Miten mahtaa olla asian laita?

Anonyymi-ap

Koetko asian niin, että sinun tehtävänäsi on satuttaa toisia, jotta he näkisivät omassa itsessään olevia vikoja? Oikeutatko siis itsellesi todella ilkeän käytöksen sen perusteella?

Minä näen asian ihan toisin. Sinulla on äärimmäisen paljon traumoja, joita et ole pystynyt kohtaamaan. Ja näin ollen kierrätät omaa pahaa oloasi toisilla.

Minä olen kokenut jo varhain tämän kivun. Ja siitä johtuen minulle on syntynyt yhä uudelleen ihmisten kanssa traumakemiasuhteita. Siitä tuli kierre.

Sinä olit jotain ihmeellistä, kuin olisin tullut vihdoin viimein kotiin. Ilmeisesti odotan saavani sitä rakkautta sinulta, jota toinen vanhemmistani ei osannut minulle antaa. Olisikohan se niin? Jos on, ei asemani siinä kuviossa näytä itselleni kovinkaan edulliselta.

Kun olen pysynyt erossa sinusta ja muista satuttavista ihmissuhteista, olen alkanut voimaan paremmin. Mutta silti niistä helpoimmista ihmissuhteista puuttuu se jokin. Se taika.

Olet huumetta minulle ja se saa ikävöimisen jatkumaan.

Kun näin paljon annan itsestäni, niin haluaisitko olla minua kohtaan rehellinen?

Jos saat lyötyä minut maahan, niin tunnetko itsesi minua onnistuneemmaksi ihmisyksilöksi siinä kohtaa?

Onko siis siitä kysymys vai käsitinkö jotain väärin ja satuttava käytöksesi johtuukin jostain aivan muusta?

Joka tapauksessa, pidän varmuuden vuoksi välimatkaa sinuun edelleen. Kysymys on kuitenkin minusta ja minun elämästäni.

En kestäisi enää yhtään sitä, miten minua kohtelit. En yhtään.

Koin sinut elämäni rakkaudeksi, mutta pelkään pahoin että kaikki on ollut sinun puoleltasi jotain aivan muuta. Ja että tosiaankin välillämme on jotain ihan muuta, kuin aitoa rakkautta.

Toivoisin rehellisyyttä, joka toisi minulle lopultakin vapauden tunteen. Vapauden tunteen kaikesta siitä, mistä en ole saanut täyttä selvyyttä vuosien aikana ja mikä on saanut minut pitämään tiukasti kiinni, siitä onnettoman olemattomasta oljenkorresta.

0

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

        Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
        Maailman menoa
        631
        2723
      2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

        Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
        Suomalaiset julkkikset
        23
        2150
      3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
        Maailman menoa
        423
        2128
      4. Ketä ikävöit?

        Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
        Ikävä
        83
        1829
      5. JM lukkoliike

        Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
        Jämsä
        20
        1759
      6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

        Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
        Ikävä
        67
        1560
      7. Et saa mua ikinä

        Oma vikasi. Naiselta.
        Ikävä
        128
        1332
      8. Ammuskelua taas

        Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
        Kokkola
        22
        1217
      9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

        Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
        Eläke
        23
        1130
      10. Päivämääriä

        Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
        Ikävä
        60
        1076
      Aihe