Ensimmäinen Minskin sopimus solmittiin 5. syyskuuta 2014 Ukrainan, Venäjän, Donetskin kansantasavallan ja Luhanskin kansantasavallan kesken. Toinen Minskin sopimus oli tulitaukosopimus. Sen allekirjoittivat Venäjän presidentti Vladimir Putin, Ukrainan presidentti Petro Poroshenko, Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti François Hollande 12. helmikuuta 2015.
Yhteistä noille kahdelle sopimukselle on, ettei Ukraina niitä halunnut sovitussa muodossa eikä myöskään Venäjä niitä halunnut sovitussa muodossa. Venäjä on noista ajoista lähtien nähnyt, että länsivaltojen tavoite oli vain ostaa noilla sopimuksilla aikaa saada sotilaallisesti erittäin heikolle Ukrainalle aikaa kasvattaa sotilaallista kyvykkyyttään.
Venäjä ei enää solmi mitään Minskin kolmatta sopimusta, joka olisi vain taistelut tulitauolla lopettava sopimus. Tällä kertaa Venäjä ottaa sotimalla sen, mitä se haluaa ottaa. Putin antaa asevoimiensa tehdä työnsä loppuun, kunnes hänen asettamansa tavoitteet on saavutettu.
Jos länsivallat haluaa jotain muuta, olisi niiden kyettävä johonkin muuhun kuin vain ilmoittaa haluavansa tulitaukoa. Olisi kyettävä saamaan Venäjä tilaan, jossa sen olisi pakko luopua jostakin. Se onnistuu vain sotimalla Venäjä vastaan kunnolla tai laittamalla Venäjän talous täysin polvilleen. Jos uhataan, uhkausten on oltava uskottavia eikä vain nimellisiä, kuten tähän saakka.
Tähän saakka länsivallat ovat ikään kuin pitäneet Ukrainaa löysässä hirressä vuodesta 2014 alkaen ja niin kuin Venäjäkin on pitänyt.
Edellä kirjattuun vaatimukseen länsimaat eivät kuuna päivänä kykene. Eivät kyenneet vuosina 2014-15 eikä 2022-25. Ei Yhdysvallatkaan ole kyennyt. Tämänhetkiset länsivaltojen johtajat Stubbista Merzin, Macronin ja Starmerin kautta Trumpiin ovat kuin ruotsalaisen Solsidan-komediasarjan hauskat hahmot. Taivastelua ja puheen pärinää riittää kovasti, todellisia vaikuttavia tekoja vähemmän.
Ei tule Minsk 3 sopimusta
14
193
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä aloitus.
- Anonyymi
Todella. Tulee mieleen Muumeista Muumimamman talon maalaus. Halukkaita oli mutta Pikkumyy epäili homman onnistumista: "kyllä kaikilla on haluja mutta onko kykyjä" ? Jotenkin noin se meni ja näinhän tämä Ukrainan puolustaminen Venäjää vastaan on mennyt kun puhutaan länsimaisesta avusta. Surkea on tilanne Ukrainan kohdalla mutta on se jonkinverran itse aiheutettuakin: jos et yllä lyömään kaveria kunnolla turpaan niin varmista että jakkara on saatavilla ennenkuin alat soittamaan suutasi.
- Anonyymi
Kohta se nähdään.
Nämä Minskin sopimuksethan olivat Putinille vain osa Ukrainan vastaista sotaa. Samaan pyritään taas. Ukrainaa vaaditaan luopumaan alueistaan ilman taistelua ja sen jälkeen vielä pyritään rajoittamaan Ukrainan kykyä puolustaa jäljellä olevia alueitaan.
- Anonyymi
moloch_horridus kirjoitti:
Venäjä pitää ihmiset kurjuudessa Valko-Venäjälläkin ja on Venezuelan liittolainen.
Aivan samoin kuin USA pitää Väli- ja Etelä-Amerikkaa kurjuudessa. Olisiko jo aika lopettaa tämä Bricsin avulla?
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samoin kuin USA pitää Väli- ja Etelä-Amerikkaa kurjuudessa. Olisiko jo aika lopettaa tämä Bricsin avulla?
LOL. On aivan varmasti kyse eri asiasta. Venäjä valtaa lähivuosina Valko-Venäjän.
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samoin kuin USA pitää Väli- ja Etelä-Amerikkaa kurjuudessa. Olisiko jo aika lopettaa tämä Bricsin avulla?
Brics - hehheh. Korruptiopoliitikkojen liitto. Yhdysvaltojenko pitäisi kantaa vastuuta Väli- ja Etelä-Amerikan valtioista? Eikö niillä kaikilla ole oma hallitus?
Oman valtion hallituksista ja poliitikoista ihmisten elämä on kiinni. Eivät kaikki Väli- ja Etelä-Amerikan maat kurjuudessa elä. On siellä muutama valopilkku kuten Costa Rica ja Uruguay. Taitaa Chilelläkin nykyään mennä ihan kohtuullisesti. Venezuela on tänä päivänä kurjin tapaus. Useimpien latinalaisen Amerikan maiden tila on kohtuu hyvin pärjäävien ja Venezuelan väliltä.
HÄLYYTYS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
HevonKUKKUA havaittu!.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57989Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103571Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53527
- 39518