Ei mene montaa kuukautta niin sitten tiedetään mitä Ähtärissä tulee tapahtumaan. Kuntaliitosta pukkaa mutta minkä kunnan kanssa? Soinin kanssa yhteen niin Ähtäristä tullee taas kunta.
Konkurssi paikka nimeltä Ähtäri
Anonyymi-ap
131204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Koko matkailumäki kaatumassa ja sitä myötä autioitumassa. Olipa kyllä hyvä että kuntalaisten viimeisillä rahoilla sinne metsän keskelle tehtiin se saatanan uimahalli joka jo muutenkin aina kiinni! Hienoa Kepu, Demarit ja muut umpipöljät, kiitoksia oikein kovasti! 👏
Ei tainnut kaatua, kun pääsi velkasaneeraukseen,harmittaako?
Ei tule liitosta.muuta jännää tiedossa
Kyllä tulee, pakkoliitos.
Ministeriö sanelee Ähtärille ehdot, ei siinä paikalliset päättäjät (onneksi !) pysty päätöksiä tekemään. Pakkoliitos ja niin tiukka talouskuri, jota ei ole tähän mennessä nähty. Viimeinkin saadaan Ähtärin veronmaksajille edes jotain toivoa tulevaisuudesta, tätä on odotettu kauan. Kaksi kertaa kriisikuntamenettelyssä olleen kaupungin päättäjät eivät ole muuttaneet toimintatapaansa, taloudellinen tilanne on erittäin huono ja mistään ei ole edes haluttu oppia. Ministeriöltä toivotaan nyt vain tiukkaa otetta, Ähtärin päättäjille varataan toki tilaisuus tulla kuulluiksi, mutta toivottavasti ministeriö ei ota tätä huomioon, vaan tekee ryhdikkäästi ja päättäväisesti omat ratkaisunsa.
Ei mikään kunta huoli keskustalaista Ähtäriä vaivoikseen.
Ei sitä pakkoliitoksessa kysytä.
Kaikkihan nämä pikkukunnat ovat kepu-vetoisia, eipä taida tahti paljon muuttua, oli suunta mikä tahansa.
Multia olis hyvä niin olis yksi kriisikunta vähemmän.🙃
Ähtärin tilanne on suorastaan hirveä .
Ei näytä hyvältä Ähtärin tilanne, veroilla on korotuspaine, työpaikat vähenee ja sen seurauksena myös asukkaat.
Kuntaverolle on määritelty katto ja jo nyt ollaan melkein siinä. Lisärahaa ei kuntalaisilta saa, joten pakkoliitos vääjäämättä edessä.
Kiitos Keskusta, kun tämänkin aiheutitte.