Trump on aikaisemminkin osoittanut viihtyvänsä diktaattorien seurassa. Sen sijaan demokraattisesti valittujen demokraattisien maiden johtajien seurassa Trump ei viihdy (Stubbia lukuunottamatta)
Seuraavaksi Trump odottaa innokkaasti Lukasenkan tapaamista.
Seuraavaksi Trump odottaa innokkaasti Lukasenkan tapaamista.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Muistan kuinka Trump viihtyi Pohjois-Korean Kimin seurassa ja suorastaan säteili iloa.
Stubb nuolee Trumpin varpaita ollakseen tälle mieliksi.
Stubb tulee vielä nolatuksi touhuineen.
Trump arvostaa kuitenkin Putinin puheita enemmän kuin Stubbin .
Juurikin näin.
Eihän Stubb ja Putin ole verrattavissa, Putin on Mersu ja Stubb mopo. eihän miljonääri seurustele kerjäläisen kanssa. Suomen (eliitillä ) ei ole minkäänlaista suhteellisuuden tajua, ainoastaan ylimielisyyttä ja kavereiden yhteistä tyhmyyttä.
Trump kävi ottamassa ahnaasti Putinilta suihin, koska kuvittelee saavansa sillä tempulla Nobelin.
Miten jollain voi olla lämpimät välit etsintäkuulutettuun rikolliseen?
Trump on rikollinen itsekin
Aivan täällä suomessa on valtaapitävien rikollisyhteisö josta ei puhuta ja jota ei täällä meuhkaavat tomppelit tajua.
Kaksi narsistia kokousti Alaskassa.
"Trump selvästi viihtyi Putinin seurassa"
Tottakai, kukupa ei viihtyisi, jios yleensä joutuu kuuntelemaan vain vajaa-älyisen vasemmiston houreista mölinää.
Kyllä hullu hullun tunnistaa.
tietysti viihtyy kun omiensa joukossa, harvoja on maailman mahtavimmat johtajat, vallan suhteen siis, eri asia mitä ovat ihmisinä..
TOTTA KAI ÄÄLIÖ KUN ON NIIN VIEDÄÄN KUIN PÄSSIÄ NARUSSA
Ja tuota idioottia persut ihailevat