Capablanca pelasi aikoinaan siten että pelasi varman päälle kun oli tilanteessa missä voitto näytti todennäköiseltä. Ei siis välttämättä mahdollisimman optimaalisia siirtoja, vaan pelin yksinkertaistamista. "If winning, clarify; if losing, complicate". Jos on voittamassa, on syötävä ristiin. Etenkin kuningattaret veks pelistä, samoin kuin molempien lähetti-, ja torniparit (eli riittää että molemmilta lähtee yksi kappale kustakin parista). Joskus olen ollut häviöllä ja kyhäsin monimutkaisen tilanteen kunnes lopulta voitin.
Se oli hieno peli kun ihmisvastustaja dominoi mua netissä ja söi nappuloitani kuin viimeistä päivää. Hän oli kuitenkin ahne. Sen kuningas oli omassa päädyssään ja sen omat sotilaat ja ylös pusketut minun sotilaani muodostivat tilanteen ettei vastustajan kuningas pystynyt liikkumaan ylemmäs sen päädystä. Pääsin tornillani sen päätyyn eikä sillä ollut suojausta siellä, joten voitin pelin vaikka olin nappulallisesti selvästi häviöllä. Häviö söi vastustajaa varmasti rotan lailla 🧀🐀. Häviöt jäävät yleensä paremmin mieleen kuin voitot eli niistä oppii tehokkaammin, kantapään kautta.
Tänään botin täytyi luovuttaa molemmissa peleissä kuningattarensa ja silti se hävisi lähes heti sen jälkeen. Pelasin ensin valkoisella, sitten mustalla. Shakinpeluu stimuloi mukavasti aivotoimintaa eli itse asiassa tämä aloitukseni yltää aasinsillalla siihen muistisairausaloitukseen mitä myöskin kommentoin. Vahvuuteni on jostain syystä tilanne missä molemmilla on kuninkaiden lisäksi sotilaita sekä tornipari. -💊-.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tapa kunfinfaeas ensiksi