Sähköautoien myynti hurjassa kasvussa!
Anonyymi-ap
30365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Joku käryautopelle väittää täällä päinvastaista.
Suomessa kuitenkin sähköautojen myynti ei ole kasvanut kolmeen vuoteen.
Miksi ihmeessä sinä kirjoitat tuollaista?????
Kolmen vuoden aikana sähköautojen myynti on kasvanut voimakkaasti Suomessa, ja vuonna 2023 täyssähköautojen ensirekisteröinnit saavuttivat ennätysmäärän, Traficomin mukaan 29 536 kappaletta. Tämä tarkoittaa, että ladattavien autojen osuus kaikista ensirekisteröinneistä oli 54 %. Sähköautojen osuus autokannasta on kasvanut tasaisesti, ja esimerkiksi Helsingissä niiden määrä on yli kolminkertaistunut kolmessa vuodessa.
Vuonna 2023 joka kolmas Suomessa ensirekisteröity henkilöauto oli täyssähköauto, Helsingin yliopiston mukaan. Sähköautojen kokonaismäärä Suomessa on kasvanut nopeasti, ja autoalan ennusteen mukaan vuonna 2030 täyssähköautoja on jo puoli miljoonaa, kertoo Tekniikan Maailma.
Erityisesti Helsingissä ja Espoossa sähköautojen määrä on kasvanut voimakkaasti, ja Helsingin ennusteen mukaan vuoteen 2030 mennessä vähintään 30 % kaupungin autokannasta on sähköisiä, kertoo HSY Ilmastoinfo. Tämä kehitys on osittain seurausta latausverkon laajentumisesta ja parantuneesta latausinfrasta HSY Ilmastoinfo.
Nuo ennusteet ovat kyllä pahasti alakantissa.
Sähköautojen maailmanlaajuinen myynti lähes kolminkertaistui viimeisen kolmen vuoden aikana. Aiemmin se oli kaksinkertaistunut vuosien 2020 ja 2021 välillä Kiinan rekisteröintien ansiosta. Uusien sähköajoneuvojen rekisteröinnit olivat viime vuonna 17,3 miljoonaa, kun ne vuonna 2021 olivat vain 6,5 miljoonaa. Tämä perustuu Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mainitsemiin sähköautojen myyntimääriin.
Entämä taas kolmen vuoden päästä. Ilmeisesti kuusinkertaistuu.
https://www.statista.com/chart/26845/global-electric-car-sales/
Eli käytät vuoden 2023 lukuja, koska vuonna 2024 sähköautojen myynti romahti ja tänä vuonnakin tullaan jäämään vuoden 2023 lukujen alle. Sähköautojen myyntien kasvu päättyi Suomessa jo pari vuotta sitten.
Miksi ihmeessä sinä kirjoitat tuollaistakin????????
Tammi-heinäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista täyssähköisiä oli 34,4 prosenttia ja ladattavia hybridiautoja 21,2 prosenttia. Ladattavien autojen osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä on noussut nopeasti. Vielä viisi vuotta sitten vuonna 2020 täyssähköisten henkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 4,4 prosenttia ja ladattavien hybridien 13,7 prosenttia.
Vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä sähköautojen maailmanlaajuinen myynti kasvoi 35 % vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Tämä käy ilmi Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) toukokuussa julkaisemasta raportista.
Raportissa todettiin myös, että sähköautojen kasvu kiihtyy kehittyvissä talouksissa, joihin kuuluvat esimerkiksi Brasilia, Intia, Indonesia, Meksiko ja Thaimaa. Näillä alueilla sähköautojen myynti kasvoi yli 60 % pelkästään vuonna 2024.
Meksikon ja Thaimaan halvimmat sähköautot valmistivat kiinalaiset alkuperäislaitevalmistajat ja ne olivat usein markkinoiden edullisimpia ajoneuvoja – jopa halvempia kuin bensiinikäyttöiset ajoneuvot, raportin mukaan.
https://www.automotivedive.com/news/global-ev-adoption-widespread-international-energy-agency/749471/
Heinäkuussa ensirekisteröidyistä autoista 58 % ja käytettynä maahantuoduista 71 % oli sähköautoja.
Ja sähköautojen myyntimäärät ovat Suomessa samalla tasolla kuin vuonna 2023 tänä vuonna, koska viime vuonna sähköautojen myynti romahti noin 25%. Sähköautojen myyntimäärät eivät ole kasvanut yhtään vuodesta 2023 ja myös osuus myynneistä on samalla tasolla kuin vuonna 2023.
Eli toisin sanoen sähköautojen myyntien kasvu päättyi vuonna 2023.
Eli ensirekisteröidyissä autoissa sähköautojen osuus on pysynyt samassa vuodesta 2023 alkaen. Osuuden kasvukin on päättynyt.
Kun ne eivät ole samalla tasolla kuin vuonna 2023 vaan paljon korkeammalla. Vuonna 2023 toimitettiin valtava määrä sähköautoja kun komponenttipula poistui. Siitä johtui vuoden 2023 suuri toimitusten määrä. Nyt rekisteröinnit tänä vuonna ovat paljon korkeammalla kuin vuonna 2023. Älä vänkää.
Osuudet uusien ja käytettyjen autojen myynnistä kertovat myös nykyisen valtavan sähköautojen suosion.
Eivät ole yhtään korkeampia, voit vaikka katsoa lukuja. Aivan sama kuin että bensiiniautojen markkinaosuus on sama tänä vuonna kuin vuonna 2023. Sähköautojen ensirekisteröintien määrä tulee olemaan pienempi kuin vuonna 2023 Suomessa. Kasvu on siis jo päättynyt.
Miksi sinä jatkat valehtelemista????
Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Suomessa rekisteröitiin ennätysmäärä sähköautoja.
Vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Suomessa rekisteröitiin ennätysmäärä sähköautoja. Uusien ja käytettyjen sähköautojen rekisteröinnit kasvoivat merkittävästi verrattuna edelliseen vuoteen. Esimerkiksi tammi-toukokuussa 2025 rekisteröitiin lähes 20 000 sähköhenkilöautoa, mikä oli 42 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Lisäksi käytettyinä maahantuotujen sähköautojen määrä kasvoi jopa 85 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Ensimmäisen vuosipuoliskon bensiiniautoja ensirekisteröitiin enää vain 15 033 kappaletta eli 40,4 %.
Viime vuonna bensiiniautot saavuttivat 45 prosentin markkinaosuuden uusissa autoissa, mutta päättyneen ensimmäisen kuuden kuukauden aikana bensiiniautoja ensirekisteröitiin enää 15 033 kappaletta eli 40,4 prosenttia.
Polttomoottoriautojen myynti on laskussa ja odotetaan laskevan edelleen, etenkin uusien autojen osalta. Tämä johtuu pääasiassa siirtymisestä kohti sähköautoja ja tiukentuvista päästömääräyksistä, jotka huipentuvat EU:n tavoitteeseen lopettaa uusien polttomoottoriautojen myynti vuodesta 2035 alkaen.
Ja vuonna 2023 bensiiniautojen osuus ensirekisteröinneistä oli 39,3%. Toisin sanoen tänä vuonna on rekisteröity suhteessa jopa pikkuisen enemmän bensiiniautoja kuin vuonna 2023. Missä siis tuo romahdus näkyy?
Tänä vuonna sähköautojen myynti ylittää määrällisesti todella reilusti kaikkien edellisvuosien myynnin.
Suomessa ei mitään kasvua kuitenkaan ole verrattuna vuoteen 2023.
Ei pidä paikkaansa.
Katso edes vähän lukuja. Ei ole mitään kasvua, ei ainakaan sähköautojen ensirekisteröinneissä.
Kanssa-autoilijat,
Medkörare,
Minua on viime aikoina alkanut jurppia se, miten autoille tarkoitetuille pysäköintialueille tullaan ja parkkeerataan sähkökäyttöisiä kulkuneuvoja. Voi hyvänen aika sitä eestaas sahaamista ja piipitystä - kuin jättimäistä partakonetta vibraattorina tungettaisiin poikittain, jonnekin syvälle... Miten se sanottiinkaan rallienglanniksi?
Niin ja sitten tuolla tien päällä tuntuu kuin tuo sama halvatun porukka pitäisi tiestöä omaisuutenaan, ikään kuin sen voisi vallata ja ottaa pois autoilijoilta.
Mitä ihmettä te oikein meinaatte? Onko teillä aavistustakaan siitä, paljonko kaikki ne ylimääräiset päällystystyöt tulee maksamaan? Ja työmatkalaisten myöhästymiset, kun levitätte lelunne poikittain keskelle risteyksiä? Jos teillä on ajokortit, niin käyttäisitte niitä autoiluun eikä autoilijoiden kiusaamiseen.
Että sähköhammasharjalla moottoritielle. Katso, äiti, ilman käsiä! Katso, äiti, silmät kiinni! Oho, ilman aivoja! Ja monessa tapauksessa täysi-ikäisen näköisiä, vaikka miespuoliset yrittävät ajaa partansa piiloon. Omin silmin olen nähnyt, Sisu-pastillirasian vierestä käsin. Punkkareita kaikki tyynni.
O, Lapin noidat, paukkupakkaset pian loitsimalla loitsikaat, ettäs muuttuis ääni kellossa sutjaan! Sylettää.
terveisin
ratsumestari Ikonen
Samaa valhesontaa jaksat latvalaho jankuttaa. Samaan aikaan tänäkin vuonna sähköautojen määrä kasvaa 35-40 % Suomessa. Ja 150.000 täyssähköauton raja taitaa olla jo rikkoutunut.
MG4 myynnin romutti sen umpisurkea ja suorastaan hengenvaarallinen kaistavahti, onkin käsittämätöntä että meni yli 2 vuotta että tähän tuli takaisinkutsu korjaus. Auto itsessään ei ole niin huono kuin moni voisi luulla.
EU:n alueella myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla ensikertaa yli miljoona uutta täyssähköautoa.
Euroopassa menee hyvin ilman hankintatukiakin.
Ja polttomoottoriautojen myynti nopeassa laskussa.
Sähköautojen suosion kasvu tule olemaan todella kovaan niin meillä kuin muuallakin maailmassa. Siihen ei ole pienintäkään vaikutusta sähköautojen vastustajilla.
Ja kylläpä niitä harmittaa!
Elokuun valtavia lukuja odotellessa.
Ja mitään valtavia lukuja ei tule koska uusien autojen kauppa on likimain kuoleman partaalla eikä tule toipumaan moneen vuoteen. Eikä sähköautojen ensirekisteröintien määrä tule tänä vuonna edelleenkään tule ylittämään vuoden 2023 lukemia vaikka kuinka sähköautofanaatikot näin kuvittelevat.
Kauppa käy hyvin ja kasvu vain kiihtyy.
Jotkut täällä kuitenkin kirjoittavat kuvitelmiaan vaikka sähköautojen myyntimäärät kasvavat koko ajan.