Miksi ryhdyitte kuuntelemaan musiikkia ylipäätään?

Ryhdyin juuri pohtimaan sitä miksi alun perin rupesin kuuntelemaan musiikkia, vaikka vain iskelmiäkin noin 8 ikäisenä tai suurta taidemusiikkia hieman vanhempana saatuani herätyksen musiikkiin sekä musiikintunneilta, että ehkä äidin pianonsoitosta. Minusta syynä ei vielä tuolloin ollut minkään emotionaalisen tarpeen tyydyttämiseksi tulemisen kaipaus niinkään, semminkään kun sellaisesta olin milloinkaan edes kuullutkaan ennen kun luin Mozart kirjaa , vaan tykästyminen musiikin perustekijöihin, melodiaan, rytmiikkaan jne., jotka jollain tavoin resonoivat minussa, mutta en vielä naperona tai edes taidemusiikkiin tutustuessani, jota kuuntelin vain mielihyvän ja melodisen ja muotojen kuuloaistia miellyttävän kauneuden takia, voinut kuvitellakaan miten uskomattomia kokemuksia suuresta taidemusiikkista voi saada, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä millaisia "korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja" ja "katharsiksia", joissa sisintä korventava ja todella objektivoidun tunteen aikaansaama ja kuulijaan ärsykkeen tavoin vaikuttava ja tämän tahtomisesta puhtaan mielteen alueelle heijastunut säveltäjän kokema hengenpalo, jonka myös kuulija Hildesheimerin mukaan välttämättä kokee, yhdessä valohehkuisen ja tajunnassa väikkyvän pallomaisen ilmiön ja transsissa valtimoiden voimakkaan sykinnän aikaansaaman kylmien hikipisaroiden valumisen muutoin täysin levollisessa tilassa olleen 16 v. koulussa menestyneen ja elämäänsä tyytyväisen lukiolaisen kehossa tajuttuani vasta tuolloin miten uskomaton ja ihmeellinen on suurten säveltäjänerojen luoman säveltaiteen voima johonkin uskon tavoin tahdon tarpeiden tyydyttämiseen nähden, minuuden ts. tahdon ollessa tiedoitsevan tultua tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi, tungetuksi ulos tajunnasta, mikä vasta on suurten nerojen aitojen hengentuotteiden syvimmän sanoman ymmärtämisen edellytys.