Vaikka Katri Helenan aktiivinen ura onkin ohi, on managerilla vielä töitä hoidettavana. Tiivis yhteistyö levy-yhtiön kanssa jatkuu ja uusia suunnitelmia on jo kehitteillä.
– Jos lasken oikein, niin sellainen kolmen vuoden suunnitelma siitä, miten jatketaan, on jo kehitteillä.
Esimerkiksi Liimatainen sanoo, että on todennäköistä, että Katri Helenasta tehdään elokuva joskus.
– Olen seurannut tarkkaan sitä, miten esimerkiksi Abbaa on hoidettu heidän esiintymisuriensa jälkeen. Kyllä tarkoitus olisi Suomen mittakaavassa pyrkiä paremmin Katri Helenan osalta hoitaa. Töitä riittää edelleen vaikka artisti ei esiinny.
Liimatainen ajattelee, että vaikka Katri Helenan ura onkin ohi, ei hänen musiikkinsa kuitenkaan kuole.
– Lapsista lähtien on Katri Helena -faneja, niin eihän se musiikki kuole. Pitäähän heillekin olla tarjolla erilaisia juttuja kun ikää tulee lisää. Mutta katsotaan, mitä keksitään.

Vastaukset 16
Vanhimmat

mitä aineita liimatainen vetää
onko liimatainen huume veloissa
ssss
zzz
zzz
Abba kyllä kalpenee Katrin rinnalla.
vrmaa jos kuulee ton
sss
wwww
elokuva varmaan kauhu elokuva puhelinlanka kuristaja
lahjattomalla liimataisella hätä jos elättäjä kuoleekin joutuu vielä töihin,
miten lahjaton mitään tekee elää toisten siivellä ja maineella hyväksi käyttää muisti sairasta saattohoitokuntoista mummelia
aaa
555
DDD
ddd
eee