Sannan aikana bensa 1,3 eur, sähkön alv 10 %

Riikka nosti bensan hintaa eurolla ja sähkön alvin 25,5 prosenttiin.
152545
16Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 152

Vanhimmat

Sanna oli köyhän kansan puolella 😍

Äänestä
  • Sanna on takin kääntäjä ja hölmöjen johtaja.

    Äänestä

  • Sannan aikaan pussin makaroonia sa 19 sentillä.

    1Äänestä

  • AI-yhteenveto
    Bensan hinta on vaihdellut huomattavasti vuosien 2000 ja 2025 välillä. Vuonna 2000 95-oktaaninen bensiini maksoi keskimäärin 1,071 euroa litralta. Vuonna 2025, tammikuussa, 95-oktaanisen bensiinin keskihinta oli 1,8 euroa litralta, kertoo Tilastokeskus. Tämä tarkoittaa, että hinta on noussut selvästi 25 vuoden aikana.
    Tarkemmin tarkasteltuna:
    2000:
    95-oktaanisen bensiinin keskihinta oli 1,071 euroa litralta.
    2012:
    Hinnat olivat jo nousseet reilusti, ja bensa maksoi jo "vanhan kympin" eli yli euron litralta kertoo Ilta-Sanomat.
    2022:
    Ukrainan sodan vaikutuksesta hinnat nousivat edelleen, ja esimerkiksi dieselin keskihinta oli toukokuussa 1,78 euroa ja 95-oktaanisen bensiinin 1,88 euroa, uutisoi Apu360.
    2024:
    Vuoden alussa polttoaineveroa alennettiin, mutta uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen nousu nostaa hintoja vuoden 2025 alusta, kertoo Yle.
    2025:
    Tammikuussa 2025 95-oktaanisen bensiinin keskihinta oli 1,8 euroa litralta.
    Bensan hinta on siis noussut tasaisesti koko 2000-luvun ajan, ja hintojen nousuun ovat vaikuttaneet monet tekijät, kuten öljyn hinnanmuutokset, verotus ja uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    AI-yhteenveto
    Bensan hinta on vaihdellut huomattavasti vuosien 2000 ja 2025 välillä. Vuonna 2000 95-oktaaninen bensiini maksoi keskimäärin 1,071 euroa litralta. Vuonna 2025, tammikuussa, 95-oktaanisen bensiinin keskihinta oli 1,8 euroa litralta, kertoo Tilastokeskus. Tämä tarkoittaa, että hinta on noussut selvästi 25 vuoden aikana.
    Tarkemmin tarkasteltuna:
    2000:
    95-oktaanisen bensiinin keskihinta oli 1,071 euroa litralta.
    2012:
    Hinnat olivat jo nousseet reilusti, ja bensa maksoi jo "vanhan kympin" eli yli euron litralta kertoo Ilta-Sanomat.
    2022:
    Ukrainan sodan vaikutuksesta hinnat nousivat edelleen, ja esimerkiksi dieselin keskihinta oli toukokuussa 1,78 euroa ja 95-oktaanisen bensiinin 1,88 euroa, uutisoi Apu360.
    2024:
    Vuoden alussa polttoaineveroa alennettiin, mutta uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen nousu nostaa hintoja vuoden 2025 alusta, kertoo Yle.
    2025:
    Tammikuussa 2025 95-oktaanisen bensiinin keskihinta oli 1,8 euroa litralta.
    Bensan hinta on siis noussut tasaisesti koko 2000-luvun ajan, ja hintojen nousuun ovat vaikuttaneet monet tekijät, kuten öljyn hinnanmuutokset, verotus ja uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteet.

    Bensan hinta pitäisi olla nyt 2,00 euroa ja sen pitäisi nousta joka vuosi 10 senttiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Bensan hinta pitäisi olla nyt 2,00 euroa ja sen pitäisi nousta joka vuosi 10 senttiä.

    Tuolla kaavalla bensa oli ilmaista vuonna 2005.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Tuolla kaavalla bensa oli ilmaista vuonna 2005.

    Outo logiikka, kun tuossa ei puhuttu menneisyydestä mitään.

    Jos joku laki tulee voimaan tänään, niin pitikö sitä soveltaa vuonna 1975?

    Äänestä

  • Sanna nosti työtuloje suojaosan 300 eurosta kk 500 euroon kk ja Orpo, Purra ja Satonen poistivat sen kokonaan. Nyt Orpo. Purra, Grahn-Laasonen ja Marttinen haluavat myös toimeentuulotuen 150 euroa kk (kotitalous) työtulojen suojaosan pois!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sanna on takin kääntäjä ja hölmöjen johtaja.

    Jo olet persu, niin sinuna minä en kehtaisi puhua takinkäännöistä mitään.

    -Se ei minulle kävisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Outo logiikka, kun tuossa ei puhuttu menneisyydestä mitään.

    Jos joku laki tulee voimaan tänään, niin pitikö sitä soveltaa vuonna 1975?

    Jos bensan hinta vuonna 2025 on 2,00 euroa ja se nousisi vuosittain 10 senttiä, niin tämä malli ennustaa seuraavaa:

    Bensan hinta vuonna 2025: 2,00 €
    Bensan hinta vuonna 2024: 2,00 € − 0,10 € = 1,90 €
    Bensan hinta vuonna 2023: 1,90 € − 0,10 € = 1,80 €
    ...

    Näin jatkamalla, päädytään siihen, että bensan hinta vuonna 2005 olisi ollut negatiivinen, mikä ei ole järkevää. Negatiivinen hinta tarkoittaisi, että bensa "maksetaan" kuluttajalle, mikä ei tietenkään ole mahdollista.

    Kaava bensan hinnalle ajan funktiona, oletetaan että bensan hinta kasvaa 10 senttiä vuodessa.

    P(t) = P_0 * e^(r * t)

    Missä:
    P(t) on bensan hinta ajan hetkellä t,
    P_0 on alkuperäinen hinta (esim. bensan hinta lähtövuonna),
    r on kasvu (prosentuaalinen kasvu vuodessa),
    t on aika vuosina,
    e on luonnollinen logaritmi (noin 2,718).

    Vuosittainen kasvu prosentteina:
    Jos bensan hinta nousee 10 senttiä vuodessa ja lähtöhinta on 2,00 €, niin vuosittainen kasvu on:

    r = 0,10 / P_0 = 0,10 / 2,00 = 0,05 = 5%

    Eksponentiaalinen kaava bensan hinnalle:
    P(t) = 2,00 * e^(0,05 * t)

    Esimerkki:
    Bensan hinta vuonna 2030 (5 vuotta eteenpäin):
    P(5) = 2,00 * e^(0,05 * 5) = 2,00 * e^(0,25) ≈ 2,00 * 1,2840 ≈ 2,57 €

    Näillä kaavoilla pääset helposti laskemaan bensan hinnan haluamaasi vuoteen. Esimerkiksi vuonna 2005 bensan hinta olisi ollut noin 0,74 €.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sanna on takin kääntäjä ja hölmöjen johtaja.

    Siis tarkoitat Purraa setäkulta persulasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Sanna nosti työtuloje suojaosan 300 eurosta kk 500 euroon kk ja Orpo, Purra ja Satonen poistivat sen kokonaan. Nyt Orpo. Purra, Grahn-Laasonen ja Marttinen haluavat myös toimeentuulotuen 150 euroa kk (kotitalous) työtulojen suojaosan pois!!!

    Älytöntä !

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Jo olet persu, niin sinuna minä en kehtaisi puhua takinkäännöistä mitään.

    -Se ei minulle kävisi.

    No nämä palstapersut nyt on mitä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    No nämä palstapersut nyt on mitä on.

    persut hulluja?

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Sanna nosti työtuloje suojaosan 300 eurosta kk 500 euroon kk ja Orpo, Purra ja Satonen poistivat sen kokonaan. Nyt Orpo. Purra, Grahn-Laasonen ja Marttinen haluavat myös toimeentuulotuen 150 euroa kk (kotitalous) työtulojen suojaosan pois!!!

    Sannan hallitus- SDP Vas Vihr Kepu RKP - hoiti asiat paremmin vaikka silloin oli korona ja UKR hinnanousut alkoi...

    - silti Sannan aikana kansa pärjäsi paremmin kuin nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Jos bensan hinta vuonna 2025 on 2,00 euroa ja se nousisi vuosittain 10 senttiä, niin tämä malli ennustaa seuraavaa:

    Bensan hinta vuonna 2025: 2,00 €
    Bensan hinta vuonna 2024: 2,00 € − 0,10 € = 1,90 €
    Bensan hinta vuonna 2023: 1,90 € − 0,10 € = 1,80 €
    ...

