Hallitus aikoo antaa sähköyhtiöille vapaat kädet kansalaisten ryöstämiseen - "laillisesti"
Mökkiläiset pelkäävät kovia sähkölaskuja, kun uusi maksu tulee käyttöön
Energiavirasto pyrkii ohjeistamaan verkkoyhtiöitä tehomaksusta ennen vuoden loppua.
Sähkönsiirron tehomaksu yleistyy kotitalouksien sähkölaskuissa.
Tehomaksu määräytyy suurimman verkosta otetun tehon perusteella ja pyrkii tasaamaan sähköverkon kuormitusta.
Energiavirasto laatii ohjeistuksen verkkoyhtiöille tehomaksun määräytymisperusteista vuoden 2025 loppuun mennessä
Sähkölaskuihin on ujuttautumassa uusi erä eli tehomaksu.
"Sähkön siirtomaksu koostuu kahdesta osasta eli kiinteästä perusmaksusta ja kulutukseen perustuvasta maksusta. Tehomaksu vaikuttaa jälkimmäiseen.
Tehomaksu tarkoittaa sitä, että osa maksuista määräytyy suurimman verkosta otetun tehon perusteella. Kuluttaja maksaa tällöin jyrkistä kulutuspiikeistä.
Kuluttajissa on aiheuttanut huolta etenkin se, miten ja kuinka pitkältä ajalta tehomaksu määräytyy. Uhkaako iso lasku koko vuodeksi, jos talvella on tapana lämmittää kesämökki satunnaisesti sähköllä asumislämpöiseksi?
Tämä riippuu siitä, minkä verkkoyhtiön alueella mökki on. Eri sähköyhtiöillä on erilaisia tapoja määrittää tehomaksu."
www.is.fi/taloussanomat/art-2000011434409.html

Vastaukset 6
Vanhimmat
Elikä kauhistellaan sitä että kulutuksesta joutuu maksaan.
Mökin omistajat ovat nykyään köyhiä? :D
hö mökitkin voi olla vaatimattomia
Minkäköhän takia aloittaja laittaa "laillisesti" lainausmerkkeihin, mutta ryöstämistä ei? Mieluummin päinvastoin.
Varmasti hallituksen pitäisi ennemminkin hillitä pörssisähkön huomattavia vaihteluita. Sähkö ei saa olla liian kallista, eikä hinnalla saisi pelata tavallisten ihmisten kustannuksella. Se on kuitenkin perushyödyke. Kyllä valtiolla on oikeus ja velvollisuus suojella kansalaisia riistolta tai muuten epäoikeudenmukaiselta kohtelulta, jos huomataan, että suuri riski siihen on olemassa.
Kaikkea hyvää!
Aurinkopaneleita vaan joka katolle niinkuin keski-Euroopassa jo on ja sitten se
synrynyt energia pitää käyttää itse auton lataamiseen ja veden lämmittämiseen.
Sähköä ei kannata paneleista varsinaisesti myydä sähköyhtiöille, sillä ne
maksavat niin surkean hinnan siitä ylijäämäenergiasta.