Jotenkin tullut sellainen kutina nykymenosta, että vaikka antaisi rahaa lisää köyhemmille, niin kauppiaat ulosmittaavat sen nostamalla hintoja, jolloin ollaan taas lähtöpisteessä.
Pystyykö köyhyyttä edes teorissa poistamaan?
Anonyymi-ap
20285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Köyhyysraja on laskennallinen. Eli aina sama osuus väestöstä on köyhiä, olipa tuloja kuinka paljon tahansa.
Suhteellinen köyhyys määritellään prosentteina mediaanitulosta, eli köyhien osuus kyllä vaihtelee. Mutta ainoa keino päästä eroon köyhyydestä, on se, että kaikkien tulot ovat yhtäsuuret, olivat ne tulot sitten 10 euroa kuukaudessa tai 10 000 euroa. Tosin 10 euron kuukausituloista seuraisi varmaankin absoluuttinen köyhyys, mutta suhteellinen poistuisi.
Asumiskustannukset ovat suurin kuluerä ! Jos jokainen pitäisi omistusasunnon hankintaa heti tärkeimpänä elämässään, myös köyhyys vähenisi.
Myös kunkin elämän muukin suunnittelu eteen päin.
Harkinnan aikajänne pitemmäksi kuin tiliväli vaikka kaikilla se ei ole niinkään pitkä.
Muutaman kuukauden elämisen suunnittelu.
Sitten vuoden tähtäys.
Mittavammissa asioissa kuten asunnon hankinta lainarahalla, suunnittelu laina-ajat tai lyhyempi.
Omien mielitekojen suunnittelu vuoden, 3 - 5 vuoden tähtäyksellä sekä kaavailu missä tilanteessa haluaa olla esimerkiksi 10:n vuoden kuluttua
Onpa taas kommentti.Ei kaikilla ole varaa mitään asuntoja ostaa jos palkka on niin pieni,että joutuu tukia sen päälle vielä hakemaan ja näitä ihmisiä on todella paljon
Niin,ei minulla olisi ikinä ollut varaa ottaa asuntolainaa.
Aina on impulsiivisia kädestä suuhun eläjiä jotka kokevat itsensä köyhiksi verratessaan oloaan elämäänsä ja kulutustaan suunnitelleihin verrattuna.
Ja köyhiä jotka tuntee olonsa rikkaaksi äänestäen porvareita.
maan köyhyteen tai vaurauteen voi vaikuttaa politiikalla !!
--- Suomi on oman harjoitetun lapsellisen seurailu politiikan uhri..
Likinäköisellä talous- ja ulkopolitiikalla Suomen talous on itse viety vakaviin yli-velka ongelmiin... kaikki itsenäisyys on kadonnut !!
Suomi toimii eu nato alisteisena globalisti velkojien ohjauksessa..
Lännen yli velka alueet eu us, haluavat kriisiä, se elvyttää yli-velka talouksia.
Mutta ukraina vietnam, talous ristiretki idän luonnonvaroihin, näyttää tulevan jo liian kalliiksi !! Globalistit ovat ongelmissa, lebensraumia ei tullut !!
- tässä myös selvisi käytännössä, ettei ranskalla, englannilla, saksalla, alankomailla, italialla, espanjalla, virolla,, ruotsilla, norjalla,,,yms.. tyhjänpuhuja mailla ei vaan ole rahoja, eikä armeijoita mennä sotimaan
-- mutta pelkkää vastuutonta vihapuhetta, poliittista puhetta ja sodan lietsontaa riittää...
- eu nato on sotimalla laajentanut tuhoa, - ylimielisesti, -" etänä",,
tukien ja konsultoiden, ylimielistä eu nato gb itään etenemis siirtomaasotaa
ja on sotaa lietsoen, tukien tuhonnut ukrainan !!
- ja nämä maat juuri ovat lietsoneet sen massa tuhonnan kiihoittamalla ukraina natseja tuhoamaan oman maansa !!
Tyhjien asuntojen, ulosottojen ja maksuhäiriöiden määrästä päätellen köyhyys on markkinataloudelle ratkaisematon yhtälö. Köyhä voi olla vaikka entinen kansanedustaja joka ei ole onnistunut sopeuttamaan menojaan 26 vuodessa, vaikka häntä on yritetty siinä auttaa. Itse en ole köyhä, vaikka nettotuloni (tukeni) ovat olleet aina alle 1000 euroa.
Olenko siis onnistunut poistamaan köyhyyden taidokkaasti, kun nettotulot ovat
kaksi kertaa tuon määrän. Mitään hätää ei tunnu ainakaan olevan taloudessa.
Keva hoitaa sponsorirahoitusta ainakin oman maailmani tappiin saakka.
Köyhyys on helppo poistaa työskentelemällä sinnikkäästi.
Mutta vätykset eivät tähän pysty ja jäävät ilman ansioita.
Köyhyys poistuu uutteralla työskentelyllä. Ottakaa urakoitsijoista mallia .
On kuule ihan sama vaikka teet 24/7 hommia päähiessä jos se palkka on surkea niin se köyhyys ei mihinkään poistu
Köyhyys poistuu,että kaikilla on työpaikat ja hyvät palkat
Ainoa asia mitä voidaan muuttaa on ravinnon koostumus. Hampurilaisiin paremmat pihvit, pitsaan oikeaa lihaa, kebabiin tuoretta lihaa jne. Sitä kautta köyhyyden suurimpaan ongelmaan ravinnon puutteeseen ja laatuun voidaan vaikuttaa.
Nimenomaan ja laajemmin ajateltuna vain kasvisruokaan siirtymällä voidaan näin tehdä!
Miten tuon tuoreudenkin määrität? Esimerkiksi naudanlihan pitää olla hyvin raakakypsennettyä, jotta on mureaa. Kaupan tiskistäkin kannattaa ottaa se vanhin lihaköntsä, koska on murein.
En tunne itseäni köyhäksi, vaikka asun kaupungin vuokra asunnossa ,minulla on vaatteita,ruokaa jne. Olen ihan tyytyväinen.
Kaupunki tarvitsee verotuloja vuokra-asuntojen rakentamiseen, entä pidetäänkö niitä hyvin, tuhoamatta, kun eivät ole omia!