Olen nyt ystäväni innostamana käynyt netissä katsomassa, mitä ihmiset keskustelevat ja pieni masennus hiipi mieleen.
Olen kahden lapsen eronnut yh-äiti. 37-vuotias, hoikka, sopusuhtainen ja ns. hyvin säilynyt. Minulla on pitkät vaaleanruskeat hiukset ja ihan sievät kasvot. En ole kuitenkaan löytänyt uutta rakkautta eron jälkeen. En ole kyllä etsinytkään. Aika on mennyt töissä ja kotia ja lapsia hoitaessa, ystäviä tavatessa. En kerta kaikkiaan näe uusia (vapaita) miehiä. En ole myöskään halunnut edes mitään epävarmaa satunnaissuhdetta, koska lasten hyvinvointi on ollut minulle tärkeää, en halua että heidän elämässään miehet vaihtuvat tiuhaan tahtiin.
Haluaisin kuitenkin rakastaa, helliä miestä, harrastaa seksiä, matkustella ja nauttia kivoja viini-illallisia rakkaan kanssa. Puhua elämästä ja toiveista, jakaa ja kokea asioita yhdessä.
Kun luen kuitenkin näitä palstoja, tuntuu, että ihmiset ovat kovin katkeria, pettyneitä ja toisaalta esim. seksipalstalla asettavat niin kovia vaatimuksia, etten usko kykeneväni niitä edes täyttämään. Olen kuitenkin suhteellisen ujo, ihan tavallienn nainen, en mikään seksipapitar.
Onko neuvoja miehet ja naiset? Onko toivoa? Olenko tuomittu yksinäisyyteen yh-äitinä?
Olen kahden lapsen eronnut yh-äiti. 37-vuotias, hoikka, sopusuhtainen ja ns. hyvin säilynyt. Minulla on pitkät vaaleanruskeat hiukset ja ihan sievät kasvot. En ole kuitenkaan löytänyt uutta rakkautta eron jälkeen. En ole kyllä etsinytkään. Aika on mennyt töissä ja kotia ja lapsia hoitaessa, ystäviä tavatessa. En kerta kaikkiaan näe uusia (vapaita) miehiä. En ole myöskään halunnut edes mitään epävarmaa satunnaissuhdetta, koska lasten hyvinvointi on ollut minulle tärkeää, en halua että heidän elämässään miehet vaihtuvat tiuhaan tahtiin.
Haluaisin kuitenkin rakastaa, helliä miestä, harrastaa seksiä, matkustella ja nauttia kivoja viini-illallisia rakkaan kanssa. Puhua elämästä ja toiveista, jakaa ja kokea asioita yhdessä.
Kun luen kuitenkin näitä palstoja, tuntuu, että ihmiset ovat kovin katkeria, pettyneitä ja toisaalta esim. seksipalstalla asettavat niin kovia vaatimuksia, etten usko kykeneväni niitä edes täyttämään. Olen kuitenkin suhteellisen ujo, ihan tavallienn nainen, en mikään seksipapitar.
Onko neuvoja miehet ja naiset? Onko toivoa? Olenko tuomittu yksinäisyyteen yh-äitinä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä se vielä joku kaunis taikka sateinen päivä eteesi tipahtaa...se ihana ja mahtava uros joka saa jalat altasi ja haluaa antaa kaiken itsestään ja jakaakseen sen sun kanssasi:)
Itsekin jopa uskon tähän asiaan...ehkä siinä aikaa voi mennä mutta ei kait täsä nyt niin kiire ole. Kyllähän sitä kaipaa jo sitä omaa hanispuppelia jota saa helliä ja huomioida ja rapsutella ja kutkutella ja halailla ja suudella yms....mutta eiköhän se vielä ihme tapahdu kohdallamme ja saamme kummastella että kylläpäs kannattikin odotella että tämä joku eteeni tipahti:)
Itsekään kun en paljoa missää käy niin vaikea toisaalta on keneenkään törmätä...ehkä se vaan on sitten oma syy;)
Joten älä menetä todellakaan toivoasi. Tiedän kyllä että välillä se todellakin tuntuu aikas tylsältä ja toivottomalta...niin koen itsekin. Elämä on vaan tätä duunissa käyntiä ja loppuajat vaan sitä himassa ihmettelee...no ehkä vähän frendien kanssa jotain pientä taikka sitten purkaa omat tylsyytensä punttien kolisteluun, makkarin puolella, taikka duunin salilla. Muksujen tapaaminen tietty on tosi mahtavaa on taas jotain muutakin normaali rutiineista poikkeavaa:) 11v ja 1v 3kk (Hyvät jätkät)
Punttihomma on kyllä hyvä vastapaino kun duunini on pelkkää istumista ja usein pitkiä päiviä....
ehkä tää taas vähän röntyili/rönsyili minne sattuu...tiedä nyt oliks tässä mitään fiksua antia....ehkä tämä taas oli vaan sitä tylsyyden purkamista...kirjoittaa vaihteeksi tänne;)heh
Hyvät jatkot vaan sulle!!!
Sanoisin, että j o s vietät loppuelämäsi ilman kumppania, johtuu se kypsyydestäsi ihmisenä. Suurinta osaa niin vapaista kuin ei-vapaistakin voisi luonnehtia pakonomaisiksi pintaliitäjiksi; kun koko ajan on oltava menossa johonkin,(pintapuolisia) suhteita kyllä syntyy, mutta myös haihtuu. Koko ajan on kiire etsiä uutta sekä ihmissuhteissa että muutoinkin. Menneitä ei ehditä analysoimaan, eikä kokemuksista liiemmin opiksi oteta. Tällainen elämäntyyli kuluttaa ja köyhdyttää ihmistä.
Ole kiitollinen siitä, että sinulla on joskus ollut mahdollisuus kokea vakava parisuhde ja perhe-elämä. Itse olen 28-vuotias nainen, ja se ensimmäinenkin avo/avioliitto kokematta. Jos joskus siihen asti pääsisin, en pelkäisi eroa. Sillä esim. lapset ovat lahja, joiden saamisesta minulla ei ole tällä hetkellä mitään takuita.
Noista seksipalstojen jutuista en kauheasti välittäisi, ellet sitten varta vasten hae sieltä jotain uutta, tutkiskele sillä saralla. On uusi, ja täysin turha myytti että naisen pitäisi olla miehelle joku seksiorja. Kai se on jotain joidenkin ihmisten luomaa vastapainoa naisen tasa-arvoisuudelle (Suomessa kuitenkin nainen ja mies ovat tasa-arvoisia) ja jatkuville eroille. Kun tunteisiin ja pysyvyyteen ei voida luottaa, haetaan sängystä yhä hurjempia juttuja mitkä eivät kuitenkaan enää ajan saatossa tyydytä. Minulla oli työkaverina joskus 40-vuotias SM (sadomasokismi)-harrastelija, mies joka eli vielä nuoruuttaan. Sadistinen, ja kuitenkin haki hyväksyntää kaikilta, puhui hurjia ja yritti esittää koko ajan. Ei käynyt kateeksi. Mies ei kyennyt normaaliin suhteeseen, eikä hänellä tietääkseni ollut lapsia.
Rakastelu on kauneinta seksiä, ja siinä toinen ihminen hyväksytään kuten hän on, ja kuljetaan yhteisillä ehdoilla eteenpäin, hellien ja kuitenkin intohimoisina. Ei siinä mitään seksipappeja tai -papittaria kaivata.
Sinulle löytää varmasti hyvä mies, ja koska et hillu baareissa saatat löytää ihan vakavasti otettavan. Baarissa löytyisi helpommin seuralainen, mutta...ei koskaan tiedä mitä se sitten on. Olisiko sinulla aikaa aloittaa uusi harrastus?
OLETKO KOKEILLUT NETTITREFFEJÄ?
ITSE OLEN LÖYTÄNYT SITÄ KAUTTA FIKSUN MIEHEN.
EN KÄY BAAREISSA JOTEN MINULLAKAAN EI OLLUT MUUTA MAHDOLLISUUTTA TUTUSTUA UUTEEN MIEHEEN JA VIELÄ KUN LAPSIA ON KUNNIOITETTAVA UUDEN KUMPPANIN HAUSSAKIN.
Älä nyt vaivu epätoivoon. Niin hullulta kuin tuo otsikko voi monesta vaikkuttaakin, niin lapset voi tosiaan olla etu. Itsekin olen eronnut (mies) ja lapset eivät enää kuulu arkielämääni. Tietoisesti etsin kumppania, jolla on lapsia, ilman niitä elämä ei tunnu "kokonaiselta", tällaisiakin miehiä on vielä olemassa. Kun tähän vielä lisätään, että mies voi olla mukavan näköinen ja oloinen -ja suhtautuu varmasti tosissaan suhteen rakentamiseen. Tiedän, että se on kuin neulan etsintää sieltä kuuluisasta heinäsuovasta, mutta meitäkin on.
..ovat pitäneet minut vireessä ja nuorenmielisenä, varsinkin kun elää teini-ikäisen tytön rinnalla. Lapset pitävät huolen etten "mummoutumaan pääse ja olen ihmisenä tyystin toisenlainen kuin ennen lapsia. Vaikeat elämänkokemukset ovat kasvattaneet. En todellakaan kadehti uusia nuoria pariskuntia vaan toivotan siunausta..onni voi olla ohimenevä tila välillä. Uskoisin olevani vielä valmis uuteen suhteeseen aidosti ja miehen tulisi hyväksyä lapseni ja minä hänen. Olen ihmisenä vahvempi kun tiedän pärjääväni vaikkei sitä kumppania vielä ole. Talous kunnossa, kaksi tutkintoa, työelämässä, varallisuutta omiksi tarpeiksi, varaa satsata itseensä..oikeastaan ei mitään puutu..paitsi..
Näinhän se ikävä kyllä on. Kaikki vaativat kumppaniltaan täydellisyyttä: ulkonäköä, varakkuutta, ei lapsia jne. Ja yleensä haetaan vieläpä vain seksiseikkailuja. Niin naiset kuin miehetkin. Mikään ei riitä.
Itse olen 38v fiksu ja kaikin puolin ok mies, hyvä työ, ystäviä ja kaikki asiat kunnossa. Vain HÄN puuttuu jonka kanssa kokkailla yhdessä ja avata viinipullo. Olla lähekkäin, koskettaa. Kai tämä on sitä kohtaloa... Mut ei lannistuta, eihän :)