Vasuri ja vihreät tulevat vielä tämän maan syöksemään perikatoon ja kyllähän se vituttaa kun he nykyhallituksen ponnistelut romuttavat , ihan jopa kostomielellä.
Ja sitten siellä janan päässä vasta kurjuus ja köyhyys pilkottaa kun maa on tuhottu. Köyhimmät vaan aina kärsivät eniten vaikka eivät tuhoa huomaakaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Nauran silloin ja voin sanoa että minkäänlaista armoa enkä laupeutta en niille köyhille anna koska kerran toimivat maan tuhoamisessa vasureiden kätyreinä äänestäen heitä. He ovat pahempia kuin Putinin oligarkit.
Jonkun homeisen leipäpalan voin kusivedessä vähän pyöräyttää ja sitten heitän sen niiden kerjäläisten lapsille.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Persua ahdistaa. Hyvä :)
Vielä toistaiseksi. Mutta vain köyhien puolesta.
Perikatoon mennään jo tämän hallituksen aikana. Niin paljon leikkauksia on osunut tavalliseen kansaan.
Kaikille riittää ruoka ja asunto. Vain turhista ylellisyyksistä on pitänyt tinkiä.
Kaksio Mellunmäessä riittää aivan hyvin, ei tarvi olla kolmio keskustassa kuten oli ennen kun valtio maksoi senkin vuokran.
Persujen muumiplaneetan juttuja.
Niinpä. Vassun mielestä pummin pitäisi saada keskustasta kattoterassihuoneisto talvilämmitettävällä uima-altaalla. Joillakin sellainen oli ja hamppu paloi siellä terassilla.
Ja pitäähän nuo paremmat ja isommat asunnot saada myyntiin Ukrainalaisille, jotka tänne nyt kiivaasti rynnivät omistusasuntojen perään.
Muuta sinä ensin.
Sinullako ei ole asuntoa eikä ruokaa, mutta on medialaitteet millä tännekin suollat aivopierujasi.
Viherpunikit ovat yllättävän kovapäisiä luullen Kreikan entisen punikkihallituksen lailla, ettei EU ja IMF puutu Suomen velkaantumiskehitykseen ja elämään velaksi tulevien sukupolvien kustannuksella. Suomen velkamäärä on kuitenkin niillä rajoilla, joilloin EU pakottaa Suomen leikkaamaan erittäin rajulla tavalla julkista sektoria ja muita julkisen sektorin aiheuttamia kuluja.
Miljonääreille 200 miljoonaa verohelpotuksia.
Näkyykö5kulutuksedss? Tuskin.
Rahastot ja muut lihovat, tavis kansa maksaa ja kurjistuu.
Se on Kokoomus politiikkaa
Näkyy, viimeaikaisten uutisten perusteella..
Niille taviksille tuli 100 miljoonaa verohelpotuksia. Miten se unohtuu joka kerta?
Unohtuisiko sen takia, että taviksella verokevennys keventää kympin-kaksi ja leikkaukset syövät sen pois, kun taas isokenkäisillä kevennykset ovat tonneja, jopa kymmeniä tai satojakin tonneja.