Exän kaipuu kesäloman jälkeen

En oikein tiedä, miten tämän alottaisi... mutta olen eronnut noin vuosi sitten ex-avopuolisostani yhteisellä päätöksellä. Hän eron hetkellä ilmoitti, että hänen tunteet olivat hävinneet. Olin itsekin aika huonossa kunnossa henkisesti ennen eroa.
Viime syksy meni toipuessa erosta ja kevään sekä kesän nautin yksinolosta ja olin jopa ajattelematta häntä. Keväällä aloitin terapian saadakseni itseni kuntoon ja se tulee vielä jatkumaan, mutta olen nyt jopa paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Suhteesssamme ei ollut sen kummempia ongelmia, mutta oman mielenterveyteni takia minäkin sitä eroa halusin. En halunnut hänelle olla taakka...
Nyt kun olemme kohdanneet pitkästä aikaa, tästä ex-avopuolisostani on kuitenkin tullut minua kohtaan taas sellainen, mikä aikanaan sai minut ihastumaan häneen. Tunteeni ovat ihan hiton väärän tuntuisia, mutta ihan todella mietin, voisiko meillä olla hänen kanssaan vielä jotain... toimisiko suhteemme nyt kun minä olen kunnossa? Miten voisin häntä lähestyä?

Olen itse miettinyt asiaa jo muutaman viikon ajan. Ja hän todella olisi se, mitä haluan. Suojellakseni häntä minä aikanaan eroon päädyin, vaikka hän on tämä ns. "jättäjä".

En kaipaa mitään exät on exiä syystä-vastauksia. Haluan vinkkejä ja kokemuksia, miten olette lähestyneet? Tai miten lähestyisitte?
1699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Annat palaa vaan, otat riskin ja hyppäät seikkailuun. Niin se elämä toimii. Pahimmassa tapauksessa saat vähän sydänsuruja, parhaassa elämänkumppanin ja sylikaupalla rakkautta ja onnellisuutta. Kunon panos on noin pieni ja voitot moninkertaisesti suuremmat on pakko kokeilla onneaan tai miettiä lopun ikäänsä että entäs jos....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


AnimeKiss kirjoitti:

En oikein tiedä, miten tämän alottaisi... mutta olen eronnut noin vuosi sitten ex-avopuolisostani yhteisellä päätöksellä. Hän eron hetkellä ilmoitti, että hänen tunteet olivat hävinneet. Olin itsekin aika huonossa kunnossa henkisesti ennen eroa.
Viime syksy meni toipuessa erosta ja kevään sekä kesän nautin yksinolosta ja olin jopa ajattelematta häntä. Keväällä aloitin terapian saadakseni itseni kuntoon ja se tulee vielä jatkumaan, mutta olen nyt jopa paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Suhteesssamme ei ollut sen kummempia ongelmia, mutta oman mielenterveyteni takia minäkin sitä eroa halusin. En halunnut hänelle olla taakka...
Nyt kun olemme kohdanneet pitkästä aikaa, tästä ex-avopuolisostani on kuitenkin tullut minua kohtaan taas sellainen, mikä aikanaan sai minut ihastumaan häneen. Tunteeni ovat ihan hiton väärän tuntuisia, mutta ihan todella mietin, voisiko meillä olla hänen kanssaan vielä jotain... toimisiko suhteemme nyt kun minä olen kunnossa? Miten voisin häntä lähestyä?

Olen itse miettinyt asiaa jo muutaman viikon ajan. Ja hän todella olisi se, mitä haluan. Suojellakseni häntä minä aikanaan eroon päädyin, vaikka hän on tämä ns. "jättäjä".

En kaipaa mitään exät on exiä syystä-vastauksia. Haluan vinkkejä ja kokemuksia, miten olette lähestyneet? Tai miten lähestyisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu