Onpa Tuppuraisella kiire julistaa demarikansalle, että ei itsemurhaaja tehnyt itsemurhaa sdp:n johtamisongelmien ja käyttäytymisen takia!
Ehei…ihan vaan siksi tappoi itsensä EDUSKUNTATALOSSA, kun selkä oli pipi!
Ei kiuruilut ja tuppuroinnit vaikuttaneet mitenkään.
SDP:ssä tiedetään ja mediat vahvistavat tämän totuuden.
Kansa, älkää eppäilkökkään!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Demu-kanoihin nyt hajoo pää kenellä vain.
Ikävä ulostulo. Omaiset varmaan kiittelee.
Kaikkien kissanuotioiden isä, Näkkäläkäkkälä kertoi menettäneensä hyvän nuotiokaverin.
Nyt eivät demarit ehdi kissanuotiolle. Omaishoitajan on yritettävä keksiä jotakin uutta siihen tyhjään A-neloseen ennen vaalikamppailua.
Nykyisellään pojalla ei ole muuta kuin nykyhallituksen kaltaisia keinoja.
kohu syntuu itsemurhista vasta kun kansanedustaja tappaa itsensä?
moraaliton viestintä?
Hävetkää demarit, toverit.