Kotihoito tarjosi vanhukselle kissanruokaa

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/28a5c8dd-51f0-4335-bbd6-7a1cd24efd21
"Kotihoidon työntekijä tarjoili 79-vuotiaalle Evalle kissanruokaa aamupalaksi, kertoo ruotsalaislehti Expressen.
Eräänä kesäkuisena aamuna nainen oli pyytänyt saada aamupalaksi kiisseliä ja maitoa. Eva kuitenkin hämmästyi, kun lautanen tuotiin pöytään. Kiisselin sijasta siinä nimittäin oli kissanruokaa.
– Sanoin heti, että tämähän on kissanruokaa, en voi syödä sitä. Sitten henkilökunta meni keittiöön ja otti kuvan jääkaapista.
Nainen kertoo joutuneensa selittämään kuvan avulla mikä on ihmiselle ja mikä kissalle tarkoitettua ruokaa. Hän koki, että kotihoidon työntekijän kanssa oli hankala kommunikoida.

Eva ei syönyt kissanruokaa, vaan hän otti yhteyttä Norrköpingin kuntaan, joka vastaa hänen kotihoidon palveluistaan. Kotihoidon toiminnanjohtaja Anette Asplundin mukaan tapauksessa on kyse väärinymmärryksestä.
– Työntekijä on selittänyt, että hän ymmärsi väärin sen, mitä hoidettava sanoi. Kyseessä on valitettava virhe.
– Tämä on hyvin epätavallinen ja yksittäinen tapaus. Meillä ei ole ollut muita tämän kaltaisia tapauksia."

Eikö se jo järkikin pitäisi kertoa, ettei kissanruokaa ihmiselle mennä tarjoamaan vai eikö kotihoidon hoitaja osaa erottaa kissanruokaa, johan sen pakkaukseta näkee mikä on kissanruokaa.
Kai sitä kissanruokaa jääkaapissa säilytetään, kyllä osa kissanruuista on sellaisia, että pakkauksen avaamisen jälkeen on jääkaapissa säilytettävä, ettei mene pilalle, kuten ihmisenkin ruoka.
Jos potilaalle menee kissanruokaa tarjoamaan, niin miten sellaisen terveydenhoitotaitoon pystyy edes luottamaan.
4247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mieluummin kissanruokaa kuin nälkäkuolema, jota Suomen paskahallitus tarjoaa "kotihoidon" uhreille.

1Äänestä

Hoitotyössä pitäisi olla yhteinen kieli.
Ei siihen voida vedota, ettei ole ymmärtänyt.
Terveys ja terveydenhuolto yleensäkin on yksi tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä, niin kyllä niissä asioissa täytyy ymmärtää toinen toisiaan, sekä hoidettava, että hoitava.
Ei täällä Suomessakaan aina pärjää joka lääkärin tai hoitajan kanssa omalla suomen kielellä. Valitettava totuus.

Äänestä

Jos hoitaja syöttää vanhukselle perusvoidetta pillerien kanssa helpottaakseen nielemistä, niin kyllähän tuolla älykkyysosamäärällä tulisi henkilö laittaa tekemään töitä esimerkiksi kaupungin puhtaanapitoon, eikä vastaamaan ihmisten hengistä.

https://www.facebook.com/share/v/1BAw3y62dz/?mibextid=UalRPS

Että en ihmettele kissanruuan syöttämistäkään.

Näin käy, kun töihin otetaan henkilöitä ohi ammattitaitoisten ja huonolla suomenkielen taidolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/28a5c8dd-51f0-4335-bbd6-7a1cd24efd21
"Kotihoidon työntekijä tarjoili 79-vuotiaalle Evalle kissanruokaa aamupalaksi, kertoo ruotsalaislehti Expressen.
Eräänä kesäkuisena aamuna nainen oli pyytänyt saada aamupalaksi kiisseliä ja maitoa. Eva kuitenkin hämmästyi, kun lautanen tuotiin pöytään. Kiisselin sijasta siinä nimittäin oli kissanruokaa.
– Sanoin heti, että tämähän on kissanruokaa, en voi syödä sitä. Sitten henkilökunta meni keittiöön ja otti kuvan jääkaapista.
Nainen kertoo joutuneensa selittämään kuvan avulla mikä on ihmiselle ja mikä kissalle tarkoitettua ruokaa. Hän koki, että kotihoidon työntekijän kanssa oli hankala kommunikoida.

Eva ei syönyt kissanruokaa, vaan hän otti yhteyttä Norrköpingin kuntaan, joka vastaa hänen kotihoidon palveluistaan. Kotihoidon toiminnanjohtaja Anette Asplundin mukaan tapauksessa on kyse väärinymmärryksestä.
– Työntekijä on selittänyt, että hän ymmärsi väärin sen, mitä hoidettava sanoi. Kyseessä on valitettava virhe.
– Tämä on hyvin epätavallinen ja yksittäinen tapaus. Meillä ei ole ollut muita tämän kaltaisia tapauksia."

Eikö se jo järkikin pitäisi kertoa, ettei kissanruokaa ihmiselle mennä tarjoamaan vai eikö kotihoidon hoitaja osaa erottaa kissanruokaa, johan sen pakkaukseta näkee mikä on kissanruokaa.
Kai sitä kissanruokaa jääkaapissa säilytetään, kyllä osa kissanruuista on sellaisia, että pakkauksen avaamisen jälkeen on jääkaapissa säilytettävä, ettei mene pilalle, kuten ihmisenkin ruoka.
Jos potilaalle menee kissanruokaa tarjoamaan, niin miten sellaisen terveydenhoitotaitoon pystyy edes luottamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu