Miesten välinen rakkaus

Anonyymi-ap

Monet Raamatun tarinoista sijoittuvat aikakauteen, jolloin romanttinenkin syvä rakkaus soturi-miesten välillä oli yleistä. Samuelin kirjan on nähty kertovan jopa kolmiodraamaa, missä isä ja poika rakastuvat samaan mieheen. Teksti jättää kuitenkin paljon tulkinnan varaa.

Monet esimerkiksi katsovat, että miehet voivat itkeä yhdessä ja suudella toisiaan ilman, että tähän liittyy mitään viitettä homoseksuaalisuuteen. Se on sellaista miesten keskinäistä läheisyyttä - syvää ystävyyttä - eikä muuta. Silti tekstistä löytyy myös mainintoja rakkaudesta, mikä oli "naisen rakkautta ihanampi" - ja miten Saul otti "Daavidin luokseen eikä päästänyt häntä enää palaamaan isänsä luo".

Alla jotain poimintoja tarinasta, missä voi nähdä selvän viitteen, että kyseessä on kertomus miesten välisestä syvästä, myös eroottisesta, rakkaudesta. Selvästi sanamuodot on valittu siten, että tarinassa on selvästi havaittavissa myös eroottista jännitettä.

"Daavidin ja Saulin keskustelun jälkeen Jonatan kiintyi Daavidiin ja rakasti häntä tästä lähtien kuin omaa henkeään. Saul otti tuona päivänä Daavidin luokseen eikä päästänyt häntä enää palaamaan isänsä luo. Jonatan solmi Daavidin kanssa ystävyysliiton, sillä hän rakasti tätä kuin omaa henkeään. Hän riisui viittansa ja antoi sen Daavidille, samoin sotapaitansa, miekkansa, jousensa ja vyönsäkin."
...
"Saul sanoi Daavidille: »Minä annan sinulle vaimoksi vanhemman tyttäreni Merabin. Pysy sinä minun soturinani ja käy Herran sotia.» Saul näet ajatteli: »Itse en voi koskea Daavidiin, kaatakoon hänet filistealaisen käsi.»"
...
"Jonatan antoi sitten varusteensa palvelijalle ja sanoi hänelle: »Vie nämä kaupunkiin.» Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. Jonatan sanoi Daavidille: »Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä.»"
...
"Raskas on suruni sinun tähtesi, veljeni Jonatan.
Sinä olit minulle rakas.
Minulle oli sinun ystävyytesi
naisen rakkautta ihanampi."

Mitä mieltä olette? Kuvataanko tässä vain syvää miesten välistä ystävyyttä, vai näettekö tässä rivien välissä myös jotain muuta?

200

1079

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokonaisuus ei osoita että kyseessä olisi ollut pelkkää ystävyyttä.

      • Anonyymi

        Osoittaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa.

        Kuinka monen ystävän kanssa asut yhdessä, teet kaksi liittoa, kehut hänen rakkautta ihanammaksi kuin mitä naisen rakkaus on, rakastat kuten omaa sielua?

        Kun sinulle osoittaa ystävyyttä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuinka monen ystävän kanssa asut yhdessä, teet kaksi liittoa, kehut hänen rakkautta ihanammaksi kuin mitä naisen rakkaus on, rakastat kuten omaa sielua?

        Kun sinulle osoittaa ystävyyttä.

        Daavid oli dramaattinen ja ylitunteellinen mies. Hän rakasti paljon enemmän Batsebaa kuin Joonatania. Koko Joonatan-jutussa ei ole mitään homoseksuaalista eikä olisi voinutkaan olla sinä aikana. Sellaiset miehet olisi tapettu nopeasti.

        Daavid sanoi, että Joonatanin rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Daavid sanoi, että Joonatanin rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus.

        Joo, ne oli kavereita.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Daavid sanoi, että Joonatanin rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus.

        Nykyään kaverit sanoo toisilleen: "Tosi kiva nähdä taas."

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuinka monen ystävän kanssa asut yhdessä, teet kaksi liittoa, kehut hänen rakkautta ihanammaksi kuin mitä naisen rakkaus on, rakastat kuten omaa sielua?

        Kun sinulle osoittaa ystävyyttä.

        Olivat ystäviä tosiaan.
        🤓

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyään kaverit sanoo toisilleen: "Tosi kiva nähdä taas."

        Aivan. Eivät että tekevät kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden ja kehuvat rakkautta ihanammaksi kuin mitä on naisen rakkaus.

        Maailma on paljon muuttunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Eivät että tekevät kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden ja kehuvat rakkautta ihanammaksi kuin mitä on naisen rakkaus.

        Maailma on paljon muuttunut.

        Syvä ystävyys.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Syvä ystävyys.
        🤓

        Syvä rakkaus ja kaksi liittoa sen takia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Syvä rakkaus ja kaksi liittoa sen takia.

        Te olette kavereita. Minullakin on kavereita, joiden kanssa voi käydä kaljalla tai matsissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Te olette kavereita. Minullakin on kavereita, joiden kanssa voi käydä kaljalla tai matsissa.

        Olemme avioliitossa, jossa rakkaus.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olemme avioliitossa, jossa rakkaus.

        Minäkin ihan rakastan minun kavereita. Minä voisin mennä naimisiin kaverin kanssa, vaikka ollaan heteroita, ja se olisi ihan yhtä arvokas kun teidän avioliitto.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuinka monen ystävän kanssa asut yhdessä, teet kaksi liittoa, kehut hänen rakkautta ihanammaksi kuin mitä naisen rakkaus on, rakastat kuten omaa sielua?

        Kun sinulle osoittaa ystävyyttä.

        "Kuinka monen ystävän kanssa asut yhdessä, teet kaksi liittoa, kehut hänen rakkautta ihanammaksi kuin mitä naisen rakkaus on, rakastat kuten omaa sielua?"

        Mies ystävät suutelevat toisiaan - aito-uskovaisille tämäkin on ihan normaalia, koska muutenhan Raamatussa kuvattaisiin jotain homoseksuaalista - hyi!

        No mutta nyt sitten vain pussailemaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Daavid oli dramaattinen ja ylitunteellinen mies. Hän rakasti paljon enemmän Batsebaa kuin Joonatania. Koko Joonatan-jutussa ei ole mitään homoseksuaalista eikä olisi voinutkaan olla sinä aikana. Sellaiset miehet olisi tapettu nopeasti.

        "Koko Joonatan-jutussa ei ole mitään homoseksuaalista eikä olisi voinutkaan olla sinä aikana."

        Mielestäsi miehet voivat siis suudella ihan vapaasti keskenään? Kannattaa kokeilla tätä kaverin kanssa kirkossa ja kysyä sitten joltain vierestä oliko tässä jotain homoseksuaalista, vai onko miesten välinen suuteleminen ihan normi juttu - kavereita kun ollaan...

        "Sellaiset miehet olisi tapettu nopeasti."

        Jos olisit lukenut tuon Raamatun tarinan, niin tietäisit, että he tapasivat salaa. Tämä myös viittaa nimen omaan homoseksuaalisuuteen - miksi he muuten olisivat salaneet suhteensa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te olette kavereita. Minullakin on kavereita, joiden kanssa voi käydä kaljalla tai matsissa.

        "Minullakin on kavereita, joiden kanssa voi käydä kaljalla tai matsissa."

        Suuteletko myös heidän kanssaan salaisesti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin ihan rakastan minun kavereita. Minä voisin mennä naimisiin kaverin kanssa, vaikka ollaan heteroita, ja se olisi ihan yhtä arvokas kun teidän avioliitto.

        "Minäkin ihan rakastan minun kavereita. "

        Ja suutelet heitä salaisissa tapaamisissa?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olemme avioliitossa, jossa rakkaus.

        Kiva että sinulla on kaveri. Minäkin voisin mennä kaverin kanssa naimisiin, laki sallisi sen, mutta vaimo tykkäisi kyttyrää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Koko Joonatan-jutussa ei ole mitään homoseksuaalista eikä olisi voinutkaan olla sinä aikana."

        Mielestäsi miehet voivat siis suudella ihan vapaasti keskenään? Kannattaa kokeilla tätä kaverin kanssa kirkossa ja kysyä sitten joltain vierestä oliko tässä jotain homoseksuaalista, vai onko miesten välinen suuteleminen ihan normi juttu - kavereita kun ollaan...

        "Sellaiset miehet olisi tapettu nopeasti."

        Jos olisit lukenut tuon Raamatun tarinan, niin tietäisit, että he tapasivat salaa. Tämä myös viittaa nimen omaan homoseksuaalisuuteen - miksi he muuten olisivat salaneet suhteensa?

        "Mielestäsi miehet voivat siis suudella ihan vapaasti keskenään? Kannattaa kokeilla tätä kaverin kanssa kirkossa ja kysyä sitten joltain vierestä oliko tässä jotain homoseksuaalista, vai onko miesten välinen suuteleminen ihan normi juttu - kavereita kun ollaan..."

        Huomioi asiayhteys. Daavid ja Joonatan elivät Lähi-idässä, jossa vieläkin miehet suutelevat toisiaan.

        Daavid suuteli kiihkeästi, ei kuten miehet yleensä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiva että sinulla on kaveri. Minäkin voisin mennä kaverin kanssa naimisiin, laki sallisi sen, mutta vaimo tykkäisi kyttyrää.

        En koe kaveruutta, vaan aviosuhdetta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Daavid suuteli kiihkeästi, ei kuten miehet yleensä.

        Suomessa kaksi miestä kättelee lujasti ja hymyilee toisilleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Daavid suuteli kiihkeästi, ei kuten miehet yleensä.

        Raamatussa ei lue noin missään kohtaa. Muistat väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa ei lue noin missään kohtaa. Muistat väärin.

        VaIehtelee tapansa mulaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minullakin on kavereita, joiden kanssa voi käydä kaljalla tai matsissa."

        Suuteletko myös heidän kanssaan salaisesti?

        Eipä se kovin salaista ollut kun siitä kerran kirjoitettiin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Syvä rakkaus ja kaksi liittoa sen takia.

        Ystävyys heillä.

        Siellä kaksi nàismaista pervoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Olemme avioliitossa, jossa rakkaus.

        Huhheijaa!

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En koe kaveruutta, vaan aviosuhdetta.

        Kaveritkin voi mennä naimisiin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En koe kaveruutta, vaan aviosuhdetta.

        Ei koskaan avioIiittoa siellä.
        🤓

      • Anonyymi

        Osaatko lukea ?

        "Saul sanoi Daavidille: »Minä annan sinulle vaimoksi vanhemman tyttäreni Merabin. Pysy sinä minun soturinani ja käy Herran sotia.» Saul näet ajatteli: »Itse en voi koskea Daavidiin, kaatakoon hänet filistealaisen käsi.»"

        Kyllä jokainen ymmärtää, että kyseessä on syvempi yhteys, kuten vaikkapa isän ja pojan ja muiden läheisten rakkaus.

        On pöljää etsiä homoerottiikkaa heterojen suhteista.

      • Anonyymi

        Ystävyysliitto on ollut yleistä keskiajalla, ei liity seksuaalisuuteen millään tavalla.

        Eihän nykyäänkään ole mitenkään ihmeellistä, että miehellä/ naisella on lämpimät ja läheiset suhteet keskenään, eikä siinä ole mitään eroottista.

        ...keskiajalla, sekä aiemmin, po

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Daavid suuteli kiihkeästi, ei kuten miehet yleensä.

        Äläpä valehtele.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa ei lue noin missään kohtaa. Muistat väärin.

        Niin varmaan..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko lukea ?

        "Saul sanoi Daavidille: »Minä annan sinulle vaimoksi vanhemman tyttäreni Merabin. Pysy sinä minun soturinani ja käy Herran sotia.» Saul näet ajatteli: »Itse en voi koskea Daavidiin, kaatakoon hänet filistealaisen käsi.»"

        Kyllä jokainen ymmärtää, että kyseessä on syvempi yhteys, kuten vaikkapa isän ja pojan ja muiden läheisten rakkaus.

        On pöljää etsiä homoerottiikkaa heterojen suhteista.

        Toisen isä oli tuohtunut ja syytti, että poika on siveeettömän äidin poika.

        Vai että kuten läheisten rakkaus. Olet aikalailla väärässä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Niin varmaan..

        Ei mitään selittelyjä. Sinä muistat väärin etkä edes viitsi tarkistaa Raamatusta mitä siellä sanotaan. Ei sanota että suuteli kiihkeästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläpä valehtele.

        Torre tekee kulttuurisen väärintulkinnan, jossa nykyaikaisesta länsimaisesta näkökulmasta annetaan erityinen merkitys suutelulle tai tunteellisuudelle, joka muinaisen Lähi-idän kulttuurissa oli normaalia miesten välisessä ystävyydessä.
        Hänellä vaikuttaa olevan tarkoitushakuisuutta tukea tiettyä näkökulmaa (nykyisessä modernissa keskustelussa homoseksuaaliseen käyttäytymiseen Raamatussa).
        Väitteensä on virheellinen, harhaanjohtava tulkinta,
        sillä Raamattu ei tuo mitenkään esiin, että ”Daavid olisi suudellut kiihkeästi, ei kuten miehet yleensä.” Tuollainen ilmaus ei ole Raamatun tukema, vaan pelkkä oma tulkinta tai tahallinen vääristely.
        Suuteleminen ja itkeminen Daavidin ja Joonatanin välillä tapahtui tilanteessa, jossa he joutuivat eroamaan toistaiseksi: kyseessä oli siis syvästi emotionaalinen tilanne, ei romanttinen. Raamattu kuvaa Daavidin ja Joonatanin välistä syvää ystävyyttä ja lojaaliutta, mutta ei sano, että heidän suhteensa olisi ollut seksuaalinen tai romanttinen.

        Daavid ja Joonatan rakastivat toisiaan kuin omia sielujaan, rakkaus syttyi heidän asuessani samassa talossa. Tilanne johti toisen isän tuohtumiseen ja äidin noitumiseen. He tekivät kaksi liittoa ja ilmaistiin miehen rakkauden olevan ihanampaa kuin naisen rakkaus

        Siitä on vaikea nähdä "syvää ystävyyttä".

        torre3

        Ne oli vain hyviä kavereita keskenään. Molemmat naimisissa naisen kanssa ja lapsia tusinatolkulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne oli vain hyviä kavereita keskenään. Molemmat naimisissa naisen kanssa ja lapsia tusinatolkulla.

        Olivat itseasiassa sukua keskenään. Daavidin ensimmäinen vaimo oli Joonatanin sisko, Miikal.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne oli vain hyviä kavereita keskenään. Molemmat naimisissa naisen kanssa ja lapsia tusinatolkulla.

        Onko hyvillä kavereilla noin paljon rakkautta. Ei ainakaan minulla koskaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko hyvillä kavereilla noin paljon rakkautta. Ei ainakaan minulla koskaan.

        Voi olla, mistä sitä voi toisten tunteita tietää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa ei lue noin missään kohtaa. Muistat väärin.

        Niin kävi.

        Juuri tänään tuli esiin että kaksi prosenttia ihmisistä muistaa hyvin asiat. Se selittää että miksi täällä palstalla ei muisteta mitä Raamatussa lukee. Selitys: asiat unohtuvat kun Raamattua ei lueta usein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olivat itseasiassa sukua keskenään. Daavidin ensimmäinen vaimo oli Joonatanin sisko, Miikal.

        Sukulaisten kesken voi kaveruus olla parempaa, koska ollaan samaa sukua. Tämä selittää Daavidin tunteet hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukulaisten kesken voi kaveruus olla parempaa, koska ollaan samaa sukua. Tämä selittää Daavidin tunteet hyvin.

        Lähi-idässä ollaan hyvin sukurakkaita, ovat lämpimiä ihmisiä kun ilmasto on sopiva.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Daavid sanoi, että Joonatanin rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus.

        Mutta se olikin Jumalan rakkautta!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta se olikin Jumalan rakkautta!

        Se oli Davidin rakkautta, jos et huomannut.

        Raamatun luku ja ymmärtäminen on täällä heikkoa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Se oli Davidin rakkautta, jos et huomannut.

        Raamatun luku ja ymmärtäminen on täällä heikkoa.

        Daavid ja Joonatan oli hyviä kavereita. Mäkin sanoin mun kaverille, että "Hei Jaska, sä oot tosi hyvä kaveri." Täsmälleen sama asia.

    • Anonyymi

      Suuteleminen on voinut olla käden suutelua. Ei se**ä kuten avioliitossa.

      • Anonyymi

        Tapasivat salaa, itkivät yhdessä ja suutelivat toistensa käsiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tapasivat salaa, itkivät yhdessä ja suutelivat toistensa käsiä?

        Tapasivat yhden kerran. Molemmat naimisissa ja lapsiakin oli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tapasivat yhden kerran. Molemmat naimisissa ja lapsiakin oli.

        He kylläkin asuivat samassa asunnossa. Ja rakkaus syttyi niin että toisen isä tuohtui.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        He kylläkin asuivat samassa asunnossa. Ja rakkaus syttyi niin että toisen isä tuohtui.

        Paimentolaiskansan 3000 vuotta vanhat tarinat ja sinä uskot ne kyselemättä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paimentolaiskansan 3000 vuotta vanhat tarinat ja sinä uskot ne kyselemättä.

        Puhun lähinnä siitä mitä Raamattu sanoo. Nehän ovat ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puhun lähinnä siitä mitä Raamattu sanoo. Nehän ovat ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia.

        Ja sinä uskot kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä uskot kaiken.

        Se on aina jännää, kun ateistit alkavat uskomaan Raamattuun, joskus jopa kristittyjen puolesta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Puhun lähinnä siitä mitä Raamattu sanoo. Nehän ovat ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia.

        Täällä kerrotaan faktoja siitä mitä kansi Iihabaa ja kaksi nàismaista siellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on aina jännää, kun ateistit alkavat uskomaan Raamattuun, joskus jopa kristittyjen puolesta.

        Että mitä Raamattu sanoo. Sehän sanoo mitä siihen kirjoittajat ovat ajatelleet.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että mitä Raamattu sanoo. Sehän sanoo mitä siihen kirjoittajat ovat ajatelleet.

        Missä siellä sanotaan mitä ne kirjoittajat ovat ajatelleet?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Missä siellä sanotaan mitä ne kirjoittajat ovat ajatelleet?

        Raamatussa lukee mitä siihen kirjoittaneet olivat ajatelleet. Lopulta emme voi kaikki aivoituksia ymmärtää, kuten esimerkiksi Paavalista näemme.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa lukee mitä siihen kirjoittaneet olivat ajatelleet. Lopulta emme voi kaikki aivoituksia ymmärtää, kuten esimerkiksi Paavalista näemme.

        Kaksi Iihavaa siellä.

        Pakoputkeen siellä ajetaan sinua.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        He kylläkin asuivat samassa asunnossa. Ja rakkaus syttyi niin että toisen isä tuohtui.

        Tuskin ne samassa asunnossa asui kun kerran molemmilla oli oma kaunis rakastava vaimo ja paljon pieniä suloisia lapsia, aviomiehen ja hänen vaimonsa kiihkeän rakkauden hedelmiä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa lukee mitä siihen kirjoittaneet olivat ajatelleet. Lopulta emme voi kaikki aivoituksia ymmärtää, kuten esimerkiksi Paavalista näemme.

        Paavalista ymmärrämme kirkaasti homouden synniksi ja lesbouden myös. Heillä ei ole mitään millä itseään puolustaisivat. Se synti on niin selvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavalista ymmärrämme kirkaasti homouden synniksi ja lesbouden myös. Heillä ei ole mitään millä itseään puolustaisivat. Se synti on niin selvä.

        Eikös itse Pietari kirjoittanut kirjeessään, että Paavalin kirjoitukset ovat yhtä arvovaltaisia kuin pyhät kirjoitukset, eli Pietari tunnisti Paavalin kirjoituksissa Jeesuksen opetukset.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa lukee mitä siihen kirjoittaneet olivat ajatelleet. Lopulta emme voi kaikki aivoituksia ymmärtää, kuten esimerkiksi Paavalista näemme.

        Joka ei Paavalista ymmärrä, että homous on syntiä, niin eipä ymmärrä paljoa muutakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka ei Paavalista ymmärrä, että homous on syntiä, niin eipä ymmärrä paljoa muutakaan.

        Pietari sanoi, että hän sai evankeliuminsa Jeesukselta. " minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut." Paavali sai siis Jeesukselta myös sen opetuksen, mikä koskee miesten kanssa makaavia miehiä. Näin ovat asiat.

    • Anonyymi

      Ajan henki on ollut erilainen ja meidän on sitä vaikea ymmärtää. Miesten välinen 'rakkaus' on ollut syvää ja voimakasta, mutta ei eroottista suudellessakaan. Meiltä se on kadonnut.
      Lapsilla veljesrakkaudessa ennen murrosikää sitä voi nähdä vielä.
      Jeesus oli synnitön ja silti Johannes sai rakastaa Jeesusta ja se oli molemminpuolista, mutta ei eroottista. Jeesus odotti sitä rakkautta Pietariltakin, mutta ei heti saanut totuudessa, vaikka Pietari halusi rakastaa, mutta ei rakastanut ennen kuin Jumala sen antoi. Jollakin tavalla 'tykkäsi' kyllä.
      Rakkauden kaksoiskäskyhän odottaa lähimmäisen ja Jumalan rakastamista, mutta ilman erotiikkaa.
      Kyllä minä olen tuntenut hellää rakkautta molempia sukupuolia kohtaan ilman erotiikkaa. Heterona 'Amorin nuoli' voi kuitenkin iskeä, mutta vain miehiin (nainen), vaikka en haluaisi, onneksi se sammuukin helposti.
      Syvä rakkaus on terveesti aina vanhemmilla lapseensa, oli kumpaa sukupuolta tahansa ja ilman erotiikkaa.

      • Ikävää, kun Jeesus ei odottanut naisen rakkautta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ikävää, kun Jeesus ei odottanut naisen rakkautta.

        Ei tarvinnut odottaa kun hänellä oli paljon Häntä rakastavia naisystäviä. Toisin kuin sinulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvinnut odottaa kun hänellä oli paljon Häntä rakastavia naisystäviä. Toisin kuin sinulla.

        Minulla on ollut rakastavia naisia ja miehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on ollut rakastavia naisia ja miehiä.

        Sanoi torre3

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ikävää, kun Jeesus ei odottanut naisen rakkautta.

        Parempi, että Uusi Testamentti oli hiljaa toisseksuaaleista, se soi kristityille vapauden
        . Eikä muslimitkaan voi väittää, että Mooseksen kirjoissa olisi pohjaa heidän homofobialleen, vaikka siellä miesrakkautta esiintyykin.
        Rooman valtakunta oli jo ohi, kun Muhammed pääsi ilmestyksiään näkemään. Siksi kai ero onkin niin suuri juuri vapauden ja suvaitsevaisuuden osalta heidän haditheissaan.

      • Anonyymi

        "Jeesus oli synnitön ja silti Johannes sai rakastaa Jeesusta ja se oli molemminpuolista, mutta ei eroottista."

        Ja mistäs sinä tiedät oliko se eroottista vai ei. Raamatussa sanotaan vain, että Johannes oli opetuslapsista kaikkein rakkain - ja hän piti päätään jeesuksen rinnalla julkisesti.

        Jeesuksella ei kerrota olleen naissuhteita, joten hänen seksuaalisuutensa jää mysteeriksi. Silti ne vähät vinkit, mitä Raamatusta löytyy, viittaavat enemmän homouteen - vaikkakin ehkä kyseessä oli sellainen hellä mies, joka tykkäsi, kun toinen mies vähän nojailee hellästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on ollut rakastavia naisia ja miehiä.

        Sellaista luulet.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista luulet.
        🤓

        Ei rakkautta luulla. Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jeesus oli synnitön ja silti Johannes sai rakastaa Jeesusta ja se oli molemminpuolista, mutta ei eroottista."

        Ja mistäs sinä tiedät oliko se eroottista vai ei. Raamatussa sanotaan vain, että Johannes oli opetuslapsista kaikkein rakkain - ja hän piti päätään jeesuksen rinnalla julkisesti.

        Jeesuksella ei kerrota olleen naissuhteita, joten hänen seksuaalisuutensa jää mysteeriksi. Silti ne vähät vinkit, mitä Raamatusta löytyy, viittaavat enemmän homouteen - vaikkakin ehkä kyseessä oli sellainen hellä mies, joka tykkäsi, kun toinen mies vähän nojailee hellästi.

        "viittaavat enemmän homouteen -"

        Onko vaikeuksia ymmärtää, että tällainen poikkeavuus on vain 5- 7% ihmisistä ?
        Elät fantasioissasi, kun tuuppaat tätä nähtävästi joka paikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jeesus oli synnitön ja silti Johannes sai rakastaa Jeesusta ja se oli molemminpuolista, mutta ei eroottista."

        Ja mistäs sinä tiedät oliko se eroottista vai ei. Raamatussa sanotaan vain, että Johannes oli opetuslapsista kaikkein rakkain - ja hän piti päätään jeesuksen rinnalla julkisesti.

        Jeesuksella ei kerrota olleen naissuhteita, joten hänen seksuaalisuutensa jää mysteeriksi. Silti ne vähät vinkit, mitä Raamatusta löytyy, viittaavat enemmän homouteen - vaikkakin ehkä kyseessä oli sellainen hellä mies, joka tykkäsi, kun toinen mies vähän nojailee hellästi.

        Kristinuskon mukaan Jeesus on Jumala. Hän ei voi olla homo ihmisenä vaeltaessaan maan päällä, koska se olisi syntiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi, että Uusi Testamentti oli hiljaa toisseksuaaleista, se soi kristityille vapauden
        . Eikä muslimitkaan voi väittää, että Mooseksen kirjoissa olisi pohjaa heidän homofobialleen, vaikka siellä miesrakkautta esiintyykin.
        Rooman valtakunta oli jo ohi, kun Muhammed pääsi ilmestyksiään näkemään. Siksi kai ero onkin niin suuri juuri vapauden ja suvaitsevaisuuden osalta heidän haditheissaan.

        Olen samaa mieltä kanssasi, että homous on syntiä Raamatun mukaan. Sitä ei pitäisi tavallisten ihmisten hyväksyä missään muodossa, Pridessä, liitoissa tai vhkimisissä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ei rakkautta luulla. Olen ollut avioliitossa sekä naisen että miehen kanssa.

        Ei avioIiittoa siellä.
        🤓

    • Anonyymi

      Saavat rakastaa ketä haluavat, kunhan eivät yritä ystävystyä itseään paljon vanhemman naisen kanssa! Hän ei halua tietää mitään miesparin elämästä!

    • Anonyymi

      Joo-o. Ja Marsalkka Mannerheimiki homopuppeli. No joo-o. Keksi jotakin rakentavampaa sanottavaa.

      • Anonyymi

        Kuutio ja Turre.

        Kaksi Miesvaimoa.

    • Anonyymi

      Onko ystävyys miesten välillä seksiä ja homoilua yksinkertaisesti? Onko nainen käärme? Herätkää jo.

      • Anonyymi

        Onko sinulla todistettakin asiasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla todistettakin asiasta?

        Ei taida olla edes mahdollista noin intiimin asian todistaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida olla edes mahdollista noin intiimin asian todistaminen.

        Onko syytetty antanut itsestään lausunnon, joka vahvistaa syytteet? Tarvitaan tunnustus oikeuden edessä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko syytetty antanut itsestään lausunnon, joka vahvistaa syytteet? Tarvitaan tunnustus oikeuden edessä!

        Että niitä hommia viimeksi 15 vuotta sitten.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että niitä hommia viimeksi 15 vuotta sitten.

        Kaikki teot merkitään ylös. Jumala muistaa kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki teot merkitään ylös. Jumala muistaa kaiken.

        Näinhän se on. Ei kannata pelleillä homostelun kanssa. Jokainen kerta on synti ja ansainnut Jumalan tuomion.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki teot merkitään ylös. Jumala muistaa kaiken.

        Että ihan Jumala. Mitä sekin muistaa. Kun pitää kaikki teot merkitä ylös. Tekoja on varmaan miljardeja päivässä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että ihan Jumala. Mitä sekin muistaa. Kun pitää kaikki teot merkitä ylös. Tekoja on varmaan miljardeja päivässä.

        Kaikki muistavat kun sinua ajettiin perään.

      • Epäusko tuli kun luin Raamattua kunnolla.

        Ei suinkaan homostelu, koska olin silloin perheenisä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Epäusko tuli kun luin Raamattua kunnolla.

        Ei suinkaan homostelu, koska olin silloin perheenisä.

        Homostelit jo silloin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homostelit jo silloin.

        Kerran vuosikymmenessä. Ajattelin että en voi olla ilman koko ikääni.

      • Anonyymi

        Jos miesten välinen suutelu kuuluu normi-ystävyyteen, niin sekin olisi jo aika iso tunnustus änkyrä -uskovaiselta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerran vuosikymmenessä. Ajattelin että en voi olla ilman koko ikääni.

        VaIehtelit siis jälleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että niitä hommia viimeksi 15 vuotta sitten.

        Mitä sitten? Joku pedofiili on voinut raiskata lapsen 15 vuotta sitten.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sitten? Joku pedofiili on voinut raiskata lapsen 15 vuotta sitten.

        15 vuotta on sen verran pitkä aika, että toiminnassa on voinut tapahtua muutos. Itse kävin katsomassa urheilua siihen aikaan, mutta en enää.. Elämäni on hyvin toisenlainen kuin silloin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        VaIehtelit siis jälleen.

        Vale on mikä?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kerran vuosikymmenessä. Ajattelin että en voi olla ilman koko ikääni.

        Olet kuuluisin Bottom tosiaankin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        15 vuotta on sen verran pitkä aika, että toiminnassa on voinut tapahtua muutos. Itse kävin katsomassa urheilua siihen aikaan, mutta en enää.. Elämäni on hyvin toisenlainen kuin silloin.

        Jammukin oli ystäväpiiriäsi.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        15 vuotta on sen verran pitkä aika, että toiminnassa on voinut tapahtua muutos. Itse kävin katsomassa urheilua siihen aikaan, mutta en enää.. Elämäni on hyvin toisenlainen kuin silloin.

        Vertaat urheilua ja pedareita.

        Mutta oletkin päästäsi sairas.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että niitä hommia viimeksi 15 vuotta sitten.

        Päivittäin siellä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vertaat urheilua ja pedareita.

        Mutta oletkin päästäsi sairas.

        Että monen elämä voi paljon muuttua. En tiedä silti mitään mitä lasten hyväksikäyttäjät.

      • Anonyymi

        Kuulostat aito_laispökkijältä

      • Niin sairaita ajatuksia sinulla on aina.

    • Anonyymi

      Homoseksuaalisuus oli yleistä niihin aikoihin välimeren maissa. Kuten kaikkinainen muukin meno siihen aikaan. Rietas juhliminen, ylensyönti, nuorten miesten ostettu elämä rikkaan ylhäisen miehen hovissa, ihmisten ja eläinten tappaminen ihmisten huvituksena. Raamattussakin olisi enemmän mutta kirkonmiehet poistaneet paljon mielestään ei uskonnollista tekstiä.

      • Anonyymi

        Ei kai Jeesusta turhaan lähetetty maailmaan. Hän tuli synnillisen menon takia, joka johtaa kadotukseen, jos ei syntejä soviteta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Jeesusta turhaan lähetetty maailmaan. Hän tuli synnillisen menon takia, joka johtaa kadotukseen, jos ei syntejä soviteta.

        Kehoitan kaikkia homoja katumaan homouttaan ja tulemaan rehellisesti uskoon!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kehoitan kaikkia homoja katumaan homouttaan ja tulemaan rehellisesti uskoon!

        Homoja on niin vähän, että heidän uskoontulonsa ei vaikuta maailmanmenoon millään tavalla.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoja on niin vähän, että heidän uskoontulonsa ei vaikuta maailmanmenoon millään tavalla.

        Leikit heteroa 21 vuoden ajan.

      • Anonyymi

        Eli lyhyemmin sanottuna elintason nousu, josta hyötyivät ens alkuun vain harvat.

    • Anonyymi

      Syntinen mieli näkee mitä haluaa. Raamattu ei anna mitään seksuaalista tai eroottista yms. sävyä noissa Raamatun kohdissa. Raamatussa kyllä on kohtia, joissa sellaista on, mitä app vihjailee, ja Raamtusta käy ilmi, ettei sellainen ole Jumalan silmissä oikein.

      • Anonyymi

        Kyllä antaa; "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan", joka on nimenomaan seksuaalinen viesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä antaa; "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan", joka on nimenomaan seksuaalinen viesti.

        Älä makaa naisen kanssa kuten miehen kanssa maataan.

      • Olet liian huvittava tyyppi.

    • Anonyymi

      Kristinusko perustuu miesten väliseen rakkauteen.

      • Anonyymi

        Joo-ja silleen ja näköjään tolleenkin kaikenlisäksi. Täälä palstoilla oli joku valopää kirjottanut, että Marsalkka Mannerheim oli homo. Ja aikanaan Suomessakin kiersi "taidenäyttely", jonka ansiosta jotkin "suuntautuneet" tekivät Jeesuksestakin homon.
        Ihmekään, että hävityksen tämä maailma saisi palkakseen. Kattokaa peiliin pirulaiset itteänne.
        Ja mä tarkootan kaikkia. En vaan itteäni. Helevetin tulet.

      • Anonyymi

        Ehkä niin, mutta homostelu on varmasti synnillistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä niin, mutta homostelu on varmasti synnillistä.

        Joka synnittä elää se panematta kuolee.

        Ajattelin vaan antaa kristinuskolle positiivisen perustan, Perustuvatko kristilliset moraalikäsitykset henkiseen yhteyteen vai seksiin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä niin, mutta homostelu on varmasti synnillistä.

        Mihin tuon perustat?

        Eikös varmasti synnillistä ole pahanteko?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo-ja silleen ja näköjään tolleenkin kaikenlisäksi. Täälä palstoilla oli joku valopää kirjottanut, että Marsalkka Mannerheim oli homo. Ja aikanaan Suomessakin kiersi "taidenäyttely", jonka ansiosta jotkin "suuntautuneet" tekivät Jeesuksestakin homon.
        Ihmekään, että hävityksen tämä maailma saisi palkakseen. Kattokaa peiliin pirulaiset itteänne.
        Ja mä tarkootan kaikkia. En vaan itteäni. Helevetin tulet.

        Mannerheim ei ollut ainakaan hetero.

      • torre3 kirjoitti:

        Mannerheim ei ollut ainakaan hetero.

        No aika vaikea tuosta on noin yleisesti sanoa siihen aikaan nyt muutenkin käytös oli erilaista ja Marski oli miekkakoulun käynyt mies :d oli siis jo silloin vanha gubbe. Jos nyt mietitään sitten vaikka Hitleriä niin ei hänkään nyt miltään miesten mieheltä vaikuttanut .

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Hitler siis ihanteesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka synnittä elää se panematta kuolee.

        Joka homostellen elääpi se helvetin tuliloissa palaapi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joka homostellen elääpi se helvetin tuliloissa palaapi.

        Tuskin tulet sitä näkemään. Jeesuksen mukaan luulevaiset heitetään ikuiseen kärsimykseen.

      • Näitkö unta?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Näitkö unta?

        Totuus satuttaa jälleen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Totuus satuttaa jälleen.

        Sinä näet ihan unta vaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sinä näet ihan unta vaan.

        Totuus kerrottu ja sinä elät unimaailmassa edelleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuskin tulet sitä näkemään. Jeesuksen mukaan luulevaiset heitetään ikuiseen kärsimykseen.

        On se homostely siellä hupaisaa.

      • Anonyymi

        Tyhmempiä ihmisiä kiinnostaa noin paljon tuollaiset ulkoiset seikat toisissa, että päättävät jopa kommentoida niistä kohteelleen tuolla tavoin, eivätkä ymmärrä pitää mölyjä sisällään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se homostely siellä hupaisaa.

        Tulee niin paljon kirjoitusvirheitä lyhyisiin rumailuihisi, että taidat olla aito_lainen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        On se homostely siellä hupaisaa.

        No hyvä. Sitä kun on meidän elämässä vähiten.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        No hyvä. Sitä kun on meidän elämässä vähiten.

        Koko ajan vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulee niin paljon kirjoitusvirheitä lyhyisiin rumailuihisi, että taidat olla aito_lainen?

        Sellaisia virheitä taas sinulla rumalla, Repe.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koko ajan vain.

        99,3 prosenttia ajasta kaikkea muuta kuin seksiä.

        Olet ihan hakoteillä koko ajan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        99,3 prosenttia ajasta kaikkea muuta kuin seksiä.

        Olet ihan hakoteillä koko ajan.

        Joka päivä perään otat siellä.

    • Anonyymi

      Venäjän armeijassa AIDS on Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen kaksikymmen kertaistunut. Homoilevat kaikki keskenään Venäjän homoarmeijassa.

      • Niinkö, eikö nuo ole enemmän erikoistuneet vanhoihin mummoihin ja sylilapsiin.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Niinkö, eikö nuo ole enemmän erikoistuneet vanhoihin mummoihin ja sylilapsiin.

        Vai sellaisia lapsiystävällisiä homot ovat. Tiedätkö edes yhtään kuinka törkeästi puhut homoista?

    • Anonyymi

      Aloittaja on peikko.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko mörrimöykkyä?

    • Anonyymi

      Kuvataan kuvotusta joka on syntiä.

    • Anonyymi

      Sulla on käynny jonkun miekka jossain päin kehoa?

    • Anonyymi

      Miesten välinen rakkaus

      Poraperseet, ei se ole normaalia.

      • Anonyymi

        Puolet homoista ei harrasta peppuseksiä. Emme edes me kaksi.

        torre3

      • Mistä tuollainen ajatus tulee, että homous liittyy perseisiin? Se kun on yleinen luulo homoudesta.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mistä tuollainen ajatus tulee, että homous liittyy perseisiin? Se kun on yleinen luulo homoudesta.

        Puolet homoista harrastaa sitä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolet homoista ei harrasta peppuseksiä. Emme edes me kaksi.

        torre3

        Siellä peräänajoa joka päivä.

        Tutkimusten mukaan 90 prosentti Hinteistä harrastaa sitä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mistä tuollainen ajatus tulee, että homous liittyy perseisiin? Se kun on yleinen luulo homoudesta.

        SauIikin se roiskeet perääsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siellä peräänajoa joka päivä.

        Tutkimusten mukaan 90 prosentti Hinteistä harrastaa sitä.

        Me kaksi emme kuitenkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puolet homoista harrastaa sitä!

        Eli puolet ei. Siitä ei voi sanoa homoista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Eli puolet ei. Siitä ei voi sanoa homoista.

        Itse asiassa 90 prosenttia Hinteistä harrastaa sitä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Me kaksi emme kuitenkaan.

        Te varsinkin.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Me kaksi emme kuitenkaan.

        Kuutio ajelee perääsi.

        Se Iihava.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse asiassa 90 prosenttia Hinteistä harrastaa sitä.

        Vaikea uskoa, kun peppuseksi sopii parhaiten naisille.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikea uskoa, kun peppuseksi sopii parhaiten naisille.

        Nàismaisena otat perääsi.

        Kymmenet eri Hintit vetäneet sinua ja yhteismäärä kerroisss tuhansia kertoja.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikea uskoa, kun peppuseksi sopii parhaiten naisille.

        Kuutiokin roiskeet perääsi .

        Se todella Iihava.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Vaikea uskoa, kun peppuseksi sopii parhaiten naisille.

        OIet perä pystyssä päivittäin.
        🤓

    • Anonyymi

      Raamattu kuitenkin antaa muualla kovat kiellot miehille, että ei saa maata miesten kanssa. Kertomusta pitäisi siis lukea sen käskyn läpi ja silloin siinä ei ole mitään homoseksuaalista erotiikkaa. Daavid, Saul ja Joonatan olisi pitänyt tuomita juutalaisen lain mukaan kuolemanrangaistukseen, jos he olisivat homostelleet joten se siitä sitten.

      • Anonyymi

        Siitä huolimatta miehen rakastivat toisiaan kuin omia sielujaan.

        torre3

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä huolimatta miehen rakastivat toisiaan kuin omia sielujaan.

        torre3

        Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.

        Hyvä ohje. Raamatussa ei vaan niin tehdä juurikaan. Daavid ja Joonatan ovat hyvä esimerkki.
        Tekivät kaksi liittoakin.

      • Mistä sinulle nuo haaveet tulee?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mistä sinulle nuo haaveet tulee?

        Etkö kestä faktoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö kestä faktoja?

        Sinun haaveet siinä koko ajan.

        torre3

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mistä sinulle nuo haaveet tulee?

        Totuus kerrotaan.

      • Ennen oli toisin. Aivan toisin.

      • Raamatussa sanotaan toisin. Daavid ja Joonatan asuivat samassa talossa ja rakastuivat. Toisen isä oli huomannut poikansa "mielisistyneen", ja haukkui jopa vaimonsa.

        Melkoinen reaktio ystävyydestä.

      • Sanoi pelle.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Sanoi pelle.

        Sellainen PeIIe siinä taas.
        🤓

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa sanotaan toisin. Daavid ja Joonatan asuivat samassa talossa ja rakastuivat. Toisen isä oli huomannut poikansa "mielisistyneen", ja haukkui jopa vaimonsa.

        Melkoinen reaktio ystävyydestä.

        Ystäviä olivat.

        Siellä kaksi nàismaista Hinaajaa.
        🤓

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ystäviä olivat.

        Siellä kaksi nàismaista Hinaajaa.
        🤓

        Toisen isä oli huomannut että poikansa oli mielistynyt mieheen. Hän noitui jopa vaimonsa.

        Melkoinen reaktio ystävyyteen.

      • Ystävyys on sitä, että sen johdosta pitää haukkua vaimokin.

        Ystävyyttä pitää karttaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Toisen isä oli huomannut että poikansa oli mielistynyt mieheen. Hän noitui jopa vaimonsa.

        Melkoinen reaktio ystävyyteen.

        Ystävyyttä tosiaan heillä.

        Siellä kaksi järkyttävää Iihavaa Hinuria.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ystävyyttä tosiaan heillä.

        Siellä kaksi järkyttävää Iihavaa Hinuria.

        Ihme kuinka ystävyys saa vihaa aikaan Raamatussa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ihme kuinka ystävyys saa vihaa aikaan Raamatussa.

        Sellaista vihaa sinulta taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaista vihaa sinulta taas.

        Et ymmärrä, että se on Raamatussa.. Ystävyys aiheutti vihaa ja vihapuhetta.

    Ketjusta on poistettu 58 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe