Oliko Mozart jo lapsena oopperan nero?

Anonyymi-ap

Lapsena oopperatilauksiaan säveltäessään Mozartin ei ollut lukemani kirjan mukaan aina vaivatonta miellyttää yleisöään ja joskus se edellytti häneltä lujastikin työtä ja hän työskenteli aina suuren paineen alla. Italiassa oopperoita säveltäessään hän saavutti suurta menestystä, mutta ennen ensi-iltaa monet halvensivat nuorta Mozartia ja väittivät ettei niin nuori poika, joka kaiken lisäksi oli saksalainen, osannut säveltää italiaista oopperaa ja hallita teatterimusiikin vaatimaa valohämyä pitäen musiikkia etukäteen jonain kurjana ja lapsellisena vaikkeivat olleet kuulleet vielä nuottiakaan. Erään Mozart kirjan mukaan hän sepitti kuin välttämättömät harjoitukset ne kohdat joissakin nuoruuden oopperoissaan, jotka eivät inspiroineet häntä. Hän pani kuitenkin parastaan ja äkisti se olikin varsin paljon jos ajatellaan esim. Giunian suurta kohtausta joka kummitusmaisessa suggestiivisuudessaan ylittää kaikki aikaisemmat sovinnaiset oopperanumeronsa. Mutta esim. jo hyvin nuori Mozart loihtii joissakin aarioissa eteemme objektiivisen sieluntilan, joka ei suinkaan ollut hänen omansa, vaan kuulosteli sen elämästä tai buffan kaavasta. Buffa Finta Semplice on huomattavasti luonnollisempi ooppera kuin pöyhkeät ooppera seriansa jotka hän kirjoitti kiireessä yleisölle, joka oli tottunut saamaan oopperansa tietynlaisena formaattina, Mozartin tehdessä lisäksi välillä myönnytyksiä laulajien turhamaisuudelle. Minua kosketti sielusta pari Pontoksen kuningas oopperan aariaa Louvren musikanttien erinomaisena tulkintana.

2

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lapsinero Mozart tuotti muita aiemmin musaa että joo tällaista lukenut. Wikipediassakin taijetaan se mainita.

      juha

      • Anonyymi

        Vaikka lukemani Mozart kirjan mukaan vasta Mozartin suurissa da Ponte oopperoissa varsinkin on "jokin objektiivista totuudellisuutta huokuva metafyysinen osatekijä" Mozartin "sublimoitua niissä maailman koko universaaliudessaan" niin varhaisissa seria oopperoissaankin kirjan mukaan hän "valoi aarioihin objektivoitua tunnetta" ja siten ilmaisi roolihenkilöidensä sielunliikkeitä "antaen myös musiikin absoluuttisen muodon toiminnan motiiveille ja henkilöiden psyykkisille impulsseille".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13178
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9113
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6148
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1199
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      990
    Aihe