    Näin jatkamalla, päädytään siihen, että bensan hinta vuonna 2005 olisi ollut negatiivinen, mikä ei ole järkevää. Negatiivinen hinta tarkoittaisi, että bensa "maksetaan" kuluttajalle, mikä ei tietenkään ole mahdollista.

    Kaava bensan hinnalle ajan funktiona, oletetaan että bensan hinta kasvaa 10 senttiä vuodessa.

    P(t) = P_0 * e^(r * t)

    Missä:
    P(t) on bensan hinta ajan hetkellä t,
    P_0 on alkuperäinen hinta (esim. bensan hinta lähtövuonna),
    r on kasvu (prosentuaalinen kasvu vuodessa),
    t on aika vuosina,
    e on luonnollinen logaritmi (noin 2,718).

    Vuosittainen kasvu prosentteina:
    Jos bensan hinta nousee 10 senttiä vuodessa ja lähtöhinta on 2,00 €, niin vuosittainen kasvu on:

    r = 0,10 / P_0 = 0,10 / 2,00 = 0,05 = 5%

    Eksponentiaalinen kaava bensan hinnalle:
    P(t) = 2,00 * e^(0,05 * t)

    Esimerkki:
    Bensan hinta vuonna 2030 (5 vuotta eteenpäin):
    P(5) = 2,00 * e^(0,05 * 5) = 2,00 * e^(0,25) ≈ 2,00 * 1,2840 ≈ 2,57 €

    Näillä kaavoilla pääset helposti laskemaan bensan hinnan haluamaasi vuoteen. Esimerkiksi vuonna 2005 bensan hinta olisi ollut noin 0,74 €.

    Stubb ei osannut laskea edes alakoulun laskutehtävää.

    Äänestä

Sannan aikaan kaikki oli paremmin.

Äänestä
  • Työllisyyskin tapissa...

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Työllisyyskin tapissa...

    Kesätkin normaaleja...

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kesätkin normaaleja...

    Persut eivät olleet ehtineet muuttaa vielä ilmastoa.

    Äänestä

  • Pakkopainostusåiikit, maskit, polttoaineenhinnat korkeat..... Haloo

    Äänestä

  • Luuletko todella että Sanna hoiti asiat hyvin? Poliitikoilla on takapirut (neuvonantajat) jotka asioita hoitaa. Poliitikko on ainoastaan toisten ajatusten paskan jauhaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Persut eivät olleet ehtineet muuttaa vielä ilmastoa.

    Vihreiden puheenjohtaja ei kierrellyt eurooppaa hirmudieselillään. Oli se vaan aikaan ja Ohiveto oli huippu.

    Äänestä

  • Köyhätkin rikastuivat, koska perusturvaan tehtiin tasokorotus normaalien indeksitarkistusten lisäksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Pakkopainostusåiikit, maskit, polttoaineenhinnat korkeat..... Haloo

    Jauho-Riikkahan olisi kieltänyt maskit, koska ne peittävät kasvot 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Vihreiden puheenjohtaja ei kierrellyt eurooppaa hirmudieselillään. Oli se vaan aikaan ja Ohiveto oli huippu.

    Dieselit pitäisi kieltää. Bensa palaa puhtaammin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Työllisyyskin tapissa...

    Silloin keskityttiin töiden tekemiseen. Nykyään vain pötkötellään.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Työllisyyskin tapissa...

    Ja kansan vatutus tapissa, ihmisten ei punikkien.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Työllisyyskin tapissa...

    Silloin oli vielä varaa käydä töissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Jauho-Riikkahan olisi kieltänyt maskit, koska ne peittävät kasvot 🤣

    Tuo on sitä vihavassareiden logiikkaa… eli teidän päätöksillä se koskisi myös erityistilanteita.

    Kuten kännykkäkieltokeskusteluista olemme huomanneet… vihavassarithan niissäkin mussuttivat, entä jos joku tarvitsee kännykkää terveydellisistä syistä jne…

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kesätkin normaaleja...

    Just näin. Tänäkin vuonna jäädään kaikista Sannan aikaisista kesistä jälkeen hellepäivien lukumäärän osalta.

    Ilmasto siis lähtenyt viilenemään.

    Äänestä

  • Tietenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ja kansan vatutus tapissa, ihmisten ei punikkien.

    Nyt on tapissa perupirujen vuoksi.

    Äänestä

Harakkahan silloin sanoi, ettei bensan hinta ole noussut 10 vuoteen.

Äänestä
  • Fiksu mies. Vauraskin.

    Äänestä

  • Linnut o väärässä🙊

    Äänestä

  • Harakka aiheutti tiestön rappeutumista ja YLEN trollauksen omalta osaltaan.

    Äänestä

  • Hän myös lupasi, että kaikkien tilille tulee rahaa 🤗

    Äänestä

  • Nyt diesel oli 1,45.

    Äänestä

Porvarina totean tuon saman...ne polttoaineiden hinnat oli ällistyttävän matalia silloin 2020...polttoöljykin jotain 80 centtiä litra

Äänestä

Ja milloinhan Sannan aikana bensan hinta oli 1,3 euroa. Älä kirjoita potaskaa.

Äänestä
  • Sannan ollessa pääministeri.

    Äänestä

  • Juu muistan hyvin kun besan hinta Sannan aikana oli yli 2€/l ja diselin hinta taisi käydä yli 2,5€/l.
    Aika kultaa muistot aika voimakkaasti joillakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Juu muistan hyvin kun besan hinta Sannan aikana oli yli 2€/l ja diselin hinta taisi käydä yli 2,5€/l.
    Aika kultaa muistot aika voimakkaasti joillakin.

    Sannan kaudella
    bensa pomppas yli 2€/ litralta.

    PITKÄ TYÖMATKA,
    päivän palkka meni bensoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sannan ollessa pääministeri.

    Kyllä, juurikin silloin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sannan ollessa pääministeri.

    Latoit 0,5 l hinnan🙈

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Juu muistan hyvin kun besan hinta Sannan aikana oli yli 2€/l ja diselin hinta taisi käydä yli 2,5€/l.
    Aika kultaa muistot aika voimakkaasti joillakin.

    Samoin muistan. Järkyt hinnat oli ex hallituksen vuoksi, myös sähkössä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sannan ollessa pääministeri.

    Kaikki vaikuttaa kaikkeen, yrittäkääpä ymmärtää se. On aivan sama kuka on pääministeri, se ei vaikuta hevon paskaa yhteiskunnan hyvinvointiin, jos ei ruveta pilkkua viilaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Latoit 0,5 l hinnan🙈

    Puoli litraa sai 65 sentillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Puoli litraa sai 65 sentillä.

    Niin, mutta se oli piimää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sannan kaudella
    bensa pomppas yli 2€/ litralta.

    PITKÄ TYÖMATKA,
    päivän palkka meni bensoihin.

    Höpöhöpö

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Kaikki vaikuttaa kaikkeen, yrittäkääpä ymmärtää se. On aivan sama kuka on pääministeri, se ei vaikuta hevon paskaa yhteiskunnan hyvinvointiin, jos ei ruveta pilkkua viilaamaan.

    Aivan samaa mieltä.

    Äänestä

Ei pidä paikkaansa. Marinin aikana bensan hinta nousi roimasti. Ja syy on vihreiden.

Äänestä

Sannan ja Tuppuraisen
7 mrd euron
kehitysapu Italiaan,
ja NATOJÄSENMAKSU….JA
ENTISET VELAT PITÄÄ MAKSAA JOLLAIN.

JA SOTE UUDISTUS, TULI TODELLA KALLIIKSI.

Äänestä
  • Kyllä nuo muistetaan, kun äänestämään mennään.
    + muut vasemmiston touhut, naisministerin vaino?

    Äänestä

  • Kehitysavun ratkaisi eduskunta suurella enemmistöllä. Vain persut ei sitä ymmärrä.

    Äänestä

Muistan tuon 1,30 euron litrahinnan kuin eilisen päivän. Riikka runnoi tuohon euron lisää.

Äänestä
  • Nyt hinta on jotain 1,60 - 1 80 egeä. Eroa 1,30 eteen on sosialistin mielestä euro.
    Ja näille Einsteineille pitäisi jättää Suomen talouden hoito?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Nyt hinta on jotain 1,60 - 1 80 egeä. Eroa 1,30 eteen on sosialistin mielestä euro.
    Ja näille Einsteineille pitäisi jättää Suomen talouden hoito?

    Ex hallituksen aikaan dicel kävi 2,5€/ l
    Jos ilmoitat 0,5 l hinnan ni juu tuo 1,3€/0, 5 l suunnilleen oli.

    Nyt on halvempaa, ja tietkin korjattu. Kiitos hallituksellemme!!!

    Äänestä

  • Hyvä että tiedät mitä olet tehnyt, seurauksesi saat myöskin kantaa, odota vaan.

    Äänestä

Sannan aikana tankkasin 2,95€/litra hintaista bensaa.

Äänestä
  • Ei se poikha mikhään kallis hinta ole...siihen on vain pistetty pikkuisen tuota Lapin lissää,

    Äänestä

Sannan kaudella bensa maksoi 2,70 euroa litra, nyt ollut Riikan kaudella 1,80 ja alle.

Joka tankkauksella säästää kymmeniä euroja nyt Riikan kaudella verrattuna Sannan kauteen.

Riuska Riikka laitto tuulemaan.

Historiakirjoissa Sannakausi on kuvattu olleen yksi ihmiskunnan järkyttävimmistä ajanjaksoista. ellei jopa järkyttävin...pahempaa saa hakea...

Äänestä

Oli hienoa aikaa tuo. Kansa vaurastui ja kaikilla oli mukavaa.

Äänestä

Marinin hallituksen aikaan vuosiansioni olivat 65200- 67700 €, viime vuonna ne olivat 72500 € ja tänä vuonna tulevat olemaan noin 73800 €...ei tässä paljoa edellisen halliuksen aikaa kaipaa...

Äänestä
  • Mikä leuanliikuttaja -influensseri sitten olet? Tarjoatko ahterinäkymiä OnlyFanseissa?

    Äänestä

  • Julkisen sektorin turha. Palkat nousseet ansiottomasti persteitä nuollen.

    Äänestä

Toivottavasti sdp tekeen paluun, jotta saadaan taas halpaa bentsiiniä.

Äänestä
  • Polttoaineen hinnat nousuun,parkkipaikat pois, tiet jää hoitamatta, floppiyhtiöitä lisää?
    Maahanmuuttoa lisää, ongelmia lisää?
    Peukutajille käyttötilat?

    Missä oli ne hyvät asiat?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Polttoaineen hinnat nousuun,parkkipaikat pois, tiet jää hoitamatta, floppiyhtiöitä lisää?
    Maahanmuuttoa lisää, ongelmia lisää?
    Peukutajille käyttötilat?

    Missä oli ne hyvät asiat?

    Parkkipaikat pitää saada leveämmiksi, koska nykyiset autot ovat leveämpiä kuin Anglia.

    Äänestä

Eläkkeetkin nousivat huomattavasti normaalia enemmän Orpon hallituksen astuttua valtaan ==> ostovoima lisääntyi, juuri se mitä vassarit huutavat ketä leveänä.

Äänestä
  • Sannan kaudella oikeasti vähän ylimaksettiin Rinteen lupaama "vappusatanen" - sain itse nämä korotukset.

    Äänestä

Sellaista se on kun syydetään rahaa ukrainan narsisti hallinnolle ja halutaan olla sotilasliitossa niin kyllähän sitä rahaa kuluu ja siitä saa syyttää sitä joka näkyy peilistä. Ja sitä pikkutyttöä on aivan turha kehua, sehän on tämän kaiken aiheuttanut kumppaneineen. Ehkäpä sinultakin se kehuminen loppuu kun joudut koville, ootappa vaan.

Äänestä
  • Erittäin hyvä kommentti....noin se on...

    Äänestä

Valheellinen aloitus. Ex hallituksen aikana polttoaineet huiteli yli 2€/ l

Äänestä
  • Valheella oli lyhyet jäljet, taas🙈

    Äänestä

Alla linkki juttuun, jossa kerrotaan siitä, miten persu populisoi bensanhinnalla viimeisen päälle.

Äänestä

Valtiolle miljoonalasku, floppi firmasta.
2,8 milj. Liikettappiota.... 🙈

Äänestä

Tankkasin minäkin siihen hintaan.

Äänestä

Maksettiin ex hallituksen floppiyhtiöstä.

Äänestä

Just näinhän se meni.

Äänestä

Äänestin onneksi Persua, saatiin polttoaineen hinnat alas, ja paljon muitakin säästöjä.

Äänestä

Huvittaa kuinka lyhyt miesmuisti on eräillä.

Koronahässäkän alkuvaiheessa öljyn hinta putosi ja samalla kyykkäsi polttoaineiden hinnatkin.

Äänestä
  • Ei nää hermoheikot osaa lukea, vaan alkavat heti suu vaahdossa naputtelemaan.

    Äänestä

  • totta , kevät 2020....

    Äänestä

Kekkosen aikaan bensanhinta oli 1mk 80p 92/l. Kekkosen aikaan oli LVV. eli liikevaihtovero, eli mitä enemmän firma sijoitti rakentamiseen ja muihin parannuksiin jotka työllisti, sitä vähemmän osakeyhtiöt ja muut firmat maksoi veroa, koska voi vähentää liikevaihdosta ja sitten vasta verotettiin.

Nykyään kaiken alv:n maksaa kuluttaja ja firma tienaa koska kuluttaja maksaa arvonlisäveron ja joka ei lisää työllisyyttä, vaan osakkeiden omistajat tienaa.

Kaupassa maito litra maksoi 80p - 1,20mk, kahvipaketti maksoi noin 20mk, hedelmäkilo maksoi noin 3 - 5mk/kg.

Rakentaminen oli kannattevamapaa, terveyskeskusmaksuja ei ollut, sairaalamaksut 0mk.

Ynm. Ynm., muistaako kukaan?

Äänestä
  • Ei yritykset maksa nykyäänkään arvonlisäveroa, vaan asiakkaat.

    Koko alv-himmeli tulee lakkauttaa, koska se on väärinkäytölle altis ja kallis byrokraattinen turhake.

    Äänestä

Mitäs pösilöt äänestitte persuja. Nyt maksellaan sitten kovempia hintoja kaikesta. Pelkät 4G-liittymätkin kallistuneet puolella Purran runnomana.

Äänestä

Tuo sähkön arvonlisäkorotus tekee muuten vuositasolla melkoisen loven kukkaroon.

Äänestä
  • Se pitäisi kompensoida poistamalla sähkövero.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Se pitäisi kompensoida poistamalla sähkövero.

    Kuluttajan sähköveroa tulisi laskea noin 17,19 senttiä per kWh, jotta arvonlisäveron korotus kompensoituisi.

    Äänestä

  • En nyt oikein pysy kärryillä mistä korotuksesta puhut. Sähkön arvonlisävero on aina ollut sama kuin yleinen arvonlisävero, nyt 25,5 %. Muutamaksi kuukaudeksi, 1.12.2022–30.4.2023, arvonlisävero laskettiin 10 %:iin, kun sossut ajattelivat, että kansalaisten menojakin voitaisiin maksaa valtion kassasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Se pitäisi kompensoida poistamalla sähkövero.

    Totta. Mutta tämä hallitus on päättänyt varastaa kansalaisten ostovoiman valtiolle.

    Äänestä

Mutta nyt peukku on halvempaa kuin Marinin aikana.

Äänestä

Riikan oli pakko nostaa bensan hintaa että saadaan maksettua Marinin aiheuttamat taloustappiot. Ei ole edelleenkään järkevää myydä bensiiniä halvemmalla kuin omakustannushintaan. Mistä kohtaa se Marin oli hyvä ministeri?

Äänestä

Sähkö muuten kallistui roimasti Sannan kaudella 2022 kun Sanna ja Tytti ryssi Uniper kaupat, lahjoittivat 8 miljardia plus tulevien vuosikymmenien miljardivoitot Saksalle.

Muahahhahhaa

Äänestä

Hyvä Sanna! 💪

Äänestä

Oli halpaa ajella silloin sähköautolla. Ei ollut edes tehomaksuja.

Äänestä
  • Oliko halpaa, koska maajantuojat myi autot vuoden ilmaisilla sähköillä, miten se liittyy Sannaan?

    1Äänestä

Vuonna 2022 eli Sannan aikana hinnat olivat korkeimmillaan, kun 95E10-bensiinin litrahinta kävi lähes 2,60 eurossa

Äänestä

Sannan pm-kautena kaikki oli paremmin, kun meillä oli oikea hallitus, eikä mikään pelkkä mainehaitta.

Äänestä
  • Ei näkynyt mustelmia.

    Äänestä

Kansalla oli silloin vielä ostovoimaa.

Äänestä

Rainbow kahvi maksoi silloin 1,99e paketti, nyt 6,15e. Suklaalevy silloin pari euroa, nyt vitosen.

Äänestä
  • HK sininen maksoi 2 euroa, kun nykyään 3.

    Äänestä

Valtion velkakin oli silloin paljon pienempi kuin nykyään.

Äänestä

No ainakin Sanna oppi tanssimaan kontillaan ja pöydillä, ei siis menny ihan hukkaan se pääministeriys...

Hölkyn kölkyn 😭😭😭😭

Äänestä
  • Ennen pääministeriyttä Sanna oli pelkkä harmaa varpunen...Sannasta kuoriutui raju bilettäjä...40 v pissis.

    Äänestä

  • Nyt Sannaa kadehtii kaikki, jotka haluais tanssia julkisesti pöydillä, mutteivät uskalla.

    Vittu miten noloa porukkaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Nyt Sannaa kadehtii kaikki, jotka haluais tanssia julkisesti pöydillä, mutteivät uskalla.

    Vittu miten noloa porukkaa...

    Tpsipersu ei pöydillä tanssi, vaan varastaa vaalimainoksia.

    Äänestä

Bensa oli puolet kalliimpaa Marinin viherpuna hallituksen aikana verrattuna nykyiseen

Äänestä
  • Eikä ollut. 2020 kesällä oli selvästi halvempaa kuin on ollut kertaakaan nykyisen riisto- ja mainehaittahallituksen aikana.

    Äänestä

Sanna sanoi, että velanotosta ei kannata huolestua, sillä koko seuraavan vuosikymmenen jatkuva raju talouskasvu kuittaa vanhatkin velat. Suomi oli hänen sanojensa mukaan rikas maa, jonka tulee auttaa köyhiä etelän maita. Miten kävi?

Äänestä
  • Kävi niin, että oikeisto pääsi hallitukseen ja Suomi ei enää ole rikas maa. Hallituksen tavoitteena näkyy olevan, ettei talouskasvua Suomeen enää tule.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Kävi niin, että oikeisto pääsi hallitukseen ja Suomi ei enää ole rikas maa. Hallituksen tavoitteena näkyy olevan, ettei talouskasvua Suomeen enää tule.

    Tarkoitus on ajaa Suomi hallitusti alas.

    Äänestä

  • Talous alkoi sukeltaa Sannan aikana syksyllä 2023. Ei aiheuttanut mitään reagointia.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Talous alkoi sukeltaa Sannan aikana syksyllä 2023. Ei aiheuttanut mitään reagointia.

    Sanna ollut enää edes eduskunnassa syksyllä 2023...

    Äänestä

  • Kerrankin joku kertoo totuuden kaikkien oikeistovalheiden keskellä.

    Äänestä

  • Niin ku ei ollut ehtiny vielä korottaa kun hosui niiden korona rokotteiden ja liikkumisrajoitusten kanssa kuin päätön kana...jakoi eliitille korona tukea 100 tuhatta per julkkis ja hiljensi tällä julkkikset somessa, kukaan heistä ei kehdannut valittaa rajoituksista kun rahaa virtasi tilille...

    Vasemmiston valikoiva muisti on jo tiedossa.

    Äänestä

minun palkka oli 1990 luvun lopussa 36 markkaa, nyt sahatyöntekiänä 2025 vuonna 10,50 euroa joka tekee verojenjälkeen 1100€ kuukaudessa. köyhät kyykkyyn

Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    10,50 euroa on noin 63 markkaa. Palkkasi on siis miltei tuplaantunut.Bensiinin vaihteli 90-luvun lopussa 4 ja 6 markan välillä.

    https://www.is.fi/autot/art-2000008699632.html

    kyllä siksi voinkin levveillä

    Äänestä

  • 1100€??
    minä saan nettona eläkettäkin jo 2300 euroa....

    Äänestä

  • ei siis kannata olla missään pyhännällä töissä😂

    Äänestä

Sannalla on kympin pillu, kympin tunti

Äänestä
  • Kymppi toimi työnjohtajan apulaisena ja hänellä oli komennossaan kymmenkunta tukkilaista. Kympin apulaisella taas oli komennuksessaan viisi miestä ja häntä kutsuttiin kätyriksi tai viitoseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Kymppi toimi työnjohtajan apulaisena ja hänellä oli komennossaan kymmenkunta tukkilaista. Kympin apulaisella taas oli komennuksessaan viisi miestä ja häntä kutsuttiin kätyriksi tai viitoseksi.

    Kymmenen euron seteli on kymppi.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Kymmenen euron seteli on kymppi.

    Sannalle on kymppejä tarjottu, eikä ole rahoihin räkiny...

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Kymmenen euron seteli on kymppi.

    Löysin eilen laatikosta viiden euron setelin. Oli ollut siellä vuosia. Tosi hyväkuntoinen, ei taiteltu ei mitään. Minkähän arvoinen nykyään?

    Äänestä

Iltapaska kertoi että sannalla uusi lippis keikalla ja kallis.minun mielestä ,sannna on vetänyt venähtäneen vittunusa päähänsä ,ja kalliin sellaisen🤫

Äänestä

Sannan aloittaessa pääministerinä 95e bensa maksoikin tuon 1,3€ per litra, ja korkeimmillaan se oli Sannan pääministeriaikana 2,5€ per litra kesällä 2023.
Sannan lopettaessa pääministerinä 95e bensa maksoi vielä 2€ per litra...

Äänestä
  • Korjaan, 2,5€ per litra kesällä 2022.

    Äänestä

  • Minä tankkaisin ainoan kerran kesällä 2022 ja sattui just sinä päivänä olevan 2,60+ euroa 95E10. Sitten se hinta lähti putoamaan. Oli voittajafiilis.

    Äänestä

Maridanin aikana maailma muuttui kummasti, tauteja sotaa diktatuuria tilasi.

Äänestä

Oi niitä aikoja. Olisi pitänyt älytä kullata muistot silloin.

Äänestä

Sai sitä bensaa joskus 10 markalla peräti noin 15 litraa.

Äänestä
  • Kympillä sai reilun annoksen mustaakin.

    Äänestä

  • Tuo on varmaankin ollut lyijyllistä 92-oktaanista.

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Tuo on varmaankin ollut lyijyllistä 92-oktaanista.

    Ettei olisi vaan ostanut petroolia.

    Äänestä

Sanna sylkäisi kansanedustajan palkkanauhan päälle ja häipyi. Pitäkööt köyhät pennisensä.

Äänestä
  • Tuostahan ei varsinaisesti säästöä syntynyt, koska tilalle tuli toinen edustamaan kansaa.

    Säästö syntyy tietenkin hänen maksamistaan verosta, jotka ovat jopa enimmäkseen ulkomailta peräisin olevaa rahaa. Voidaankin sanoa, että hän saa aivovientituloja.

    Äänestä

Purrahan lupasi euron bensaa, mutta petti senkin lupauksen.

Äänestä
  • Tarvitaan taas Sanna, jos haluttaan halpaa bensaa.

    Bensan hinnanhan ei tarvitse muuttua, koska Sanna nostaa ostovoimaa, jolloin myös bensa on halvempaa. Tuntipalkalla saa enemmän litroja kuin aikaisemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Tarvitaan taas Sanna, jos haluttaan halpaa bensaa.

    Bensan hinnanhan ei tarvitse muuttua, koska Sanna nostaa ostovoimaa, jolloin myös bensa on halvempaa. Tuntipalkalla saa enemmän litroja kuin aikaisemmin.

    Sannan aikana bensa maksoi parhaimmillaan 2,5€/litra...

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Sannan aikana bensa maksoi parhaimmillaan 2,5€/litra...

    Mitä tarkoitat tuolla "parhaimmillaan"-määritelmällä? Minä tankkasin yli 2,60 euron litrahintaista 95E10 bensaa.

    Äänestä

Pitää ottaa se hinta hallituskauden lopusta. Ensimmäisen päivän hinta on vielä edellisen hallituksen tekoja.

Äänestä

Purran äärioikeistohallitus on himoverottaja ja näännyttää Suomen kansan.

Äänestä

Sanna on ihana.

Ei mulla muuta.

Äänestä

Sanna sitä, Sanna tätä. Olette te tumppu-Joonaksia kaikki. Eikö irtoa muuten?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Riikka nosti bensan hintaa eurolla ja sähkön alvin 25,5 prosenttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu