Safkaa vähemmän ja työntekoa enemmän loisiville vangeille.
Vankiloista pystytään helposti leikkaamaan kuluja.
Anonyymi-ap
23165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Voisivat mennä tekemään lakkolaisten työt.
Ulkomaiset vangit karkoitukseen.
Niiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Mistä johtuu?
Palautus kotimaahan, lopullisesti, olisi hyvä.
Samaa mieltä!
Vangit voivat hoitaa lämmityksen, siivoamisen ja ruuan raaka-aineiden tuotannon itse.
Tuskin
No sitten palelevat ja ovat nälissään.
Vankiloista täytyy tehdä tuotantolaitoksia joissa tuotetaan tarpeellisia tuotteita. Vangit maksakoon oman lusimisensa.
Jos vanki on tuomittu vaikkapa 10 v vankeuteen niin aktiivisella työhön osallistumisella hän selviäisi 7 v lusimisella. Jos taas ei halua osallistua työvelvoitteeseen niin silloin istuisi tuon 10 vuotta.
Mutta ei elintarvikkeita eikä eläinruokia.
Sellaiset 10 hengen varusmies tuvat pitäisi olla eikä yhden hengen hotellihuoneita.
Herätys ja nimenhuuto joka aamu klo 6, paitsi sunnuntaisin vasta klo 7.
Väkivaltaa nyt jo liikaa.
Helpoin ja suurin säästö on kun vankilat lakkautettaisiin. Vartijoille ym henkilökunnalle potkut ja vangit vapaaksi.
Suomesta voisi lähettää koko Helsingin keskuavankilan sisällön Kongoon. Molempien maiden keskimääräinen älykkyystaso nousisi.
No huh, vitsivarmaa
Tuskin....
Ei voi heikentää ruokaa. He alkaa protestoimaan, ja se on kaikille vaarallista.
Ei voi pakottaa työhön, samat ongelmat. Protesri, väkivallanuhka...
Vankilan ulkoseinään yksi luukku, siitä ruoka sisään. Luukku kiinni, siellähän protestoisivat keskenään. Nykyisten vankiloissa on niin hyvä olla, että monet vangit tekevät vapauteen päästyään heti uusia rötöksiä päästäkseen takaisin.
Kaikki ulkomaalaiset vangit karkoitukseen se on pelkää säästöä.
Säkki pottuja, porkkanoita, jauhoja. Tehkööt itse ruokansa.
Monessa valtiossa on noin..
Vangit tekemään polttopuita köyhille työttömille,yksinhuoltajille ja eläkeläisille valtion metsistä tai yksityisiltä...valtionmetsiäkin aika paljon missä puuta kuivuu ja kaatuu koko ajan.
Sekin auttaisi heitä jo paljon ja vähentäisi toimeentuloraha tarvetta oleellisesti..
Ja vangeille sopiva rangaistus tekemistään rötöksistä..
Hyvä idea!