Avioero laitettiin vireille ku selvis että vaimoni oli löytänyt uuden rakkauden ja päätti lähtä rakentaan sitä eikö ruveta korjaan vanhaa vaikka itse olisin ollut siihen valmis vaikka se olisikin ollut vaikeaa eikä siitä mitään takeita tieten voi antaa olisiko siitä mitään tullut.Mutta tuon pohjalta olen miettinyt että voiko tollasella suhteella olla tulevaisuutta joka on jo aloitettu pettämällä.Itselle ero tuli tosi yllätyksenä vaikka onkai niitä taantumia joka suhteessa.Pettämistä oli jatkunut jonkun aikaa ja olen kyllä tehnyt selväksi että en hyväksy pettämistä ja enkä petä itse vaikka tämä varmaan nyky aikana kuulostaa uskomattomalta kun joka puolella on salarakkaita.Lapsen takiahan tämä tietenkin on vielä vaikeampaa ja hänen takiakin olisin halunnut korjata sen mitä korjattavissa on.Minä luotin vaimooni 100% ja me annoimme kumpikin omaa aikaa toisillemme,vaimo kävi tyttö porukalla tansseissa ja minä omien kamujen kans mutta myös tietty yhdessä sen 15 vuotta kun yhdessä olimme olleet joista 10 naimisissa.Voimia vaan muille saman kohtalon kokeneille ja niitähän tässä maassa riittää.Semmonen tuli vielä mieleen että jos joku tuttu eroaa niin moni sanoo niinkuin minullekin sanottiin että tiedän miltä susta tuntuu.Minä sanon että kukaan ei voi tietää sitä tuskaa kun kaikki valheet paljastuu ja vielä tuntee että rakkain ihminen on käyttänyt hyväksi.Mut näyttää et suru loppuu suremalla niinkuin yskä yskimällä.Vaikka vaimoni teki näin en tunne mitään katkeruutta naisia kohtaan,sillä naiset on kuitenkin elämänsuola.
Erovireille
petetty
3792
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäkään en vihaa ja katkeroidu miehille siksi, että omalle kohdalleni oli osunut paskiainen mieheks.
Ja totta tuokin ajatus, että tuntuu ettei muut voi tietää miltä petetyksi tuleminen tuntuu. Mutta, se on vain ajatus! Oikeasti yllättävän moni tuntee omassa rinnassaan sydämensä käpristyvän jostakin vanhasta tai tuoreesta muistosta, kun on itse ollut petettynä...
nyt kuitenkin, koita jaksaa. Kyllähän se tuska on taatusti kantajansa kokoinen ja näköinen, ettei sitä niin vaan toiset tiedä, miltä tuntuu.
-eronnut-
Olen samaa mieltä, kukaan muu kuin vastaavan kokenut ei voi tietää miltä tuntuu ja miten valtava työ, suru ja tuska on päästä tilanteessa jatkamaan elämää. Lapsi elämässäni auttoi selviytymisessä paljon, joskin myös osaltaan ahdisti lisää.
Mutta kuten sanoit suru loppuu suremalla ja aika parantaa haavoja. Elämä vie mutta myös tuo toivottavasti viélä paljon hyvää sinullekin.
Minäkin luulin etten tule selviytymään mutta selviydyin kuitenkin. 15 vuoden avioliitto oli meilläkin.
Lopulta kun viha, katkeruus ja suru helpottaa voi muistaa hyvät vuodet lämmöllä kuitenkin. Elettyä elämää katsoa hyvässä valossa.
Iso hali ja usko että tulevaisuudessa on uusi elämä.