Se teidän sairas ja ihmisvihamielinen ideologianne eli uskonto on taantunut renesanssiajalta asti ja se taantuminen tulee jatkumaan. Palestiina tullaan tunnustamaan, kirkon verottamisoikeus evätään ja kasteet kielletään alle täysi-ikäisiltä.
Ja vaikka sairas ideologianne on jo marginalisoitunut mitättömäksi niin tavoite on sen täydellinen hävittäminen ja jättäminen historian lehdille, varoittavaksi esimerkiksi siitä mitä kärsimystä ja kuolemaa mielipuolten järjettömyys saa aikaan jos ne valtaan päästetään.
Ja vaikka sairas ideologianne on jo marginalisoitunut mitättömäksi niin tavoite on sen täydellinen hävittäminen ja jättäminen historian lehdille, varoittavaksi esimerkiksi siitä mitä kärsimystä ja kuolemaa mielipuolten järjettömyys saa aikaan jos ne valtaan päästetään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi melkein nähdä Sari Essayan nauravan sellaista mielipuolista naurua Gazan siviilien raakoja murhakuvia katsoessaan.
Sari Essayah on kaulaansa myöten hirttäytyneenä poliittiseen lahkouskomusideologiaan.
Ja sen huomaa.
Pro Israel -nainen, kansanmurhasta piittaamaton ja sydämetön!
Suomen täytäminen muslimeilla on jo alkanut, sitäs saitte.
Sari Essayahin mies on juutalainen. Marokon juutalainen.
Siksi Essayahia palvotaan hihhulipiireissä.
Mutta huvittavinta ja säälittävintä ovat ne kristilliset, jotka äänestävät KD:a eivätkä ymmärrä puolueen olevan hyvin kaukana luterilaisesta kristillisyydestä ja sen periaatteista. Hyvin kaukana.
Juutalaiset eivät tunnusta Jeesusta Messiaaksi.
Eivätkös ne ristiinnaulinneet Kristuksen.
Essayah uhkailee kuulemma puolueen aktiiveja antisemitismi syytöksillä jos ovat hänen kanssaan eri mieltä.
Alhaista.
No mutta Sarin edustama hellarismihan hyväksyy täysin kirkon verotusoikeuden poistamisen ja lapsikasteista luopumisen. Ei minkäänlaista ongelmaa helluntailaisuudelle näissä, vaan pikemminkin päinvastoin.
Lapsikastetta ei tosin voida kieltää, mitään laillista perustetta kiellolle kun ei löydy.