Milloin ihminen kiinnittyy ateismiin tai ateismi ihmiseen?

Anonyymi-ap

Missä on ateistien vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus siitä, että vastasyntyneet lapset ovat ateisteja? Ajatellaanko ateismissa, että rintaruokintaisen lapsen tietoisuus pitää sisällään ateismin lisäksi muita asioita?
Eivät puheen tai kävelyn olemattomuuskaan pienellä lapsella merkitse sitä, että ajan ja opin kautta ne eivät tulisi esille. Miksi monet ateismin olemuksen esimerkeistä ovat huonoja ja sinällään soveltumattomia käytettäviksi?

9

130

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ateismi tarttuu silloin, kun oman asioiden näkökykynsä on saanut rajattua riittävän pieneen laatikkoon ja toisaalta käsitykset itsestä paisuteltua kaikkialle sen pikku laatikon ympärille ja muiden yläpuolelle.

    • Anonyymi

      Ollakseen teisti ihmisen pitää ymmärtää puhuttua tai kirjoitettua kieltä. Vauvat eivät ymmärrä, joten he eivät voi olla teistejä.

      Ei tähän mitään tieteellisiä tutkimuksia tarvita. Maalaisjärki riittää vallan mainiosti.

    • Anonyymi

      Syntyessään ateisti on ylipaineella tuotettua
      propagandaa. Kaunis ajatus silti. Tukemaan
      Ilman kasvatustietoa. Missä vaiheessa sitte.
      Jokainen voi muistella olitko ateisti 6- vuotiaana.
      On kyllä vanhoja sieluja jotka voivat olla jumala tietoisia ehkä ei niinlään uskovia ...mutta jo hyvin nuorena.
      Mutta miksi ei sitten ateisteja?

      6 vuotias extreme A ??? Mielestäni ei mahdollista


      Varhaislapsudessa 2 - 6 v. lapsi ei vielä varsinaisesti "omaksu" ateismia tai uskoa teoreettisesti...kuitenkin on vahva mielikuvitus ja taipumus ajatella, että kaikella on tarkoitus ("kuka teki tämän?"). Monissa tutkimuksissa on havaittu, että pienet lapset luontaisesti ajattelevat teleologisesti eli etsivät jo tarkoitusta asioille – mikä voi tukea Jumalaan uskomista, jos ympäristö niin opettaa.

      Pienet lapset..alle 6 v. omaksuvat lähinnä mallin ja tunnelman ympäristöstään, ei syvällisiä katsomuksia.

      Kouluikäiset alkavat ymmärtää, mitä tarkoittaa "uskoa Jumalaan" tai "olla uskomatta".

      Nuoruudessa maailmankatsomus voi aidosti muodostua omaksi valinnaksi.

      Lapsi voi alkaa ymmärtää Jumalan uskoa tai ateismia kouluiästä alkaen, mutta varsinaisesti itsenäinen omaksuminen tapahtuu nuoruudessa.

    • Anonyymi

      Hae

      Talented guy Fan

      FaceBook . TikTok ja hämmästy.
      Miten nuori poika kertoo asioista... jotka
      ovat aikuisille hebreaa.

      Korkeampi tietoisuus.? Vai mitä.
      Ei ole kirjoista opiskeltua.

    • Anonyymi

      Vastasyntyneen lapsen kutsuminen ateistiksi on tietynlaista provoilua. Vastasyntynyt ei nykykäsityksen mukaan ole välttämättä edes täysin tietoinen olento, ja hapuilee vasta sitä, miten oma ruumis reagoi neuroimpulsseihin ja yrittää saada jotain tolkkua aistien kautta saamastaan informaatiosta.

      Tuossa vaiheessa käsitys todellisuudesta on vielä sen verran hapara, että on ihan turha pohtia käsitystä "jumalista", kun vauva ei edes ymmärrä koko konseptia.

      • ”…kun vauva ei edes ymmärrä koko konseptia.”

        Eli vauva ei ole teisti, joten hän on ateisti.

        Itse asiassa koko tämä ateisti -nimestä vääntö on lähtenyt teistien halusta halventaa ihmisiä, jotka eivät usko jumaliin. Nyt kun suhtautuminen on kääntynyt niin päin, että teismi on patologista deluusiota ja ateismi normaalin ihmisen olotila, teistit haluavat rajoittaa ateisti -nimen käyttöä.

        Käytetään saatana sitä ateisti -nimeä binäärisesti kuten te alunperin olette halunneet. Jos ei ole teisti niin on ateisti. Tiede, kivet, kärpäset, ahvenet ja pikkuvauvatkin ovat ateistisia.


      • Anonyymi
        Extremist_atheist kirjoitti:

        ”…kun vauva ei edes ymmärrä koko konseptia.”

        Eli vauva ei ole teisti, joten hän on ateisti.

        Itse asiassa koko tämä ateisti -nimestä vääntö on lähtenyt teistien halusta halventaa ihmisiä, jotka eivät usko jumaliin. Nyt kun suhtautuminen on kääntynyt niin päin, että teismi on patologista deluusiota ja ateismi normaalin ihmisen olotila, teistit haluavat rajoittaa ateisti -nimen käyttöä.

        Käytetään saatana sitä ateisti -nimeä binäärisesti kuten te alunperin olette halunneet. Jos ei ole teisti niin on ateisti. Tiede, kivet, kärpäset, ahvenet ja pikkuvauvatkin ovat ateistisia.

        Olisivathan ateistit voineet valita tai voisivat vieläkin valita toisin ja itselleen jonkin muun mimeämistavan. Mutta silti he ottivat teistien heille kehittämän nimen ja identiteetin, joka vielä tänäkin päivänä, on osaksi määrittävä tekijä asiassa. Vaikka tarina ei itseasiassa välttämättä menekään näin, vaan sanalla ateismi on annettu myös selitys, joka tulisi teistien välisestä nimittelystä.
        Miten ateismissa ajatellaan asiasta, kuinka merkityksellisenä rajanvetoa välillä ateismi - teismi pidetään verrattuna muihin asioihin? Joskus vain syntyy ajatus, että ateismilla voi olla joissain tapauksissa korostunut rooli oikeisiin asioihin nähden. Maailma on täynnä ongelmia ja luonto tarjoaa niihin toimintamalliensa kautta ratkaisuja. Ja siinä katsantokannassa se, mitä toinen ajattelee tulisi jäädä vähäisempään rooliin. Ja ihmisten tulisi pohtia yhdessä tieteen, eikä ateismin pohjalta niitä asioita, jotka pitää ratkaista.


    • Anonyymi

      siinä vaiheessa kun ihminen tajuaa että muut ihmiset voivat valehdella

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe