Miten mahtaa olla asian laita?

Koetko asian niin, että sinun tehtävänäsi on satuttaa toisia, jotta he näkisivät omassa itsessään olevia vikoja? Oikeutatko siis itsellesi todella ilkeän käytöksen sen perusteella?

Minä näen asian ihan toisin. Sinulla on äärimmäisen paljon traumoja, joita et ole pystynyt kohtaamaan. Ja näin ollen kierrätät omaa pahaa oloasi toisilla.

Minä olen kokenut jo varhain tämän kivun. Ja siitä johtuen minulle on syntynyt yhä uudelleen ihmisten kanssa traumakemiasuhteita. Siitä tuli kierre.

Sinä olit jotain ihmeellistä, kuin olisin tullut vihdoin viimein kotiin. Ilmeisesti odotan saavani sitä rakkautta sinulta, jota toinen vanhemmistani ei osannut minulle antaa. Olisikohan se niin? Jos on, ei asemani siinä kuviossa näytä itselleni kovinkaan edulliselta.

Kun olen pysynyt erossa sinusta ja muista satuttavista ihmissuhteista, olen alkanut voimaan paremmin. Mutta silti niistä helpoimmista ihmissuhteista puuttuu se jokin. Se taika.

Olet huumetta minulle ja se saa ikävöimisen jatkumaan.

Kun näin paljon annan itsestäni, niin haluaisitko olla minua kohtaan rehellinen?

Jos saat lyötyä minut maahan, niin tunnetko itsesi minua onnistuneemmaksi ihmisyksilöksi siinä kohtaa?

Onko siis siitä kysymys vai käsitinkö jotain väärin ja satuttava käytöksesi johtuukin jostain aivan muusta?

Joka tapauksessa, pidän varmuuden vuoksi välimatkaa sinuun edelleen. Kysymys on kuitenkin minusta ja minun elämästäni.

En kestäisi enää yhtään sitä, miten minua kohtelit. En yhtään.

Koin sinut elämäni rakkaudeksi, mutta pelkään pahoin että kaikki on ollut sinun puoleltasi jotain aivan muuta. Ja että tosiaankin välillämme on jotain ihan muuta, kuin aitoa rakkautta.

Toivoisin rehellisyyttä, joka toisi minulle lopultakin vapauden tunteen. Vapauden tunteen kaikesta siitä, mistä en ole saanut täyttä selvyyttä vuosien aikana ja mikä on saanut minut pitämään tiukasti kiinni, siitä onnettoman olemattomasta oljenkorresta.