Ei ollut yllätys Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suome

Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !


Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.
7130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei rikkaiden ollut tarkoituskaan pelastaa sua.

Vain vasurien unissa rikkaat hoitaa kaikki viulut, joten herää. Reaalimaailmassa joudut itse lapioimaan sontasi ja se on vain ja ainoastaan oikein.

Äänestä

Älä hän ny aloittaja. Asuntojen ostaminen noussu, metallin tilaukset lisääntynyt. Laivat kääntyy hitaasti, kääntyminen on alan nu. Vihervasemmisto kyllä koittaa keksiä kaikkee negatiivista.

Äänestä

Minen oo rikastunut, en oo kyllä köhtynykkää. Kaik hyvin.

Äänestä

💩💩💩💩💩💩💩💩💩💩

Hallitus vaan jännää ja lomailee vaikka samaan aikaan selittää että tilanne on bakava

Mitäs jos hallitus menisi töihin

Ministeri Sari Multala pahoittelee käytöstään Ruisrockissa myöntää olleensa humalassa


Ministeri Sari Multala pahoittelee käytöstään Ruisrockissa – myöntää olleensa humalassa

Äänestä

JA KÖYHÄT KÖYTYY JA TYÖTTÖMYYS JATKAA KASVUAAN , HYVÄ OIKEISTO NÄIN SE SUOMI NOUSEE

Äänestä

Rikkaita pitää saada enemmän jolloin vauraus valuu myös muille osapuolille. Jos rikkaat poistuu kuvioista niin kaikki on köyhiä.

Äänestä

Vanhukset ja muut työttömät työllistämis koulutukseen Luksiaan.
Niin työtön luvut pienenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ollut yllätys ! Rikkaitten rikastuttaminen ei pelastanutkaan Suomea !


Työttömyys kasvaa edelleen kohti loppuvuotta ja velka kasvaa. Oppositio teki välikysymyksen velkaantumisesta, jonka hallitus lupasi loppuvan.
Lamahallitus on heittänyt roskakoriin tavoitteensa. Valtion talous menee hallitsemattomasti kohti syvää päätyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu