Vetorahojen haaskaaminen haitallisiin tukiin on lopetettava . Ääneni menee sille puolueelle, joka lupaa lakkauttaa maataloustuet.
Maataloustuet pois, vuosisäästö 2,1 mrd. euroa
Anonyymi-ap
231975
9Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 231
Vanhimmat
Muut yritystuet myös. Puhutaan yli 10 miljardin rahasummasta, joka menee nyt kankkulan kaivoon.
Haetaan ne rahat kaivosta pois.
AI-yhteenveto
+8
Vuonna 2025 maataloustuet jatkuvat pääosin samalla linjalla kuin aiemmin, mutta joitain muutoksia ja tarkennuksia on tehty. Keskeisiä kansallisia maataloustukia on hyväksytty vuodelle 2025, ja niiden kokonaismääräksi arvioidaan noin 345,3 miljoonaa euroa, toteaa Maa- ja metsätalousministeriö.
Maalalouden voi sitten kieltää kokonaan ja känsä voi hankkia itte suuat itselleen.
Toimeentulotuista tulisi 10,7 miljardin säästöt.
Kylläpä se persua ulisuttaa 🤣
Kankkusellahan on jopa oma vesivoimala.
Porkku vaan oon. Vihaan persuja ja muita.
Tuo säätö olisi siinä mielessä parempi kuin maatalous.
Jos suomesta maatalous lopetettaisiin niin työttömäksi jää lomittajat, rehukuskit, eläinkuskit, teurastamotyöntekijät, meijerityöntekijät, jalostuslaitoksissa työskentelevat, eläinlääkärit yms.
Toimeentulotukien lakkautus ei aihuta muuta kuin säästöä.
"Toimeentulotukien lakkautus ei aihuta muuta kuin säästöä."
Yksai haittapuoli tuossa mainitsemastasi asiassa nyt on, eli sillä todella paljon suomalaisia ihmisiä alkaa hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi silloin menehtymään nälkään jos toimeentulotuet loppuvat ihan vallan kokonaan.
Vassaria ulisuttaa sitten kun Wolt ei enää ruokapulan vuoksi pysty toimittamaan ruokaa kotisohvalle mikä on laiskan työtä vieroksuvan vassarin tukikohta🤣
Toi oli Paras vinkki, kiitos 😃
Miksemme me vassarit saa mielestäsi käyttää omia rahojamme kuinka haluamme?
Sinähän kadehdit jopa entisen pääministerimme rahoja.
Rikollisuus räjähtäisi käsiin. Sitten ei olisi kokoomuspersullakaan kivaa kun pitää pelätä henkensä puolesta jatkuvasti.
Mutta ei se kylläkään yllätä, ettei kokoomuspersu ymmärrä tekojensa seurausta.
Persuako ulisuttaa? Mites tähän persut saadaan sotkettua? Vihervassari se osaa.
Mitäs te sitten vihaatte omaa maataloutta
Te vassarit olette kommareita joten teillä ei ole omaa rahaa. Kaikki on yhteistä.
SDP on tässä asiassa varma valinta. Ovat luvanneet leikata.
Kelan asuntotuet ja AY- verolle.
Joo, kyllä minä demareita lupaan äänestää ensi kerrallakin.
Kukaan ei ole ikinä jakanut enempää yritystukia kuin Sanna.
"Anonyymi
2025-08-17 10:12:33
Kukaan ei ole ikinä jakanut enempää yritystukia kuin Sanna".
++++++
Mistä se johtuu että hän niin teki?
Ai niin joo sehän oli se COVID-19.
Ai niin joo, niillä tuillahan saatiin tappiota tekevät kunnat voitollisiksi.
Minä en ole demareita äänestänyt 20 vuoteen. Eivät osaa hoitaa taloutta. Parhaita taloudenhoitajia on olleet keskustan talousministerit. Pekkala taisi olla paras ja haukuttu.
"SDP on tässä asiassa varma valinta. Ovat luvanneet leikata."
Maataloustuet ovat alunperin SDP:n (Tanner) aikaansaannoksia. Käykö SDP omia päätöksiää pyörtämään?
Eli Ääni Persuille, jos mieli syödä Suomalaista ruokaa😁
Kela makssaa tänä vuonna 18 miljardia euroa tukiaisia. Parhaiten tulisi säästöä lopettamalla kela.
Jonkun ne on joutilaatkin elätettävä.
"Anonyymi
2025-08-16 12:31:06
Kela makssaa tänä vuonna 18 miljardia euroa tukiaisia. Parhaiten tulisi säästöä lopettamalla kela."
+++++++++++
Mutta että entä työttömät persut jotka eivät ole AYssä
miten he pärjäävät?
Ehkä ne menee sitten töihin. Mutta että entä te tapatyöttömät vihavassarit? Millä te elätte? Kiljullako?
Joutilaita löytyy Stadin Itiksestä ja Puhoksessa eli siellä notkuu mamuja.
Työttömät persut, jotka eivät ole AY:ssä.? Hienoa että peukkua vetävä vihertävä vassari jaksaa olla kiinnostunut tästä. Voithan järjestää vaikka keräyksen heille.
Mikäli maataloustukiaiset lopetettaisiin niin tukijusseja kyttäävä sankka virkamiesarmeija joutuisi työttömäksi.
Eipä ikuisia työpaikkoja nykyään ole. Rakennemuutoksen vuoksi joutuu usein jopa uudelleen kouluttautumaan. Linnanmäen vedenneidotkin joutuneet jo muihin hommiin.
https://kotiliesi.fi/ihmiset/nostalgia/tata-tyota-pidettaisiin-nykyaan-aivan-absurdina-muistatko-linnanmaen-vedenneidot-ja-muut-kadonneet-ammatit/
Haluat siis, että köyhiltä loppuisi ruoka? Haluat myös tuhota meidän huoltovarmuuttamme?Ja toisekseen EU maksaa puolet maataloustuista.
Please! Älä taas ala jauhamaan, että ne EU:n maataloudella antamat tuet voitaisi käyttää johonkin muuhun. Ei voi, koska ne on ns. korvamerkittyjä.
Ei pottu mullan alla tiedä saako tukinulli veronmaksajien fyrkkaa vai ei. Se kasvaa siellä kolleegamukuloidensa kanssa joka tapauksessa.
Kasvaa, jos nullilla on varaa kasvattaa niitä.
Nykyisillä potunhinnoilla ei nimittäin olisi varaa ilman veronmaksajien fyrkkaa.
Mitta kuka ne sinne asettaa.
Tällä hetkellä joku sosiaalitoimen asiakas.
Toto-vetorahat saakin tuhlata maataloustukiin.
Tuottaja hintoihin 20% korotus, niin tukien tarve vähenee .
Tuottaja määrittelee hinnan, jolla myy. Sillä pitää firman pyöriä.
Kartelleja ei suvaita, jossa hinnat on yhteisesti päätetty, eikä kilpailua ole.
Kesko ja SOK päättäneet mitä maksavat. Muuten ostavat muualta.
Siinäpähän ostavat. Emme me missään säännelyssä sosialismitaloudessa elä, jossa valtio maksaa kolhoosien toiminnan.
Hinnat määräytyvät markkinoilla.
Voidaanhan ne lopettaa.Lopputulos on sittense, että elintarvikkeiden hinta nousee enemmän kuin tuon 2,1 miljardia eli kuluttajat maksavat leivästään huomattavasti enemmän kuinnyt.
Seurauksena on sitten lisäksi se, että maatalous loppuu Suomesta ja kriisiaikana ei ruokaa ole saatavilla. Maataloutta ylläpidetään tukirahoisn siksi, että se kuullu huoltovarmuuteen. Samalla tavalla valtio ylläpitää ammus- ja polttoainevarastoja verorahoilla.
Nämä asiat ovat hyvin helposti selvitettävissä netin kautta, mutta jos ontyhmä ja mitään ajattelmaton kuin AP, on selvä että edes helppo homma ei onnistu.
Juurikin noin. Tuohon voidaan lisätä myös se, että mikäli ruoka kallistuu, niin inflaatio nousee ja se tarkoittaa myös kaikkien valtion maksamien tukien nousua. Eli veronmaksajat maksavat kaikenlaisten tukien muodossa tuon ruuan hinnan kohoamisen.
Suomessa on ollut maataloutta ennen nykyistä byrokraattista tukihimmeliäkin. Se on täysin tarpeeton.
Suurin säästö saadaan lakkauttamalla haitalliset maataloustuet kokonaan.
EU sotki Suomen maatalouden.
On ollut. Ja kun se ala kasvoi, perustettiin osuuskunnat joiden kautta tuotteiden myynti helpottui. Jossain vaiheessa sitten renki ottikin isännän roolin ja nykyään osuuskunta määrää hinnan minkä he viljelijälle maksaa. No, se hintahan on tappiollinen maajussilleja siksi hänelle maksetaan hinnan erotus tukiaisina.
Ja se on pakko maksaa koska suomalainen maatalous ei pärjää muuten globaalissa kilpailussa vaan se loppuu jos tukieuroja ei tule. Ja kriisin sattuessa loppuu ruoka, kukaan ei suomalaisia ruoki vaan muut maat käyttävät kaiken itse.
Ukrainan sota näytti mitä se on jos omaa maataloutta ei ole: Afrikassa oli kaksi tai kolme.e sellaista maata ja niissähän sitten nähtiin nälkää kun viljatoimitukset Ukrainasta loppuivat.
Valiohan tukinullien itse omistama. Ovat keksineet ikiliikkujan.
Demut haluaa myös korotuksia polttoaineiden hintoihin… ja sitten ihmettelevät miksi kaikkien tuotteiden hinnat nousee 🤣🤣🤣🤣
Niin sitä luulisi. Mutta todellisuudessa Valio ja muut keskusliikkeet elävät ihan omaa elämäänsä. Ja ostavat sieltä mistä halvimmalla saa.
Eikä Valio viitsi edes noutaa maitoa pienimmiltä tiloista. Alle 200 lehmää, ei noudeta.
Ei ollut tukia ja tuntipalkalla sai kilon voita. Ei ole kovin kaukana sitä ennen vaati vielä enemmän työtä.
Kyllä se on Kesko ja S-ryhmä joka rahastaa ruualla.
Vuosi vuodelta paisuvalla eläke sosiaali terveys hyvinvointi palveluiden leikkauksilla joka kuuluu tuonti jaffojen piiriin säästö olisi kymmeniä miljardeja vuodessa siis muodostamassa vilttipeiton alta täinsaivarienpesä. Sinne ääni joka käyttää Raidia.
Maataloustuet kaikki pois. Kannatan.
Kaikki Kela-tuet pois. Kannatan.
Viime vuonna on lopettanut 1500 tilaa tuotantonsa kannattamattomana. Sama jatkuu, kosta on taas 100000 työtöntä lisää. ja ruoka maksaa 20 % enemmän. Nyt tukkuliikkeet hinnoittelevat ruuan hinnan ylijäämäeristä, jotka ovat Euroopassa 30 -40 % alle sikäläisen yleisen hintatason. Jatkossa syömme Saksalaista leipää ja muuta ruokaa, senkin valmistus siirtyy Suomesta, jos täällä ei tuoteta raaka-aineita.
Omavaraisuutta ja huoltovarmuutta tulee lisätä jotenkin.
Nythän meillä tuetaan vain isoja miljoonayritystiloja.
Onko meillä enää pientiloja?
Ehkä siinä olisi parantamisen varaa?
Pientilat eivät vaan menesty. Tuotto on liian pieni ja kiinteät kulut suhteettoman isoja.
Tarkoituksella ne pientilat on tehty kannattamattomiksi. Muuallakin EU:ssa maatalous on pahoissa vaikeuksissa.
Pankkien vaatimuksesta maataloudesta on tehty velkavetoista. Tukirahat ohjautuvat lainojen korkoina pankeille.
Naapurisi/sukulaisesi ajelee näköjään taas pellolla ja sitä kateudesta vihreänä katselet ikkunasta 😀
Mene vain reippaasti puunaamaan sitä 2001 vuoden Corollaasi.
Myös mamutus lopetettava. Siitä 10 miljardin säästöt.
Kannatan lämpimästi ajatustasi.
Persun säästöt on alapäässä
Vihavassareiden säästöt ovat yläpäässä 🤭
Vihreät eivät taida olla maalaisten ystäviä, eivätkä oikein pidä vanhuusväestöstäkään?
"Maatalous on merkittävä työllistäjä Suomessa, työllistäen suoraan ja välillisesti yhteensä noin 320 000 ihmistä, mikä on lähes 12 prosenttia kaikista työllisistä"
Jos maatalous loppuisi ja 320 000 ihmistä muuttuisi työttömiksi niin tulisikohan tuota säästöä. Tuollaisen lauma maksanee jonkinverran verojakin. Ja kun muuttusivat tukien saajaksi niin...
Minkä takia sinä olet maataloutta lakkauttamassa?
Elintarvikeala työllistää aika lailla duunareitakin, myöskin maatalouskoneala.
Vastaa nyt rohkeasti tuohon kysymykseen äläkä ala kiertelemään kuin kissa kuumaa puuroa.
niin , suomalainen maatalous työllistää about 30 000 ihmistä. Ei ruoan tuotanto mihinkään häviä, ei Saarioinen lopeta, vaikka suomalainen isäntä kuolee. Nytkin leipäviljasta suurin osa tuodaan ja jatkojalostetaan täällä.
Ei ole Suomelle mitään hyötyä tuottaa kannattamattomasti sianlihaa kiinalaisille. Tai miksi suomalaisen veronmaksajan pitää rahoittaa kiinalaisten mässäily possun pakaralla?
Tyhmyys paistaa vassareista kauas. Ei mitään ymmärrystä mihin maataloustukien poisto johtaisi.
Maataloutta tarvitaan jos Vasurit vielä haluavat miljoona Gazalaista tänne herrastelemaan, silloin tarvitaan ruokaa.
Kapitalstiporvareilla on kädet syvällä kansalaisten taskuissa.
Kokoomus ja Ruottalaiset pitävät elintasostaan huolen.
Kansallista tukea maksetaan vuoden 2025 tuotannolle arviolta yhteensä noin 345,3 miljoonaa euroa. Niistäkin osa menee tahoille, jotka ei tuota mitään alkutuotteita. Luonnonvarakeskus, Metsäkeskus, Proagria jne.
Pois vaan nuo tuet.
Mihin ne sitten säästyisi? Luuleeko joku tosiaan , että rahat käytettäisiin vanhusten hoitoon (joka on suurelta osin yksityisten bisnestä) tai terveden hoitoon (joka sekin on yksityislääkärien tilaustyönä tekemää)..
Ei ollenkaan, rahoilla ei edes maksettaisi velkapottia pienemmäksi vaan sillä paikattaisiin valtionyhtiöiden kassavajeita jotta sijoitajille riittäisi osinkoja.
Osa rahoista menisi toki kehitysyhteistyöhön kolmansiin maihin koska Suomi-kuvan ylläpito on joillekin tärkeää. Loppurahojen turvin voisikin hyväksyä jonkin EU sääntelyn
siltä osin mihin valtio voi vaikuttaa.
Suomi ei nouse säästämällä vaan rahaa saamalla ja mieluiten uusien työmahdollisuuksien kautta.
Et ole huomannut valtiontalouden olevan alijäämäinen?
Tasapainoitus aloitetaan karsimalla turhia menoja, jollaisia haitalliset maataloustuetkin ovat. Maataloustuotteille on jatkuva ja varma kysyntä. Ne kyllä menevät kaupaksi oikealla hinnallakin. Ei ole sen vuoksi mitään järkeä ottaa syömävelkaa.
Nytkin valitetaan ettei kaikilla rahat riitä ruokaan.Minä tyhjäsin jääkaavin ja vei ruuat variksille. Kyllä puhtaanapitolaitoksen työntekijät oli mielissään. Sinne meni hiillosmakkaratkin ja minä laihdun.
No sinähän varsinainen neropatti vasta olet.
Niin kauan kun ollaan eu:ssa ja eurossa tietäisi se kaikkien Suomen kauppoihin tulevien maataloustuotteiden loppumista vain päivissä.
Jos/kun sota/muu vakava kriisi tulisi ollaan kusessa kaikki. Ja kyllä pahalta näyttää että joku isompi rähinä on tulossa. Enää van ajankysymys...
Meritse Itämeren kautta tulee 95 % Suomen tuonnista ja Suomen maatalous on riippuvainen tuista.
Eteläiset maat saa enempi tukis vaikka ilmastollisesti ovat Suomeen nähden suotuisemmassa asemassa kun viljelyajan/satokauden pituutta/onnistumisprosentteja verrataan.
Niin mitäs sitten syödään? Kerro toki lisää älynväläyksestäsi.
Lisään: vuosittain 1300 maatilaa lopettaa toiminnan kannattamattomuuden vuoksi ja jo nyt esim. nautajauhelihasta on paikoin ollut jopa puutetta että on ollut tiskillä sanoa kauppiaallakin vain sitä ei-oota.
Eikä maatiloja ole niin kovin montaa tuhatta enää jäljelläkään että samaa menoa kauaa kestäis kun kohta tuotteista olis puutetta enemmänkin ja kaikista muistakin tuotteista ja raaka-aineista kuin vain lihasta.
Kyllä se ruoka loppuisi Suomesta ensimmäisen EU-maista jos kriisi iskisi jos omaa maataloutta ei olisi.
Ja ihan rauhankin aikana ruoka maksaisi moninkertaisesti nykytilaan verrattuna.
Kuluttaja saa ne tukieurot takaisin halvempien hintojen muodossa.
No sitäpä juuri. Pussinperällä ollaan käytännössä. Jos ei Pietarinpohjukkaa lasketa.
Eli haluat tappaa kotimaisen ruuantuotannon?
Kuvitteletko, että ruuan hinta olisi halpaa tai edes kohtuullisen hintaista sitten?
Miksi kukaan meille myisi halpaa ja ja vielä hyvälaatuista syötävää, kun kallis ja huonolaatuinenkin tekisi kauppansa?
Nääs ne markkinatalouden lait! Montaa asiaa ei ole pakko ostaa, mutta ruokaa on!
Toki söisit varmaan mielelläsi bulgarialaista jauhelihaa, luomua? tai romanialaista kanaa salmonellalla?
Minä en!
Jos haluamme syödä kotimaista ruokaa ja taata varmuusvarastomme. niin maataloustukiin ei pidä puuttua! Monikohan duunari tyytyisi siihen palkkaan joka maajusseille jää käteen!
aka moni, tutkittu juttu että jussin palkka on noin 40% korkeampi kuin duunarin.
Laitappas tuo tutkimus tänne ?
Äänestä kepua
Kepu enää aja maaseudun eikä maatalouden asoita. Ole enää vuosiin ajanut. 90-luvulla se alkoi. Siitä on tullut täysin kulttuurimarxistinen. Samaa mössöä rkp., kok., sdp., vas. ja vihr. kanssa.
Tuottaja hinnat takaisin ja tuet pois.Nykyisen keinotekoisen syöntituen voisi hakea sitten sossun luukulta.
Eikä tuo 2,1 miljardia edes riitä, koska pitää laskea myös himmelin vaatima byrokratia valvontasatelliitteineen päivineen.
Puhutaan aivan hirmuisesta vahingosta valtiontaloudelle.
Täysin idioottimaista touhua.
Haitallinen maahanmuutto maksaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi.
Eikä se edes tuota elintärkeää ruokaa. Vittu nää punikit on sanonko mitä...
Kyllä. Vastaa hyödyllisyydeltään perse edellä puuhun kiipeämistiä.
Nälkä tilalle. Tämä on punikin logiikkaa
Siis nälkä omalle kansalle. Muita kyllä ruokittaisiin hinnalla millä hyvänsä.
Haitallinen maahanmuutto pois
Vuosisäästö kymmenen miljardia. Vai mitä punikit.
Yhden tulijan kustannus valtiolle hänen elinkaaren aikana on 900 000 euroa.
Paljonko on tullut sellaisia tulijoita jotka ottavat valtion rahaa enemmän kuin sitä mahdollisella typanoksellaan valtiolle verotuloina tuottavat? Sata tuhatta ei saata riittää. Laskekaa huviksenne millainen hinta siitä valtiolle koituu.
Paljonko on 100 000 kertaa 900000? Siinä vähän osviittaa kuinka järisyttävän kalliista asiasta on kyse. Jussien pikkuinen palkka on pisara meressä. Ja nämä riivatut punikit vielä ilkeää vaatia maailman tärkeimmän ammatin lopettamista maassa. Muualla kyllä saa olla tukia mutta ei täällä. Asia on myös niin että pois silmistä, pois mielestä.
Hollannissa on uskallettu laskea kuinka paljon haitallinen maahanmuutto on maksanut siinä maassa. Vuosien 1995-2019 välisenä aikana hinta on järkyttävät 400 miljardia euroa.
Kun tämän suhteuttaa Suomeen, meillä hinta on kymmenisen miljardia per vuosi
Eihän punikit tietenkään tästä puhu eikä sitä halua poistaa koska se on heidän aiheuttama asia.
Pakkohan nuo kalliit ja haitalliset tuet on poistaa. Ei valtiontalous enää niitä keskä, koska rahat menee vanhenevan väestön paasaamiseen.
Mitäs me sitten syömme
Punikki on hyvä ja yrittää alkaa tuottamaan ruokaa ilman tukia. Se ei onnistu koko Euroopassakaan, niin kuinka se punikilta onnistuisi täällä jotka eivät ikinä ole olleet mitään yrittäjiä edes? Punikkien aate ei edes suosi yrittäjyyttä. Päinvastoin se hyljeksii sitä.
Tässä näemme taas punikkien yhden suuren ristiriitaisuuden. He käskee yrittämään (esimerkiksi ruokaa pitäisi tehdä ilmaiseksi) ilman tukia ja samaan aikaan heidän aate ei ole mikään yrittäjien etua ajatteleva.
Punikit toisinsanoen vaativat jusseilta yliluonnollisia voimia ja kykyjä
He siis kyllä varmaan sallii että maataloutta on, mutta heidän mielestään ruokaa pitäisi pystyä tuottamaan ilmaiseksi. Missään se ei ole onnistunut, eikä tule onnistumaan.
Punikit kun ovat kaikkitietävia Jumalasta seuraavia, heillä on lupa tulla näyttämään kuinka maatalous kannattaa ilman tukia. Tiloja lopettaa neljä kappaletta päivässä, joten tilaa on.
HOPIHOPI yrittämään siitä punikit.
Heh, on siinä kommunistilla jutut.
Nythän nimenomaan yritetään tuottaa ruokaa ilmaiseksi, joka sitten maksetaan neukkulaisittain valtion pussista.
Kun halutaan hintojen perustuvan markkinoilla, niin kuin yritystoiminnassa tehdään.
Periaatteessa tällä hetkellä maatilat ovat kansalaisten omistuksessa, koska kansa maksaa kustannukset. Tukijusseista on tehtävä renkejä, koska eivät he itse kustanna toimintaansa.
Sen vaan sanon, että jos maatalous menee tässä maassa kuralle, niin huonosti on asiat. Kun hätätilan tullessa ei edes leipäviljaa saa täältä, niin nälänhätä iskee.
Kaupunkilaispellet eivät tätä tajua, mutta eiväthän he leipää syökään.
Kuihtuvat pois heinineen ajan mittaan.
Minkä vuoksi alat aina jankkaamaan aivan eri asiasta, kun kyse on pelkästä hinnoittelusta?
Näin on
Hinnoittelu jos alenee, niin se tietää tilojen lopettamista valtavan vyöryn tavoin kun jo nyt tiloja lopettaa neljä kappaletta päivässä. Raha ratkaisee voidaanko tässä maassa tuottaa yhtään mitään ruokaa. Tajuatko mahdollinen punikki että tuotanto maksaa saatanasti? Teollisuus ja kauppa ovat vetäneet saavutetut edut tappiinsa lakkoaseellaan. Siksi tuotantopanokset ovat helvetin kalliita.
Miksi sinä kommunisti kirjoittelet täysin pänvastaista koko ajan?
Tässähän nimenomaan velvoitetaan tukinulleja NOSTAMAAN hintojaan, jottei sitä sovhoosia tarvitse veronmaksajien ylläpitää.
Emme me missään kommunismissa halua elää niin kuin sinä näköjään.
Ei saatanan ahne kauppa maksa enemmän jusseille. Tai teollisuus joka ostaa raaka-aineen jusseilta. Jusseilla ei ole pienintäkään neuvotteluvoimaa sanella piiruakaan sitä hintaa. Nämä rosvot sen sanelee. Teollisuus ja kauppa, kuljetus.
Jussit eivät voi lähteä lakkoilemaan kuten punikit ahneuksissaan tekee. Lehmät on lypsettävä aamuin illoin. Pankin piru ei jousta miljoona velkojen lyhennyksissä. Lähde siinä sitten työtaisteluun. Sitten kun väki on maailman kilteintä ja ujointa, ei siitä tule mitään.
Minä olin mukana (pitkä mies ihan eturivissä) silloin toistakymmentä vuotta miekkareissa jossa ukot poltti muutaman olkipaalin ja sian pää oli kepin nokassa. Tämä on pelleilyä eikä sillä ole mitään vaikutusta mihinkään, päättäjiin varsinkaan.
Ulkomailla on tuhat kertaa rajummat jussit. Siellä paska lentää oikeasti hienoilla kaduilla kun Ranskan tuliset jussit lähtee liikkeelle.
Minä olen muistuttanut paljonkin että kommunismi on murhannut sata miljoonaa ihmistä. Vihaan sekä sitä, että sen sisar-aatetta natsismia. Kommunismi on vasureiden lopullinen tavoite, utopia joka ei voi toimia ilman hirmuhallintoa.
En ole siis minkään aatteen kannattaja. Tottakai kannatan sitä että saamme ruokaa. Ilman tätä kommunismia muistuttavaa maataloustukea, sitä emme saisi ruokaa mistään.
Kuten olen sanonut tässäkin ketjussa, näyttäkää punikit mallia miten tuotanto onnistuu ilman tukia, niin että perhe saa siitä myös elannon.
Onko teistä miestä siihen? Tuskin on.
Kun tätä yhtälöä (eli saada maatalous ilman tukia kannattavaksi) ei koko saatanan eurostoliitto ole pystynyt ratkaisemaan, niin kuinka meidän kaikkitietävät punikit sen tekisivät, nämä ajatusten Tonavat?
Jos nyt punikit hokasitte edes tämän että asia ei ole pelkästään rahakysymys. Se on paljon enemmän muuta. Se on elämän ja kuoleman kysymys laidalla.
Ei laidalla vaan kansallemme. Vitun kännykkä käänsi
Onhan se kumma miten ulkomailla esimerkiksi kahvinviljelijät osaavat hinnoitella tuotteensa oikein. Hinnanvaihtelut näkyy viiveellä myös suomalaisen kaupan hyllyssä.
Mutta suomalainen tukinulli. Ei osaa edes peruslaskutoimituksia, jolla saisi määriteltyä tuotoksilleen kannattavan hinnan. Jo jostain jauhlihan kilohinnasta itkua tuhertavat, vaikka asia korjautuu nostamalla myyntihintaa. Niin, ja jos ei mene kaupaksi, niin sitten toimii aivan väärällä alalla. Silloin pitää jo harkita oikeisiin töihin menoa.
Only in Finland.
Suomessa ihan minkä vaan tuotteen tuottaminen on kalliimpaa kuin muualla.
Ja suomalainen maataloustuote ei menisi kaupaksi jos siitä pyydettäisiin sen oikea hinta. Ulkomailla vaan pystytään tuottamaan edullisemmin, syynä mm. pidempi satokausi ja isommat tilat.
Ei sillä ole merkitystä minkä verran tuottaminen maksaa, vaan sillä millä hinnalla tuotannon myy. Hinnan pitää kattaa tuotantokustannukset. Se on ihan perusmatematiikkaa pitkän linjan yritystoiminnassa. Startupit on erikseen, kuten Työkanava Oy, jossa organisaatio saatiin vasta perustettua, ennen kuin alkaa tuloksen teko.
Suomessa on kyllä kaikki kalliimpaa, kun verotetaan niin paljon. Ja näitä veroja menee juuri haitallisiin yritystukiin, joista peräti 90 prosenttia menee vanhan tehottoman yrittämisen säilyttämiseen, ja vain 10 prosenttia uuden kehittämiseen.
Tee paremmin. Et totisesti pysty
Jos maksaisit suomalaisesta leivästä sen todellisen hinnan mukaan, maksaisit siitä n. 2-4 kertaa sen minkä nyt. Luulenpa, että valitsisit sen huomattavasti halvemman ulkomaalaisen leivän. Jota ei sitten kriisiaikana olisi. Ja jonka hinta kyllä nousisi sitten kun Suomesta on maatalous loppunut.
Tämä nyt vaan on sitä faktaa jota et millään haluaisi hyväksyä. Maataloutta tuetaan juuri siksi, että se kuuluu huoltovarmuuteen kasiksi säilyisi. Saat ne tuet kyllä takaisin halvempina tuotteiden hintoina, niin että ei senkään puolesta pitäisi olla valittamista.
Se maksaa mitä maksaa. Pääasia on ettei eletä kommunismissa.
Nykyinen malli ei eroa juurikaan Neuvostoliiton maataloudesta, ja minä en sosialismista välitä, enkä usko että kovin moni muukaan suomalainen, koska olemme oikeistolaista kansaa.
Jos ei osaa yrittää kannattavasti, niin sitten pitää mennä töihin vaikka tehtaaseen.
Omavaraisuuden vaaliminen on täysin eri asia kuin neuvostoaikainen kommunismi.
Asian oikean laidan kyllä saa selville netin avulla. Se toki vaatii vähimmäismäärän älyä sekä halua tietää miten asiat oikeasti ovat.
Jos sitä halua ei ole, voi sitten kertoilla itselleen satuja vaikka neuvostokommunismista ja uskoa niihin. Sillä tiellä vain taivas on rajana.
Älä naurata. Omavaraisuudella ei ole mitään tekemistä maataloustukien kanssa, joka on pelkkä sosiaaliavustuksen muoto laskutaidottomille tukinulleille. Nythän tämä on pelkkää kommunismia.
Tuet pois niin kyllä se nulli sitten osaa kysyä sitä hintaa millä toimeen tulee, tai sitten vaihtaa lajia.
Kyllä, ja myöskin suuremmat tuet...
Omavaraisuus ei onnistu ilman maataloustukia. Eikä ilman valtion rahaa onnistu omavaraisuus ammustuotannon eikä polttoaineen varastoinnin suhteen. Eikä väyläinfrastruktuurinkaan ylläpito onnistu ilman valtion rahaa.
Ne kuuluvat kaikki omavaraisuuteen ja huoltovarmuuteen. Kuten maatalouskin.
Joo, syömimen onkin aina ollut turhan yliarvostettu päivärutiini ihmiskunnan historiassa.
Sä sitten varmaan äänestät kommunistista puoluetta.
Sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen puoluetta.
Samasta aatteesta on kyse maatalouden alasajossa. Marxin märkä uni.
Nykyinen mallihan muistuttaa kommunismia.
Sinä oletkin näköjään kommunisti.
Näin on . Perkeleen aate taustalla aina vassuilla
Aivan loistava avaus. Olen miettinyt tuota samaa. Vielä, kun lupaa meille fixitin. Teen vapaaehtoista kampanjatyötäkin. Kun vanha linja ei toimi, on aika kokeilla jotain uutta. Norjan linja. Öljyä löytyy ahvenanmaalta. Vielä kun lupaa aloittaa öljynporauksen lähden puoluetoimintaan mukaan
SDP lupaili poistaa maataloustuet. Nämä säästetyt rahat lähetetään sitten ulkomaille kehitysapuna.
Lisäksi SDP kertoi tekevänsä veronkorotuksia, joten varmasti mahdollisimman paljon suomalaisia saadaan näkemään nälkää.
SDP:tä äänestämällä aloittaja saa haluamansa ja ruoasta tulee vain rikkaiden etuoikeus.
Eikä pidä unohtaa, että SDP haluaa leikata puolustuksesta, joten nälkiintynyt kansa ilman puolustusta varmasti houkuttelee Venäjän kylään. Onhan SDP Venäjän ystäväpuolue.
SDP on luvannut leikata maatalous- ja yritystuista, koska siltä on tivattu mistä leikkaa.
Ei pidä sitten kysellä, jos vastaus ei miellytä.
Eikö ne natsit testanneet senkin että viikon elää ihminen ilman ruokaa.
Tukevimmat oli elossa kuukauden, kunhan vettä sai, - ruuatta ja vedettä eli viikon.
Miksi te persut aina tulette häiriköimään ketjuja sössöttämällä aivan muusta mikä on aiheena?
Hyväosaisia kun olivat...
Maataloustuotanto voidaan hyvin siirtää kiinaan. Ei suomessa kannata tehdä mitään jota kiinassakin pystytään tekemään 1 euron tuntipalkalla.
Toinen vaihtoehto on että juntit yrittää tuolla tuntipalkalla tehdä.
Älä viitsi persuilla.
Yhtä lailla voisit alkaa ulisemaan, että kaikki toiminta Suomesta pitää siirtää Kiinaan, jos veronmaksajilta ei tule fyrkkaa.
Kiinan maaviljelysmaa sisältää sellaisi määriä myrkkyjä, että he eivät itsekkään halua syödä oman maansa tuotteita. Siksi ostavat esim. Euroopasta ja Yhdysvalloista ja Kiinan valtio tukee muuttoliikettä mm. Venäjälle, jossa ahkerat kiinalaismiehet menevät naimisiin venakoiden kanssa ja pääsevät siten ostamaan viljelyalueita... Kiinan valtion rahallisella tuella.
Lopeta syöminen kokonaan. Kyllä me se hoidetaan ilman sinuakin. Tai osta jotain ulkolaismoskaa josta ei aina edes tiedö mitä se on ja mitä siihen on missäkin vaiheessa ympätty.
Miten se minun verorasitusta laskee, jos maataloustukien maksaminen jatkuu?
Nythän kuluttaja joutuu maksamaan ruoastaan kahteen kertaan. Ensin veroilla ja sitten vielä kaupan kassalla toiseen kertaan.
Kuka vajakki tuollaisen perkeleen on mennyt kehittämään? Vain työeläkehimmeli on sairaampi viritelmä.
joo, tuet pois, tuon rälssin elättäminen pitää loppua. Jos ei sellaista kuin ruokaa pysty tuottamaan markkinaehtoisesti, joutaa lopettaa.
huoltovarmuuden takia tiloja ei kannata ylläpitää, siihen on parempi keino lisätä viljan varmuusvarastoja ostamalla vilja maailmanmarkkinoilta, tulee paljon halvemmaksi.
Kataisen, Stubbin, Häkämiehen, Urpilaisen, Haaviston Sixpackhallitus Halosen allekirjoituksella tuhoututti varmuusvarastot puoleen.
Kun kriisiaikana sitä viljaa ei ole saatavilla.
Kuinka tyhmä ihmisen pitää oikein olla, jos ei sitä vielä ymmärrä, vaikka viimeisen alle kymmenen vuoden aikana on ollut joitakin erittäin hyviä esimerkkejä siitä, miten käy jos ei ole omaa tuotantoa tai valtavaa varmuusvaradtoa.
Älä viitsi persuilla.
Viljelty peltopinta-ala on ollut Suomessa vuosikaudet suunnilleen sama.
Kun maataloustuki nyt poistetaan, niin pellot tuottavat entiseen malliin. Viljelijä hinnoittelee vaan tuotantonsa sen mukaan, että saa tuotantokustannukset hoidettua ja itselleen säädyllisen palkan tehdystä työstä.
joo, se oli virhe, viljan varmuusvarastot pitää kasvattaa väh 3 vuoteen ostamalla maailmanmarkkinoilta Tuolla pelkällä kansallisella tuella saa leipäviljaa maailmalta 1500 miljoonaa kiloa.
Hölmöä hommaa rottia lihottaa. Ei vilja edes säily montaa vuotta.
Vilja säilyy vaikka kuinka kauan oikein varastoituna, älä höpötä sontaa.
Itävyys heikkenee ajansaatossa mutta kuivassa ja viileässä kyllä säilyy vaikka vuosikymmeniä.
Kun maajussi ei voi hinnoitella. Keskusliikkeet sanovat mitä he maksavat ja jos ei viljelijä myy, sitten ostetaan ulkomailta. Siinä sitten jää viljat mätänemään ja maatalousyritys kaatuu siihen. Sen jälkeenei ole kotimaista tuotantoa, joka kaiken muun lisäksi täyttää korkeammat laatukriteerit kuin monessa muussa maassa. Sitä valvotaan Suomessa suorastaan nihilistisellä tarkkuudella.
Eikä maajussi voi käytännössä myydä tuotteitaan kuin keskusliikkeille. Niillä on toimitussopimus myllyjen kanssa ja myllyt eivät saa ostaa tuotteita suoraan.
Se, että keskusliikkeet ovat saaneet tällaisen vallan, on vaatinut vuosikymmenten juonittelun ja kilpailijoiden ostamisen pois. Ja niin ollen kilpailua ei ole. Ja nyt Keskokin lopetti maataloustuotteiden kanssa touhuamisen ja myi sen osuuden Ruotsiin, Läntmännenille.
Jostain syystä ei lainsäädännöllä asiaan ole vaikutettu ja vaan ollaan päädytty tukipolitiikkaan. Mutta se tuki myös laskee elintarvikkeiden hintoja,niin että veronmaksaja saa osan tukirahoistaan sitä kautta takaisin.
Yrittäjä hinnoittlee itse tuotteensa.
Jos ei osaa yrittämisen perustaitoja, eikä ole edellytyksiä yritystoiminnalle, niin silloin pitää ajaa toiminta alas.
Hinnoittelee, jos on mahdollista. Ja lopettaa tuotannon, jos ei pysty hinnoittelemaan kannattavasti. Niin kuin maatalous Suomessa.
Näin pitää tietenkin toimia. Sitten tulee joku muu yrittämään paremmin. Se on markkinataloutta. Jos on kysyntää, niin silloin joku kokeilee tehdä tarjontaa. Kaikki voittavat.
Tuohan on silkkaa kommunismia.
Se on nimenomaan sitä. Osa Pohjolan aiottua holodomoria.
Jussit ei halunneet kommunismiin. He halusivat että Suomi pysyisi itsenäisenä.
Jusseille olisi kelvannut se että riittävä raha tuotantoon ja muuhun elämään tulee tuotteesta. Vassuille ei kelvannut sekään. He veivät eurostoliittoon maan. Ojasta allikkoon menivät punikit. Eu tukee jokaista aktiiviviljelijää.
Vassuille ei yksinkertaisesti kelpaa että maajussi saisi yhtään mistään rahaa maailman puhtaimman tuotannon pyörittämiseen. He vihaa jusseja silmittömästi ja ihmettelen mistä he aikovat ruokansa hankkia lähitulevaisuudessa jolloin ruokahuolto ulkomailta on lievästi sanottuna erittäin epävarmaa.
Älä viitsi persuilla. Vasemmistopuolueet olisivat lakkauttaneet maataloustuet jo vuosikymmeniä sitten, mutta sehän ei maalaistollojen liitolle ja nykyisille persutolloille käy.
Tukinullit tarvitsevat sosiaalihuollon elättämiseen.
Kyllä on kommunismi voimissaan Suomessa.
Sen "puhtaan tuotannon" voit käydä tarkastamassa Suomen vesistöistä ja Itämerestä.
Ennen maaataloustukia vesistöt olivat tiptop-kunnossa.
Ja tuota perkelettä pitää vielä verovaroin kannustaa. Kyllä olisi kirveellä töitä. Ei tähän nimittäin enää pelkät sakset riitä.
Maataloustukia maksettiin jo 1950-luvulla. Vesistöjen pilaantuminen ei ole millään lailla sidoksissa maataloustukiin, vaan siihen, että lannoitteiden on alettu käyttämään enemmän jotta saataisiin parempi sato. Ilman lannotteitaja erilaisiakasvimyrkkyjä ei vaan tule sellaista satoa kuin tarvitaan. Eivät oleöuomutilat menestyneet, niitä pidetään lähinnä harrastelumielessä.
Ja kyllä: verovaroin todella pidetään yllä Suomen maataloutta kuten myös muutakin omavaraisuutta, tähdäten mm. siihen että kriisiaikana olisi ruokaa saatavilla.
Jos ruokapula iskisi, sinä ja muut samanlaiset länkyttäjät olisitte ensimmäisenä ja kaikkein kovimpaan ääneen vaatimassa itsellenne vatsantäytettä.
Vasemmisto on tunnettu siitä, että heidän politiikkansa on edesvastuutonta ja täysin omien kansalaisten turvallisuudesta piittaamatonta.
Nimenomaan maataloustuet ovat mahdollistaneet tuon apulannan leväperäisen käytön.
Ennen oli ns. hybridituotantoa, eli karjaa joka tilalla, josta saatiin lannoitteet omavaraisesti peltoon. Ravinteet kiersivät, eivätkä valuneet suoraan vesistöihin, kuten nykyisiltä ylisuurilla traktoreilla tampatuilta pelloilta.
Silloin elettiin tehokkaasti, koska oli pakko.
Tuo pakottaminen pitää palauttaa. Vapaaehtoisuudella ei tuota vahinkoa saada korjatuksi.
Maataloustukia todella käytetään maatalouden ylläpitoon.
Ja ne lannoitteet nyt vaan in pakko hankkia. Ilman niitä sadot olisivat onnettoman pieniä ja kasvisairaudet rehottaisivat. Kannattavuus putoaisi paljon senkin alle mitä se on nyt. Se entisaikojen kuvittelemasi tehokkuus oli paljon vähemmän kuin nyt. Ei se pelastanut ihmisiä muinoin nälkäkuolemilta, vaikka luulisi että silloin sitä vasta olisi pakko olla erityisen tehokas.
Toki ympäristöhaitat ovat ongelmallisia, mutta niitä tulee joka tuutista, ei pelkästään maataloudesta. Jos nyt kaikki ympäristöä kuormittava toiminta lopetettaisiin, olisi se samalla aikamatka 1800-luvulle. Ja hyvinvointi olisi samaa luokkaa.
Alkuperäiset maatiaislajit elävät niukoissa olosuhteissa ja ovat paremmin turvassa taudeilta. Tärkeintä on hajauttaa tuotanto tarpeeksi pieniin yksiköihin, joka parantaa elintarviketurvallisuutta.
Luksuksen aika on ohi. Pitää palata juurille. Työvoimaa kyllä reservistä riittää.
Pohjois-Koreassa on kuuleman mukaan tuollainen tilanne. Siellä nähdään nälkää ja ja kuollaan nälkään. Ja niin kävisi myös Suomessa. Paitsi että varakkain väki kyllä saisi ruokansa ulkomailta mutta suurin osa kansasta ei.
Ja on sekin kokeiltu ja nähty, että luomutuotanto ei laajasti toteutettuna tuota riittävästi. Jotkut yksittäiset tilat kyllä, mutta se vaatii intohimoisen tuottajan ja paljon töitä. Jaetenkään se reservistä tuleva porukka ei ole sopivaa työväkeä sinne.
Tehän sitä kommunismia edustatte. Etkö olekin vassu? Vain vassut vihaa omaa maataloutta
Puhuu paskaa taas todennäköisesti punikki. Sinä brutus et voi kuvitella kuinka paljon jussit ovat tehneet vesiensuojelun eteen. Heille ei, saatana, anneta ymp.tukea ellei he täytä jokaisen pykälän prikulleen oikein. Tässä nähdään kuinka hölmöä porukkaa näissä asioissa täällä Suomessa on.
Vittu ne punikit siellä Kallion kolossa mistään tiedä.
Sitten tulee punikeille nälkä. Minä nauran siinä on
Nyt nähdään kuinka tavallaan pienestä hyllyt alkaa olla tyhjillään kuten jauhelihan ja pihvilihan osalta on. Tuottajalle asia on mitä suurin, sillä se merkitsee lautoja oviin ja tilan lopetusta.
Nyt kun punikit sanoo että kyllä ulkomailta tulee kaikki ruoka aina ja ikuisesti, niin eipä näytä siltä. Missä ne täydennykset viipyy jauhelihapulan ja pihvipulan tyhjentäessä hyllyjä? Eipä vaan täyty hyllyt. Tilanne on ollut päällä puolikin vuotta tai enemmän. Ei vaan kuulu ulkomailta sitä hormonilihaa.
Tämä lihapula on tullut jäädäkseen. Sitä ei korjata millään muulla tavalla kuin että tuplasti enemmän hintaa lihaan. Sekin on tehtävä pikaisesti ettei liikaa ehdi tilat lopettaa. Uutta tuotantoa ei ikinä tulla alkamaan samalla tilalla eikä millään tilalla.
Tuosta hormonista sen verran että Suomessa sitä ei ikinä ole käytetty koska se on ollut täällä kielletty. Ulkomailla sen käyttö lienee käytäntö vieläkin varsinkin eteläisessä Euroopassa. Siinä annetaan naudalle ja ehkä sioille hormonipiikkejä että ne kasvaisivat.
Jos tuottaja saisi kuutisen euroa kilo hintaa naudanlihasta, se voisi olla apu tähän lihapulaan. Nyt parhaan sonnin hinta on jossain 350 euroa/100kg.
Tämä punikkien luottamus ulkomaiseen mössöön on jotain käsittämätöntä. Ei sanat riitä kuvailemaan tätä ollenkaan.
Hei, punikit! Sielläkin jussit saa tukea vielä enemmän kuin meidän jussit. Silti koko eurostoliittoa on alkanut vaivata lihan väheneminen.
Tästä osoituksena se että Suomesta halutaan ostaa kaikki mahdolliset hienot ulkomaille tuotantoon. Lihapula ei ole pelkästään Suomen asia.
Kallion tyypeille tiedoksi että hieho on nuori, ei vielä poikinut nauta. Siis naaraspuolinen nauta. Kun se ensimmäisen kerran poikii, sitten se on lehmä.
Neuvostoliitossa oli tosi hyvät maataloustyöt. Kaikki meni hyvin ohjeitten mukaan. Se siitä ja samaa Suomeenkin.
Voisit heti alkaa boikotoida kaikkia ruokatuotteita, kauppoja jne😀
Just niin, Suomeen sama kolhoosi ja sovhoosi systeemi, niin hyvin perunat ja kaurat kasvaa, Ei tarvi mitään tehdä. Aamen.
Vetorahaa, sitä tässä tarvittaskin. Mietinki, et mitä puuttuu. Vetoraha, se sen täytyy olla, ku niin vedoton sluiba fiilis😅
Maataloustukiin otettu valtionvelka ei ole velkaa lainkaan.
Kun syömävelka kasvaa, mutta tulot pysyvät pieninä, voi ajautua tilanteeseen, jossa aiempien luottojen kuluista selvitäkseen on otettava lisää lainaa.
Lopetetaan maataloustuki. Seuraukset:
- ruuan hinta nousee
- kotimaisuusaste ruuantuotannossa laskee
- omavaraisuus heikkenee
- ruokahuolto vaarantuu
- Suomen kilpailukyky EU-markkinoilla heikkenee
- inflaation kasvu
- maatalouden väheneminen/loppuminen -> työttömyyden kasvu ja maaseudun infran rappeutuminen
- negatiiviset ilmasto- ja ympäristövaikutukset (metsien, vesistöjen yms. rappeutuminen hoidon puutteen vuoksi)
Käytännössä valtion nettosäästö voi jäädä hyvin pieneksi ja pahimmassa tapauksessa olla negatiivinen. Onneksi päättäjätasolla ei ole Iäpimätiä Suomi24-asiantuntijoita 😆
Kyllä oli taas epätoivoiset perustelut.
Ruoan hinta ei nouse veronmaksajalle, koska välissä oleva byrokratia poistuu. Tehokkuus siis kasvaa.
Maataloustuki on haitallinen tukimuoto, koska sillä pelataan pois myös kehitysmaiden tuotantoa länsimarkkinoilla. Maapallo on rajallinen alue eikä elintarviketuotantoon kelpaavia alueita ole määräänsä enempää. Tärkeintä on saada paras tuotos ympäristöystävällisesti kaikkialta.
Tuota maksimihyödyn saavuttamista estää maataloustuet, joilla lihotetaan jo entisestään leipääntyneitä tuottajia, jotka eivät osaa kehittää toimintaansa kestävämpään suuntaan.
Kaikki tutkimustieto osoittaa maataloustukien haitallisuuden. Sen vuoksi niiden maksaminen pitää lopettaa,
Esitäpä sitä mainitsemaasi tutkimustietoa. Vaikkapa kolme tutkimusta.
Saa olla suomen-, englannin- tai espanjankielinen. EU-maissahan maksetaan maataloustukia yli 100 miljardia vuosittain (koko maailmassa n
500 miljardia), joten kyllä luulisi tutkimusaineistoakin löytyvän.
En kuitenkaan pidätä hengitystä odottaessani minkälaisia tutkimuksia esität. En usko että esität ainuttakaan.
Sinulla perustelut ovat hyvin hauraita ja onttoja. Sellaista mätäkuun juttua.
Vai että oikein ruoka halpenee kuluttajalle? Välikädet (eli vassut käytännössä) pitää huolen että heille tulee mahdollisimman suuri siivu ruuasta.
Oletan että olet punainen. Itsehän te vassut veitte maamme kommunismiin. Jussit vastustivat siihen liittymistä.
Etkö osaa itse etsiä, vaan jatkat ideologista kommunistista änkkäämistä?
https://www.theguardian.com/environment/2024/apr/01/eu-four-times-more-money-farming-animals-than-growing-plants-cap-subsidy
" This article is more than 1 year old
EU pumps four times more money into farming animals than growing plants"
https://www.cambridge.org/core/journals/world-trade-review/article/relative-importance-of-global-agricultural-subsidies-and-tariffs-revisited/7F94B93E51ADE2DBC87E3F772225AC5E
"The Relative Importance of Global Agricultural Subsidies and Tariffs, Revisited"
https://arxiv.org/abs/2212.03503,
"The impact of CAP subsidies on the productivity of cereal farms in six European countries"
https://www.proquest.com/docview/2770622558
"The Impact of Subsidies on Persistent and Transient Technical Inefficiency: Evidence from Polish Dairy Farms"
https://vatt.fi/-/miten-tukea-maanviljelijoita-aiheuttamatta-haittaa-markkinoille-tai-ymparistolle-
"Miten tukea maanviljelijöitä aiheuttamatta haittaa markkinoille tai ympäristölle?"
Ota ne kommunistin lasit pois päässä ja tutki itse aihepiiriä. Lopeta tuo perseily.
"Ruoan hinta ei nouse veronmaksajalle"
Osaatko edes lukea? Käy edes speksaversilla.
Mikä pistää ihmisen hehkuttamaan kommunismia vuonna 2025?
Miksi sinä kommunisti yrität taas kääntää kaiken päälaelleen?
Ruuan hinta nousee yli 100 prosenttia tasan tarkkaan, koska se laski yli 60 prosenttia Suomen liityttyä Euroopan Unioniin. Kananmunien hinta putosi 6,50 markasta alle markan paketti. Laitilan kanaloista lopetti samantien suurin osa.
Sikatiloista on suurin osa myös lopettanut, koska ei lyö leiville tehdä ilmaista työtä.
Laittakaa punikit teidän mielestänne tärkeysjärjestykseen mistä pitäisi säästää ensimmäiseksi. Se kertoo teistä olennaisen
-Haitallinen maahanmuutto joka ottaa valtion rahaa kymmenen miljardia euroa joka ikinen vuosi
-Telakkatuki ja muut tällaiset teollisuuden tuet
-Maataloustuki jota ilman emme saisi ruokaa.
-Kehitysapu
Listaan lisäystä:
-Taiteen ja kulttuurin tukeminen
-Urheilun tuet
sekä mitä kaikkea tukia onkaan
Telakkatukea ei makseta, koska se on WTO:n kieltämä. Finveran takaus ei ole tuki, koska sen joutuu maksamaan takaisin, eli se on ainoastaan takaus.
Poistetaan myös agrikulttuurin tuet.
Mikään puolue ei Suomessa poista maatalous tukia, koska muuten ei Suomen oloissa oikein ruokatuotanto kannata? Ja on järkevää säilyttää Suomessa oma maatalous kriisien varalta? Suomessa on paljon rahansäästö kohteita jos halutaan: kaikki matujen tuet, yliopistojen huuhaa tutkimukset, kaikki avustukset ulkomaille? Siinä vaikka alkuun kohteita?
Totta kai maataloustuet poistetaan, koska toinen vaihtoehto on ottaa maatilat valtion haltuun, kun kerran valtio joutuu harrastuksen jo muutenkin maksamaan. Silloin loppuu "yritystoiminta" ja toimintaa aletaan pyörittämään ammattilaisvoimin.
Tuskinpa sitä kukaan haluaa.
Maataloustuet pohdintaan, ei tarvitse leikata kerralla nollaan, mutta tasaisella tahdilla tukien pienentämistä, hän jatkaa.
– Ruotsi ei maksa kansallisia maataloustukia. Miksi Suomi maksaa?
Ruotsi on aikoinaan tehnyt paremman diilin EU:n kanssa kuin Suomi, niin aina.
Itseasiassa maataloustukia maksetaan vuodessa noin 340 miljoonaa euroa ja sillä pidetään yllä Suomessa ruoantuotantoa jolla on merkitystä huoltovarmuudenkin kannalta.
Sen sijaan asumistukiin menee vuodessa 2,4 miljardia euroa, täysin kankkulan kaivoon. Toimeentulotuetkin ovat täysin hukkaan heitettyä rahaa yli 800 miljoonaa euroa.
Ja ettei totuus unohtuisi, niin laitetaan keskusteluun mukaan myös faktoja.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maataloustukia-maksettiin-yli-kaksi-miljardia/1891718
"Maaseutuvirasto maksoi viime vuonna tukia yhteensä noin 2,1 miljardia euroa.
EU-tukien prosenttiosuus koko summasta oli 40 ja kansallisten tukien osuus 60 prosenttia. Rahallisesti Euroopan unionin osuus kaikista Mavin maksamista tuista oli 845 miljoonaa euroa. Kansallisia tukia maksettiin yhteensä 1,25 miljardia euroa."
Totuusko löytyy vuodelta 2012?
Kansalliset maataloustuet olivat tänä vuonna Suomessa ovat 345,3 miljoonaa euroa.
https://mmm.fi/-/hallitus-vahvisti-vuoden-2025-keskeiset-kansalliset-maataloustuet
Ettei totuus unohtuisi, niin maataloustuet ovat edelleen 2,1 miljardia euroa.
https://yle.fi/a/74-20023797
"Suomalaista maataloutta tuettiin viime vuonna yhteensä 2,1 miljardilla eurolla EU-tukena ja kansallisena tukena."
Sun kannattaa varmaan sitten yrittää vaikuttaa EU:n päättäjiin, että lopettavat maatalouden tukemisen. Haluatko, että se lopetetaan ainoastaan Suomessa vai koko EU:ssa? Vuosittain Suomesta häviää 1500-2000 maatilaa, tosi kannattavaahan se on...
Kansalliset tuet, mitkä maksetaan Suomen budjetista ovat tänä vuonna tuo 345 miljoonaa euroa.
Laitoit kyllä niin huonon persustelun, että pitää oikein paskaista nauraa.
Ai nytkö maatilojen määrä yks kaks yllättäen alkoi putoamaan. Heh.
Miksei peltopinta-alan määrä ole laskenut?
Ikävältähän nämä faktat toki tukinullin ja niiden äpäröiden korvissa kuulostavat.
EU-tukien osuus tukisummasta oli vajaa miljardi. Kansallisten tukien osuus oli puolestaan runsaat 1,1 miljardia euroa.
Elä valheessasi, etkö osaa lukea edes valtion talousarviota tältä vuodelta.
Maatalousministeriön momentilla on toki muitakin tukia, kuten ympäristötuki ja luonnonhaittakorvaukset . Niistäkö haluaisit karsia?
Mistä tuo katkeruutesi maatalousyrittäjiä kohtaan oikein kumpuaa, onko vaan lusikalla annettu?
Tukinullien ahneus ja laiskuus tulee hyvin ilmi tuosta. On monenlaista luonnonhaittakorvausta, mutta siitä huolimatta päästöt vesistöihin ovat vain kasvaneet.
On tarjottu maksutonta kipsikäsittelyä ja vaikka mitä, jotta päästöt vähenisi. Mutta laiska tukinulli ei jaksa. Liian monimutkaista.
Terve kilpailu syntyy markkinoilla. Tukinullit on laitettava kilpailemaan keskenään. Parhaiten suorituvat sitten pärjäävät.
Maataloustuet pois, niin vähenee velkaantuminen 2,1 miljardia euroa vuodessa.
Että se nyt ottaa punapanssia päähän kun tukia maksetaan maatalouteen ja nimenomaan siksi että se kuuluu huoltovarmuuteen.
Ei niitä nyt vaan tulla jakamaan laisellesi roskaväelle kaljan ostoon.
Jos et ole huomannut mistään niin maatiloja on lopetettu jo pitkään suurin piirtein tuolla vauhdilla, ei ne juuri nyt ole alkanut vähenemään.
Katsoin vanhoja ilmavalokuvia ja niistä näkyi että -50 luvulla oli nykyisen taloni metsät olleet viljelysmaata.
Eli paljon on peltoja metsitetty joten ne ovat poistuneet viljelyskäytöstä lopullisesti.
Myös kun pienet tilat lopettavat niin heidän pienet pellot ei välttämättä sovellu tehokkaaseen viljelyyn joten ne ei kelpaa isoille tiloille, yksinkertaisesti ei mahdu nykykalusto peltotilkuille.
Pois joutaa nuo haitalliset tuet.
Samoin asumistuet, joilla rahoitetaan ainoastaan omistavaa luokkaa.
Nykyisistä eläkkeistäkin voidaan leikata runsaasti ja kaikesta sellaisesta tyhjänpäiväisestä joutenolosta. Maatalousyrittäjä sentään tekee jotakin tukiensa eteen ja tuottaa ruokaa!
Miten noihin viljelijätukiin pitäisi suhtautua, jos ison karjatilan liikevaihto on 3 milj euroa, valtion tuki 1 milj euroa ja voitto 0,5 milj euroa.
Hyvin on lomakkeet täytetty.
Maataloustuet ovat haitallisia tukia ja ainoa oikea suhtautuminen niihin on edellyttää kyseisten tukien lakkauttamista.
Tai vihannestenviljelijä, jonka liikevaihto oli 11,6 milj , tuet 2 milj ja liikevoitto samat 2 milj euroa.
Maataloustuki on ns. laiskistava tuki, jollla ylläpidetään vanhaa tehotonta ja ympärsitölle vahingollista tuotantoa. Siinä on taas hyvä syy miksi maataloustukien maksaminen pitää lopettaa.
Jos maataloustukia ei olisi niin Suomalaiset joutuisi ulkomailta tuomaan ruokansa. Ulkomaalaiset maanviljelijät saa maataloustukia.
Ja niiden maataloustuet on lyöty suomalaisten asiakkaiden hintoihin.
Suomalaiset ei siis ikinä välttyisi maataloustukien maksulta.
Niitä maataloustukia maksetaan joko suomalaisille tai sitten tuodaan ruoka ulkomailta ja maksetaan tukia ulkomaalaisille maanviljelijöille.
Kirjoittelet sekoja. Ei maataloustuki vaikuta mitenkään itse tuotantoon, vaan ainoastaan tuotannosta saatavaan hintaan. Tällä hetkellä tuotantoa myydään alihintaan alle tuotantokustannuse, ja sen maksaa valtio eli me. Kun tuet poistetaan, niin myyntihinta kattaa myös kaikki tuotantoon liittyvät kulut mukaan lukien tekijöiden palkat.
Sölpötät vaikka et ymmärrä asiasta mitään.
Jos suomalaista maataloutta ei tueta, maajussin todella pitäisi saada tuotteestaan huomattavasti kovempi hinta jotta tuotantokustannukset peittyisivät.
Tuotteet kumminkin jäisivät kaupan hyllyyn koska ulkomailta tulee halvempaa ruokaa, osittain siksi että siellä kumminkin maksetaan tukia sekä yksikkökustannukset ovat alhaisemmat mm. isompien tilojen takia.
Siinä kaatuisi maatalous. Ei kukaan sitä omaksi tappiokseen viitsi tehdä.
Ota huomioon, että saat niitä tukirahoja takaisin siinä kun ostat ruoan alle tuotantokustannusten. Harva tuki tulee kuluttajalle samalla tavalla takaisin kuin maataloustuki. Ei kaikki, mutta melkoinen osa.
Ei missään nimessä. Se on maatalousyrittäjä palkka,kun valtio maksaa sikamaisen vähän kaikista tuotteista.
"Vuoden 1957 aikana Suomen valtio ajautui kassakriisiin kansaneläkejärjestelmän laajennuksen ja suurten maataloustukien vuoksi. Tämän vuoksi valtio joutui lykkäämään maksujaan, muun muassa lapsilisiä, ja korottamaan veroja, alentamaan tukipalkkioita ja kantamaan ylimääräisen tulo- ja omaisuusveron."
Maataloustuet ovat jo yli puoli vuosisataa pilannut valtion taloutta.