OMASP:n roskalainat jo yli puoli miljardia

Pankin erääntyneet ja järjestämättömät saamiset olivat EDELLEEN KASVANEET JA NYT 542 000 000 EUR. Kun tuo tulee silmille ei enää riitä 50- 65 miljoonan vuotuinen tulos.... Perästä kuuluu.
371476
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eipä se tyhjän päälle ole myönnetty, onhan lainoissa vakuuksia. Suurimmassa osassa riittävät ja lopuissa vain hiukan ollaan tultu alle vakuusarvojen, kun kiinteistöjen hinnat laskeneet. Nou hätä. Ei ne nyt mitään bilevelkaa ole nuo sadat miljoonat.

Äänestä

Seinäjoen keskustan liiketiloja, arvoltaan 0 euroa..

1Äänestä

Vaikka vakuutena onkin kiinteistöjä, niin pakkomyyntitilanteessa niistä ei saa kuin ehkä puolet niiden oletetusta arvosta. Vielä jos on käytetty ns. luovaa exeltekniikkaa ja sopivia arvioitsijoita niin vakuuksien tosiasiallinen arvo voi olla 10 % tai jopa negatiivinen.

Äänestä
  • Ei pidä paikkansa. Toistaiseksi ei ole tullut kummoista dippiä asuntojen hintoihin. Uudet tai hyvin hoidettujen taloyhtiöiden asunnot kasvukeskuksissa että todellakaan ole käyttäytynyt noin kuin välität. Ihan tyhjänpäiväisiä kirjoittelet. Mainitsemani kaltaiset asunnot jotka saa 90-50% alennuksella? Ostan jokaisen. Heti.

    Äänestä

Eipä se tyhjän päälle ole myönnetty, onhan lainoissa vakuuksia. Suurimmassa osassa riittävät ja lopuissa vain hiukan ollaan tultu alle vakuusarvojen, kun kiinteistöjen hinnat laskeneet. Nou hätä. Ei ne nyt mitään bilevelkaa ole nuo sadat miljoonat.
---------------
OmaSp kyllä myönsi kavereille eli näille Seinäjoen "kiinteistökeisareille" ilman vakuuksia satojen miljoonien lainat. Ostivat jopa lentokoneen kokonaan ilman vakuuksia ja sille haettiin vasta kohun noustua vakuudet.

Äänestä

Seinäjoen liikekiinteistöjen arvo on pyöreä nolla euroa!

Äänestä

Tuskin Seinäjoen kiinteistökeisareilla puolta miljardia velkaa on, täytyy siellä olla paljon muitakin...

Äänestä

Niin, tilinpäätöksen puoli miljardia on erääntyneet saamiset, eli niitä vasta ryhdytään perkaamaan. Tuskin niille saadaan korkoja, sekin syö kannattavuutta jatkossa. Pirullinen kierre.

Äänestä

Onhan onneksi se toinen pasi omistajan puolesta valvomassa, että omistajien varoja valvotaan tiukasti 😂😂😂

1Äänestä

Kohta alkaa äijiä lakoomaan kartalta… eläkkeelle ei pääse pakoon. 🙏🗡️

Äänestä

Vaikeaa tulee olemaan.

Äänestä

Uudeĺa johdolla piisaa kiirusta.

Äänestä

Milli sinne tai tänne ei merkkaa mitään...

Äänestä
  • Ei ainakaan sulle, kun sulla ei ole ensimmäistäkään🤣

    Äänestä

Voittiko millissä? 😂

Äänestä

Surkea juttu.

Äänestä

Lahtarilta petos onnistuu, valehtelee kirkkain silmin.

Äänestä

Taitaa olla lopun alkua. Puolen miljardin vakuuksien realisointi ei ole ihan yksinkertaista. Vaikka olis kultaharkkoja vakuutena. Saatikka rapistuneet kauppakeskusrakennukset ympäri Suomea.

Äänestä
  • Kulta on hyvä vakuus ja helposti realisoitavissa.

    Äänestä

Totta, kullan voi omaspn virkailija käydä myymässä minimanin parkkipaikalla asuntoautossa olevalle ostajalle käteisellä. Kuinka iso pino on esim. 250.000.000 euroa 100 euron seteleinä?

Äänestä

Uskaltaakohan sitä omaspn virkailijaa yksin päästää kultaharkon kanssa matkaan? Voi harkko löytyä Lauttasaarelaisen kerrostalon kellarista. Vilken tur!

1Äänestä

Ketä siellä Oma säästöpankissa olikaan omistajina ja ns.neuvonantajina?

Äänestä

Surkea juttu.

Äänestä

Meneekö myös Fincap ja SKJ tämän myötä nurin?

Äänestä

Nurin menee capconit ja fincapit.

1Äänestä
  • Mistä niin päättelet

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mistä niin päättelet

    Ei Tartte paljon olla mielikuvitusta.

    Äänestä

  • Eiköhän ne joissa on omaa pääomaa pysytetä pystyssä ja ne jotka pyörii pelkällä velalla annetaan mennä nurin. Joku muu maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei Tartte paljon olla mielikuvitusta.

    Entä Xflite?

    Äänestä

Kauankos menee aikaa, kun miljardi euroa laitetaan pöydälle euron kolikko joka sekunti?
Puoli miljardia on puolet siitä tietysti.

Äänestä

Asuntoluottoja lie jokaisessa pankissa liiallisesti , siinä syy miksi niitä yhdistyy ja konttori katoavat .

Äänestä

Katoavat bisnismiehet ilman kravattia. Missä lie luuraa mahat pystyssä… 🤪🤪🤪

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pankin erääntyneet ja järjestämättömät saamiset olivat EDELLEEN KASVANEET JA NYT 542 000 000 EUR. Kun tuo tulee silmille ei enää riitä 50- 65 miljoonan vuotuinen tulos.... Perästä kuuluu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu