekniikkaa ilman nostureita 1800-luvulla
    -tänään posti kulkee hitaasti ja kirje Helsingistä Turkuun voi kestää pitempään kuin 1600-luvulla Helsingistä Tukholmaan kievareiden kautta
    -tuhlasi miljardeja euroja koronaepidemiaan
    -EU tuhoaa Suomen pala palalta etäiseksi periferiaksi, jota ryöstetään kuin korruptutoituneita siirtomaita aikoinaan
    -Venäjä ei vaatinut ruplaa Suomeen, mutta EU:n myötä tehtiin kammottava virhe ja tuhottiin Suomen markka
    -verot ovat maailman huipputasoa
    -julkinen velka ylittää pian vuotuisen kansantuotteen määrän
    -Pariisin olympialaisissa 2024 Suomi ei saanut yhtään mitalia
    -on antanut 1990 jälkeen kehitysapua korkoineen 36 miljardia euroa samaan aikaan kun Suomi on velkaantunut vuosi vuodelta. Kehitysapu ja humanitaarinen maahanmuutto on aiheuttanut valtion velkaantumisesta neljä viidesosaa.

    Jokainen voi miettiä, että tämäkö on maailman onnellisin maa????

    Äänestä

Suomi ei ole koskaan ollut maailman onnellisin maa.
Se on vain ja ainoastaan DEMARIPROBAGANDAA.

Sensijaan
Suomi on Pohjois- Euroopan köyhin maa
joka elää joka ikinen päivä yli varojensa.
Se on Sdp: n syy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen tuhon historia
Suomi oli käytännössä velaton maa vielä 1980-luvun alussa ja verot olivat vähäiset tämän hetkiseen verrattuna. Työttömyys oli vähäistä. Valtio rahoitti rautateiden rakentamisen 1860-1900 lähes kokonaan Saksasta saaduilla lainoilla. Kaikki muu rahoitettiin 1800-luvulla itse. Vaikka kansa oli köyhää. Maaseudulla torpparit tekivät kartanoiden työt ja iltaisin ja pyhien aikana rakennettiin omat talot ja navettarakennukset ja hoidettiin viljelykset ja karja.
Miten Suomen vaurastuminen on ollut mahdollista? Yksi selkeä syy on se, ettei ollut sosiaaliturvaa eikä kehitysapua ollut (Suomelle), jonka takia jokainen otti vastuun omasta elämästään.
Iso merkitys menestykselle 1800-luvun puolivälistä alkaen oli tulevaisuuden uskolla. Sen myötä syntyi kansallismielisyys, jonka huipentuma oli itsenäisyys 1917.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu