Kaksi sutta raateli metsästyskoiran hengiltä - taas

Kaksi sutta raateli kokeneen metsästyskoiran hengiltä Päijät-Hämeen Asikkalassa viime viikolla. Suomen metsästäjäliitto kertoo asiasta tiedotteessa.

– Olin tapahtumapaikalla alle kymmenessä minuutissa. Koira oli kokenut karmean kohtalon kahden suden hampaissa. Näin vielä toisen susista koirani kimpussa noin kahdenkymmenen metrin päässä, kun koira veti viimeisiä henkäyksiään. Susi lähti paikalta vasta huutoni saattelemana, kertoo omistaja.

Susia on selvästi liikaa, eikä monet enää pelkää ihmistä.
26195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

"TAAS SYYTETÄÄN SUTTA,VAIKKA OLISI JÄÄNYT AUTON ALLE"!!!

Äänestä
  • Höhlä puusilmä. Etkö muka lukenut koko juttua vaan aloit asenteesta jo heti huutamaan pää punaisena.

    "Koira oli kokenut karmean kohtalon kahden suden hampaissa."

    Ei mikää auto.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Höhlä puusilmä. Etkö muka lukenut koko juttua vaan aloit asenteesta jo heti huutamaan pää punaisena.

    "Koira oli kokenut karmean kohtalon kahden suden hampaissa."

    Ei mikää auto.

    En ikinä päästäisi koiraani irti metsässä, jossa mahdollisesti liikkuu susia, ilveksiä, tai karhuja. Vastuuton paskapää tuo koiran omistaja.

    "SELVÄÄ FEIKKIÄ"!!!

    Äänestä

  • Olisit käynyt koulua.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    En ikinä päästäisi koiraani irti metsässä, jossa mahdollisesti liikkuu susia, ilveksiä, tai karhuja. Vastuuton paskapää tuo koiran omistaja.

    Hirvikoiria käytetään jahdissa, mutta sitä sinä et tajua.

    Äänestä

  • Yksi rakki i vähemmän

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Yksi rakki i vähemmän

    LOPETTAKAA HULLUUS!

    EU-persut jne pois hallituksesta ja Suomi YYA-valtioksi jälleen- olismme vapaa maa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "SELVÄÄ FEIKKIÄ"!!!

    Mene lääkäriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    LOPETTAKAA HULLUUS!

    EU-persut jne pois hallituksesta ja Suomi YYA-valtioksi jälleen- olismme vapaa maa.

    Ja venäjämieliset vasemmistolaiset venäjälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hirvikoiria käytetään jahdissa, mutta sitä sinä et tajua.

    Idiootti typerys juntti sontiainen, et arvosta koiraasi paskan vertaa. Kukaan ei pakota koiraa päästämään metsässä irralleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Höhlä puusilmä. Etkö muka lukenut koko juttua vaan aloit asenteesta jo heti huutamaan pää punaisena.

    "Koira oli kokenut karmean kohtalon kahden suden hampaissa."

    Ei mikää auto.

    Koiran kuolema on vain hyäksyttävä eikä riitä perusteeksi susien vähentämiseen. Tiedän hyvin itsekkin voin joutua karhun suden yllättämäksi, pienemmät kotieläimet jopa ketun ilveksen. Eikö opetettu, luomto on armoton ja luonossa liikkuvan pitäisi tiedostaa luonnon olemassaolo perustuu tappamiseen. Luontoa voi suojella mutta luonto kiittää suojeliaansa tappamalla jopa oman suojeliansa jonka myös tunnettu Kandan karhumies sai uuden ensimmäisen tyttöystävänsä kera kokea kirjaimellisesti olla aterian osassa. Ajattele itseäsi ainoa paikkasi ollsi aina metsä. Haaruat mesässä ruokan puutteessa näet Sanna Marin Tytti Tuppurian tiellä kävelemässä mummolaan. Eikö tekisi mieli ottaa jompaa kumpaa kankusta ja vähän enemminkin.

    Äänestä

Koiran omistaja pitäisi laittaa syytteeseen. Muutenkaan eläimiä hupimielessä tappavia ei aseineen metsissä pitäisi olla. Metsä on suden koti.

Äänestä
  • Sanoo hesan punavihreä susi-aktivisti, joka ei tiedä mistään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sanoo hesan punavihreä susi-aktivisti, joka ei tiedä mistään mitään.

    Olet mettiintynyt läskijuntti jostakin Savon- pohjoiskarjalan mettistä, jota ei voi edes ihmiseksi kutsua. Haiseva ja ruma raatojen syöjä.

    Äänestä

Kyllä koira koiran tuntee

ja

Susi koiran

Eikai ne toistensa munia ala nuoleen,

Omistajan vika.

Äänestä
  • Suden vika.

    Äänestä

aina ne syöttäneet rakkejaan susille, syy on ketkä laskee metsiin koiria irralleen, fakta mot.

Äänestä
  • ei minusta edes metsässä saisi koirat irrallaan juosta?

    joten ; Kiitämme Sutta, yes.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    ei minusta edes metsässä saisi koirat irrallaan juosta?

    joten ; Kiitämme Sutta, yes.

    Vasuri näyttää tyhmyyttään....

    Äänestä

jos non nähnyt suden, miksi ei ole ampunut että pelastaa laittomasti irti laskemansa koiran??

Äänestä
  • Ei ole laskettu laittomasti, pelle. Ja eihän se tiennyt, että siellä oli susia ollut paikalla.

    Äänestä

Täällä on varmaan jotain hesalaisia pellejä kommentoimassa, tyhmyys paistaa.

Äänestä

Jotkut idiootit syöttävät tahallaan parhaat päivänsä nähneet koiransa susille. Sitten öyhöttävät, että pääsisivät tappamaan sudet jotta jäisi hirviä enemmän ammuttavaksi.

Äänestä

Olipa surkea rakki.

Äänestä

Kunnon mettäkoira, koulutettu, ei mene susien saaliiksi.
Eriasia nämä kaupunkilaiset liikaa syötetyt sänkypiskit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaksi sutta raateli kokeneen metsästyskoiran hengiltä Päijät-Hämeen Asikkalassa viime viikolla. Suomen metsästäjäliitto kertoo asiasta tiedotteessa.

– Olin tapahtumapaikalla alle kymmenessä minuutissa. Koira oli kokenut karmean kohtalon kahden suden hampaissa. Näin vielä toisen susista koirani kimpussa noin kahdenkymmenen metrin päässä, kun koira veti viimeisiä henkäyksiään. Susi lähti paikalta vasta huutoni saattelemana, kertoo omistaja.

Susia on selvästi liikaa, eikä monet enää pelkää ihmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu